Nuorisokuoro Sympaatti toi musiikkitervehdyksen Mäntyniemeen 

Video: Nuorisokuoro Sympaatti esittää Laura Airolan kappaleen Metsänväki ja joulun lapsi. Kuvaus: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Nuorisokuoro Sympaatti toi tasavallan presidentti Sauli Niinistölle ja rouva Jenni Haukiolle Suomen musiikkioppilaitosten liiton musiikkitervehdyksen suomalaisen musiikin päivänä 8. joulukuuta. Kuoro esitti Mäntyniemessä kaksi laulua: Jean Sibeliuksen Souda, souda, sinisorsa sekä Laura Airolan Metsänväki ja joulun lapsi. Kuoron lisäksi paikalla ovat liiton puheenjohtaja Jouni Auramo ja toiminnanjohtaja Timo Klemettinen. Suomen musiikkioppilaitosten liitto viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan.

Presidentti Niinistö ja rouva Haukio kiittivät esityksestä. ”On valtavan hienoa, että olette musiikillisesti lahjakkaita”, presidentti sanoi kuorolaisille. ”Suomi tunnetaan musiikkikansana”, presidentti sanoi. ”Numerot siitä, että kuinka moni suomalaisnuori on musiikin kanssa aktiivisesti tekemisissä ovat vakuuttavia”.

Nuorisokuoro Sympaatti esiintyi itsenäisyyspäivän konsertissa Tampere-talossa joulukuussa 2013. Kuoro esitti ja Pirkanpoikien kanssa Sibeliuksen Finlandia-hymnin ja Maamme-laulun konsertin lopuksi.

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttipari ja kuorolaiset yhteiskuvassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Presidenttipari ja kuorolaiset yhteiskuvassa. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia