Presidentti Niinistö Iranissa: Tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä terrorismin torjumiseksi

Presidentti Sauli Niinistö ja Iranin presidentiti Hassan Rouhani kättelevät Teheranissa 26. lokakuuta. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Sauli Niinistö ja Iranin presidentti Hassan Rouhani kättelevät Teheranissa 26. lokakuuta. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Iranin islamilaisen tasavallan presidentin Hassan Rouhanin virallisella vierailullaan Teheranissa 26. lokakuuta. Presidentit keskustelivat Suomen ja Iranin suhteista, Iranin ja EU:n suhteista sekä Lähi-idän ja Persianlahden alueiden tilanteesta.

Tapaamisen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa presidentti Niinistö kiitti mahdollisuudesta vierailla Iranissa ja muistutti, että maiden yhteistyöllä on pitkä historia.

”Iran oli ensimmäisiä Suomen itsenäisyyden tunnustaneita maita, ja nyt yhteistyö syvenee”, presidentti Niinistö sanoi viitaten heinäkuussa 2015 solmittuun ydinohjelmasopimukseen. Tammikuussa 2016 ydinohjelmaan liittyneet pakotteet keskeytettiin ja Iran hyväksyttiin takaisin kansainvälisen kaupan piiriin.

”Sopimus oli tärkeä merkkipaalu, ja haluan onnitella presidentti Rouhania hänen työstään sen saavuttamiseksi”, presidentti Niinistö totesi.

Sopimuksen myötä myös Suomen ja Iranin välinen taloudellinen yhteistyö tiivistyy. Presidentti Niinistön ja presidentti Rouhanin tapaamisen yhteydessä allekirjoitettiin neljä Suomen ja Iranin välistä yhteistyöpöytäkirjaa.

Yhteistyöpöytäkirjat helpottavat maiden välistä kaupankäyntiä. Allekirjoitetut pöytäkirjat koskevat energia-alaa, metsien ja luonnonvarojen hallintaa, ICT-alaa sekä investointeja ja vientirahoitusta. Suomen edustajana pöytäkirjat allekirjoitti ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, lukuun ottamatta investointeja koskevaa pöytäkirjaa, jonka allekirjoitti Finnveran liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.

Keskusteluissa Lähi-idän tilanne

Presidenttien keskusteluissa käsiteltiin laajasti Lähi-idän tilannetta.

”Oli kiinnostavaa kuulla presidentti Rouhanin näkemyksiä Lähi-idän tilanteesta, terrorismista ja huumekaupasta. Olemme yhtä mieltä siitä, että tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä näitä ilmiöitä vastaan”, presidentti Niinistö painotti.

Suomen lehdistölle presidentti korosti Iranin merkitystä alueen kehityksessä: ”Iranilla on varsin suuri rooli Lähi-idässä, sen ongelmissa kokonaisuudessaan, varsinkin Syyrian kohdalla. Niin kuin olemme nähneet, kriisi ei rajoitu Aleppoon, ei edes Syyriaan, vaan Jemen on mukana, Irakissa on taisteluita – tämä on laaja-alainen sodankäynti.”

Keskusteluissa oli esillä myös viimeaikainen pakolais- ja siirtolaisliike ja erityisesti Iranin vastuunkanto pakolaisista. Iranissa on lähes kolme miljoonaa afgaanipakolaista.

”Olemme yhtä mieltä siitä, että ihmisiä olisi pyrittävä auttamaan lähtömaissa, jotta heidän ei tarvitsisi paeta kotoaan”, presidentti Niinistö totesi.

Presidentti Niinistö sanoi, että taloudellisen yhteistyön kautta voi osaltaan löytyä ratkaisu Lähi-idän rauhoittamiseen ja pakolaisuuteen.

Iranin ihmisoikeustilanne esillä

Presidentti keskusteli Iranin ihmisoikeuksista muun muassa presidentti Rouhanin kanssa. Presidentti Niinistö korosti yhteistyön merkitystä myös ihmisoikeuksien suhteen. Suomen medialle Niinistö sanoi keskusteluissa olleen myönteinen vire.

”Niin kuin ylipäätään, olemme täälläkin korostaneet ihmisten ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Puhuimme presidentti Rouhanin kanssa paljon ja näyttää siltä, että Iran jatkaa keskusteluita EU:n kanssa. Siinä dialogissa, niin kuin tänään täälläkin, otetaan esille kuolemanrangaistus. Myös median vapaus tulee esille. Tämä on tärkeää”, totesi presidentti Niinistö.

Vierailuun sisältyi koko poliittisen johdon tapaamiset

Presidentti Niinistö tapasi vierailullaan myös Iranin korkeimman johtajan Ali Khamenein. Presidentti Rouhani oli läsnä myös tässä, koko vierailun päättäneessä tapaamisessa. Lisaksi presidentti Niinistö tapasi parlamentin puhemies Ali Larijanin, niin kutsutun Asiantuntijoiden kokouksen puheenjohtajan Ali Akbar Hašemi Rafsandžanin sekä ulkoministeri Mohammad Javad Zarifin.

Erityisesti Lähi-idän tilanne, kriisit ja terrorismi olivat esillä presidentin tapaamisissa. Talousaiheista keskustelua käytiin muun muassa rahaliikenteen ongelmista Iranin ja ulkomaisten pankkien välillä.

Teheranin vierailulla on mukana myös yritysvaltuuskunta, jossa on edustajia muun muassa cleantechin, biotalouden, informaatioteknologian ja terveysteknologian aloilta. Virallisen vierailun ensimmäisenä päivänä tiistaina 25. lokakuuta järjestettiin Iranin ja Suomen välistä yritysyhteistyötä koskeva seminaari.

Kuvia

 Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen, Iranin teollisuuden, kaivosalan ja kaupan varaministeri Mojtaba Khosrowtaj Suomen ja Iranin yritysyhteistyötä koskevan seminaarin Teheranissa 25. lokakuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö avasi Suomen ja Iranin välisen talousseminaarin Teheranissa 25. lokakuuta 2016. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia  Tiistaina 25. lokakuuta presidentti Niinistö ja rouva Haukio vierailivat Mellat-puistossa, jossa on suomalaisen kuvanveistäjän Eila Hiltusen suunnittelema Palmulehto-monumentti. Puistossa esiteltiin paikallista kulttuuria, musiikkia, matonkudontaa seka vanhaa urheilulajia bastania. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
 Suomalais-iranilainen Sam Runola, 3, antoi presidenttiparille oman piirustuksensa Mellat-puistossa Teheranissa. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia  Tiistaina 25. lokakuuta presidentti Niinistö ja rouva Haukio vierailivat Mellat-puistossa, jossa on suomalaisen kuvanveistäjän Eila Hiltusen suunnittelema Palmulehto-monumentti. Puistossa esiteltiin paikallista kulttuuria, musiikkia, matonkudontaa seka vanhaa urheilulajia bastania. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Iranin presidentti Hassan Rouhani toivotti presidentti Sauli Niinistön tervetulleeksi. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Presidentit keskustelivat mm. Suomen ja Iranin suhteista, Iranin ja EU:n suhteista sekä Lähi-idän ja Persianlahden alueiden tilanteesta. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Presidentit keskustelivat mm. Suomen ja Iranin suhteista, Iranin ja EU:n suhteista sekä Lähi-idän ja Persianlahden alueiden tilanteesta. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Niinistön ja presidentti Rouhanin tapaamisen yhteydessä allekirjoitettiin neljä Suomen ja Iranin välistä yhteistyöpöytäkirjaa, koskien mm. energia-alaa, metsien ja luonnonvarojen hallintaa, ICT-alaa sekä investointeja ja vientirahoitusta. Kuvassa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen allekirjoittajana Suomen puolelta. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Kättely lehdistötilaisuuden jälkeen. Presidentti Niinistö kiitti presidentti Rouhania mahdollisuudesta vierailla Iranissa ja muistutti, että maiden yhteistyöllä on pitkä historia. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Tapaamisessa Iranin ulkoministerin Mohammad Javad Zarifin kanssa. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Niinistö ja Iranin parlamentin puhemies Ali Larijan tervehtivät. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
Keskusteluissa Iranin parlamentin puhemiehen Ali Larijanin kanssa. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia Tapaaminen Iranin Asiantuntijoiden kokouksen puheenjohtajan Ali Akbar Hašemi Rafsandžanin kanssa. Iranin-vierailun päätti tapaaminen Iranin korkeimman johtajan Ali Khamenein kanssa. Tapaamisessa oli läsnä myös presidentti Rouhani. Kuva: Juhani Kandell/Tasavallan presidentin kanslia
 Iranin virallisella vierailulla rouva Jenni Haukiolla oli omaa ohjelmaa. Tiistaina 25. lokakuuta rouva Haukio tutustui Soodehin kansainväliseen kouluun, jossa hänelle esiteltiin mm. kestävän kehityksen opetusta, voimistelua ja luistelua. Kuvassa koululaiset esittelevät koulun puutarhaa. Kuva: Tasavallan presidentin kanslia  Kouluvierailun päätteeksi rouva Haukio istutti Soodehin kansainvälisen koulun pihalle puun. Kuva: Tasavallan presidentin kanslia  Keskiviikkona 26. lokakuuta rouva Haukio keskusteli Teheranissa naisten ja lasten oikeuksista. Aamiaiskeskustelussa oli mukana Iranissa toimivien YK:n lastenjärjestö UNICEFin, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n, Maailman ruokaohjelman (WFP) ja Norjan pakolaisneuvoston edustajia. Kuva: Tasavallan presidentin kanslia
 Vierailun päätteeksi rouva Jenni Haukio tapasi iranilaisia kirjailijoita ja runoilijoita. Kuva: Tasavallan presidentin kanslia