Presidentti Niinistö avasi saamelaiskäräjät Inarissa

Kuva: LehtikuvaPresidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio Inarin saamelaismuseo Siidassa 3. huhtikuuta 2012. Kuva: LehtikuvaKuva: Lehtikuva

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolisoineen osallistui Inarissa saamelaiskäräjien avajaisiin sekä saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen vihkiäisiin tiistaina 3. huhtikuuta 2012.

”Arktinen alue on tällä hetkellä huomattavan taloudellisen ja poliittisen mielenkiinnon kohde”, presidentti Niinistö sanoi vaalikaudet 2012-2015 avanneessa saamelaiskäräjien puheessaan.

”Suomen on edistettävä kestävää taloudellista toimintaa arktisella alueella erityisesti Pohjois-Suomen työpaikkojen turvaamiseksi. Taloudellisen toiminnan lisääntyessä on huolehdittava saamelaisten kulttuurin, kielen ja perinteisten elinkeinojen säilymisestä sekä toiminnan ekologisesta kestävyydestä. ”

Presidentti Niinistön mukaan sekä ILO:n yleissopimuksen ratifioimisen että pohjoismaisen saamelaissopimuksen kannalta olisi välttämätöntä löytää yhteinen kansallinen ratkaisu saamelaisten kotiseutualueen valtionmaiden hallinnosta ja saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvien elinkeinojen tukemisesta. ”Vasta kansallisen ratkaisun pohjalta on mahdollista arvioida, millaisiin kansainvälisiin velvoitteisiin Suomi voi sitoutua”, presidentti sanoi.

Tarvitaan arktisia tekoja

Ennen saamelaiskäräjien avajaisia presidentti Niinistö puolisoineen tutustui saamelaismuseoon ja luontokeskus Siidaan. Saamelaismuseon Kammissa järjestetettiin keskustelutilaisuus arkisten alueiden mahdollisuuksista.

Kuva: LehtikuvaPresidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio Inarin saamelaismuseo Siidassa 3. huhtikuuta 2012. Oppaana toimi museonjohtaja Tarmo Jomppanen (oik.).Kuva: Lehtikuva

Presidentti Niinistön mukaan Suomen pitäisi panostaa niihin asioihin, joissa olemme hyviä jo nyt: ”Tutkimukseen ja suunnitteluun, arktiseen rakentamiseen, erikoisosaamiseen niin palvelusektorilla kuin vaikeissa jääolosuhteissa toimimisessa sekä vihreään teknologiaan. Suomi ei voi tuottaa halvimmalla, mutta Suomi voi tuottaa parasta.”

”Uusien merireittien avautuminen ja runsaat luonnonvarat ovat nostaneet arktisen alueen maailmanpolitiikan strategiseen ytimeen”, presidentti Niinistö sanoi. ”Arktinen alue on hyvä esimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä, jossa entisten jakolinjojen yli toimitaan yhteisten päämäärien hyväksi”.

Suomella on presidentti Niinistön mukaan erinomainen mahdollisuus hyötyä alueen suurprojekteista, vaikkei omaa arktista rantaviivaa eikä siis suoraa omistajuutta Barentsinmeren öljy- ja kaasuesiintymiin meillä olekaan.

”Taloudellisen toiminnan lisääntyessä Suomen ja muiden arktisten maiden on pidettävä huoli, että kaikki toiminta alueella tapahtuu ympäristöä ja alueen alkuperäiskansojen perinteistä elämäntapaa, kulttuuria ja elinkeinoja kunnioittaen. Suomessa tämä koskee erityisesti ainoata alkuperäiskansaamme saamelaisia.”

”Suomella on jo arktinen strategia; nyt tarvitaan arktisia tekoja”, presidentti Niinistö sanoi.

Tilaisuudessa keskusteltiin arktisten alueiden kestävästä kehityksestä sekä Suomen ja suomalaisten toimijoiden mahdollisuuksista osallistua aktiivisesti alueiden kehittämiseen. Tilaisuuteen osallistui mm. paikallisen elinkeinoelämän, paikallis- ja aluehallinnon, tutkimuslaitosten sekä saamelaiskäräjien edustajia.

Kuvia

Saamelaiskäräjien avajaiset Inarissa 3.4.2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Saamelaiskäräjien avajaiset Inarissa 3.4.2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Saamelaiskäräjien avajaiset Inarissa 3.4.2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Saamelaiskäräjien avajaiset Inarissa 3.4.2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Kuva: Lehtikuva Saamelaiskäräjien avajaiset Inarissa 3.4.2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Saamelaiskäräjien avajaiset Inarissa 3.4.2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia