Presidentin kynästä: Koronavirus on syytä ottaa vakavasti

Koronavirus on syytä ottaa vakavasti. Valtiojohtoa myöden joudumme nyt miettimään käyttäytymistä: niin matkustelua kuin normaalia kanssakäymistä ihmisten parissa. Matkojen ja tilaisuuksien peruuttaminen ja etukäteen sovittu kättelyjen ja lähietäisyyden välttäminen ovat nyt arkipävää.

Viime päivinä Suomessa tietoon tulleet tapaukset ovat liki poikkeuksetta liittyneet tartuntoihin Pohjois-Italiassa. Useat jo viikon takaa, jolloin viruksen tunnistettu levinneisyys alueella oli vielä vähäistä, mutta todellisuus toista. Tällaista piilevyyttä saattaa kyllä vallita muuallakin.

Opiksi on hyvä ottaa: Ensiksikin matkailun suhteen. Harkitseva pidättyväisyys alkaa olla paikallaan. Mitä enemmän ihmisiä ja mitä laajemmalta alueelta he kerääntyvät samaan paikkaan, sitä suurempi on riski. Tämän vuoksi useita mittavia tilaisuuksia on peruutettu ja kisoja käydään ilman yleisöä. Ei myöskään ole vaaratonta vierailua, virus on löytänyt tiensä esimerkiksi Ranskan parlamenttiin ja EU:n päämajaan.

Toiseksi, matkan jo tehneen osalta. Viruksen itämisaika yllättää helposti – siksi kaikki mahdollinen varovaisuus kotiin palattua on paikallaan. Pari viikkoa ei ole kovin pitkä aika pidättyväiseen käyttäytymiseen, ja sen kohteena oleville kanssaihmisille on hyvä ja oikein kertoa syy.

Kolmanneksi, olemme saaneet hyvät ohjeet päivittäiseen toimintaan – noudatetaan niitä käsienpesuineen ja kainaloon aivastamisineen kaikkineen.

Kyllä tästä selvitään.

Sauli Niinistö