Kuningasparin valtiovierailu päättyi Lappeenrantaan

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttipari ja kuningaspari vierailivat Lappeenrannan linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Ruotsin kuningasparin valtiovierailu päättyi torstaina 5. maaliskuuta Lappeenrantaan. Kolmas vierailupäivä alkoi Helsingin rautatieasemalta, josta kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia lähtivät matkalle kohti Etelä-Karjalaa. Junamatkan aikana  Lappeenrannan kaupungin ja maakunnan johto kertoivat kuningasparille matkakohteesta.

Lappeenrannan rautatieasemalla kuningasparia oli odottamassa suuri määrä kaupunkilaisia, joilta vieraat saivat lämpimän vastaanoton. Katujen varsia reunustivat sinikeltaisia lippuja heiluttavat koululaiset.

Ensimmäinen vierailukohde oli Saimaan ammattikorkeakoulu, jonka simulaatiolaboratoriossa oppilaat demonstroivat muistisairaiden kohtaamista. Sammonlahden koulun yhdeksäsluokkalaiset esittelivät kuningas Kaarle XVI Kustaalle ja kuningatar Silvialle ohjelmoinnin opiskelua. Oppilaat olivat ohjelmoineet legorobotteja heiluttamaan Ruotsin lippua ja seuraamaan lattialle piirrettyä viivaa.

Skinnarin kampuksella kuningaspari tutustui myös Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon, jossa heille esiteltiin vedenpuhdistusmenetelmiä.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tapasivat kuningasparin Raatihuoneella, jossa he nauttivat yhdessä kaupungin tarjoaman lounaan.

Lounaan jälkeen presidenttipari ja kuningaspari osallistuivat Ruotsin suurlähetystön järjestämään kulttuuritapahtumaan Lappeenrannan teatterissa. Nuoret esittivät monipuolisen ohjelmiston, joka koostui muun muassa modernista kansantanssista (Kirjavat), suomenruotsalaisesta räpistä (Jesse P.) sekä sirkustaiteesta ja breakdancesta (Estradi ja Lappeenrannan tanssikoulu).

Iltapäivällä ohjelmassa olivat vierailut ortodoksiseen kirkkoon sekä UPM:n Kaukaan biojalostamoon. Valtiovierailu päättyi presidenttiparin ja kuningasparin yhteiseen lehdistötilaisuuteen.

Valtiovierailun kaksi ensimmäistä päivää:
5.3.2015 Ruotsin kuningaspari valtiovierailulla Suomessa

Kuvia Lappeenrannasta

Valtiovierailun kolmas päivä alkamassa. Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia matkustivat junalla Helsingin rautatieasemalta Lappeenrantaan torstaina 5. maaliskuuta 2015. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Lappeenrannan asemalla oli kuningasparia vastassa kaupungin johdon lisäksi valtava määrä kaupunkilaisia. Kuningatar Silvia sai kukkakimpun. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Koululaiset heiluttelevat Ruotsin pienoislippuja. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Saimaan ammattikorkeakoululla oppilaat demonstroivat muistisairaiden kohtaamista. Kuningaspari keskusteli pitkään nuorten kanssa sosiaalityöstä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Sairaanhoitajaopiskelijat esittelevät simulaatiolaboratoriota. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Sammonlahden koulun yhdeksäsluokkalaiset esittelivät kuningaparille ohjelmoinnin opiskelua. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Ville Turku näytti kuningasparille kuinka robotti seuraa lattialle piirrettyä viivaa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Raatihuoneen puistoon oli kokoontunut miltei koko Lappeenranta vastaanottamaan kuningasparia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Raatihuoneen puistoon oli kokoontunut miltei koko Lappeenranta vastaanottamaan kuningasparia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Heja Sverige! Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tapasivat kuningasparin Raatihuoneella, jossa he nauttivat yhdessä kaupungin tarjoaman lounaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio tapasivat kuningasparin Raatihuoneella, jossa he nauttivat yhdessä kaupungin tarjoaman lounaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Presidenttipari ja kuningaspari saapumassa Lappeenrannan kaupunginteatteriin. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Kaupunginteatterin Ruotsi-Suomi-kulttuuritapahtumassa nähtiin monipuolinen ohjelmisto. Nuoret esittivät mm. modernia kansantanssia räppiä ja breakdancea. Kuvassa taidekoulu Estradin sirkustaiteilijat. Tapahtuman oli järjestänyt Ruotsin Helsingin-suurlähetystö. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Rakuunaratsukot tervehtivät vieraita. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Iltapäivällä presidenttipari ja kuningaspari vierailivat Linnoituksen ortodoksisessa kirkossa. Isä Timo antoi lahjaksi ikonit. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia UPM:n Kaukaan tehtaiden biojalostamolla toimitusjohtaja Jussi Pesonen kertoi puupohjaisen biodieselin tuotannosta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Lehdistötilaisuus valtiovierailun päätteeksi: kuningatar Silvia, Kuningas Kaarle XVI Kustaa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, rouva Jenni Haukio, Ruotsin opetusministeri Gustav Fridolin ja Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia