Presidentti Niinistö demokratiahuippukokouksessa: Meidän on varmistettava, että kaikilla on mielekkäitä tapoja osallistua

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui toista kertaa järjestettyyn virtuaaliseen demokratiahuippukokoukseen keskiviikkona 29. maaliskuuta 2023. Huippukokousta isännöi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden yhdessä Costa Rican presidentti Rodrigo Chaves Roblesin, Zambian presidentti Hakainde Hichileman, Etelä-Korean presidentti Yoon Suk Yeolin ja Alankomaiden pääministeri Mark Rutten kanssa.

Täysistunnon keskustelussa presidentti Niinistö totesi valtionjohtajien kohtaavan nyt hyvin erilaisessa tilanteessa kuin vuonna 2021, jolloin huippukokous järjestettiin ensimmäistä kertaa. ”Jo yli vuoden ajan Venäjä on käynyt laitonta hyökkäyssotaansa Ukrainassa. Meidän tukeamme tarvitaan, emme saa unohtaa sitä.”

Presidentti sanoi Suomen demokratian rakentuvan vakaalle edustukselliselle poliittiselle järjestelmälle, jonka ytimessä on tasa-arvo. ”Suomi oli yli sata vuotta sitten ensimmäisten maiden joukossa, joka myönsi naisille ääni- ja vaalikelpoisuuden.”

Vaikka Suomen sitoutuminen demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustamiseen on kirjattu perustuslakiin, on yhdenvertaisen osallistumisen toteutumista presidentin mukaan edelleen edistettävä käytännön tasolla.  Suomi on muun muassa laatinut kansallisen demokratiaohjelman sekä osana ohjelmaa hyväksynyt valtioneuvoston demokratiapolitiikkaa koskevan päätöslauselman.

”Päätöslauselma auttaa vahvistamaan erityisesti heikossa asemassa olevien henkilöiden osallistamista poliittiseen elämään. Esimerkiksi nuoret, vanhukset, vähemmistöt, vammaiset ja kodittomat ovat usein haavoittuvassa asemassa osallistuessaan päätöksentekoon. Meidän on varmistettava, että kaikilla on mielekkäitä tapoja osallistua”, presidentti sanoi.

Presidentti Niinistö otti puheenvuorossaan esiin myös Suomen tulevat eduskuntavaalit, jossa demokratia on seuraavan kerran testattavana.

Huippukokoukseen osallistui edustajia yli sadasta valtioista. Kokouksen teemoina ovat demokratian puolustaminen, ihmisoikeuksien vahvistaminen sekä demokratian haasteet.

Tallenne

Tasavallan presidentin videotervehdys demokratiahuippukokoukseen