Presidentti Niinistö Ivalossa: Vastuunkannossa on avain Suomen tulevaisuuteen

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Ivalossa tiistaina 9.syyskuuta 2014. Ivalon torille oli saapunut satoja ihmisiä kuulemaan ja keskustelemaan presidentin kanssa. Vierailu alkoi Inarin kunnan edustajien tapaamisella. Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Anu Avaskarin johdolla presidentti sai kuulla Inarin taloudesta ja ajankohtaisista asioista.

Presidentti otti Inarin kunnan taloustilanteen puheeksi myös puhuessaan Ivalon torilla. Korkeasta työttömyysprosentista huolimatta presidentti näki uusien investointien ja turismin tuovan paikalliseen talouteen valoa: ”Investoinnit tarkoittavat, että on luottamusta ja uskoa tulevaisuuteen”. Presidentin mukaan kannattaa myös hieman uskotella itselleen valoisaa tulevaisuutta. ”Me ihmiset olemme vähän sellaisia, että se toteutuu, mitä odotamme, mihin uskomme ja luotamme.”

Presidentti Niinistö valoi uskoa myös siihen, että taloustilanne kohenee koko Suomen tasolla: ”Meillä Suomessa talous ei ole ollut aivan iskussa viime vuosina. Tälläkin hetkellä on selvästi vaikeuksia. Uskon kuitenkin, että niistä pikku hiljaa selvitään. Suomessa on aina selvitty vaikeuksista. Viimeistään siinä vaiheessa, kun jokainen niihin havahtuu. Luulen, että olemme sitä vaihetta nyt lähellä.”

Presidentin mielestä Suomessa on edelleen yllin kyllin jäljellä asennetta, jonka avulla maa on ennenkin saatu nousuun: ”Tunnetaan vastuu siitä, mihin on asettunut. Tunnetaan vastuu lähimmäisistä, siitä työstä mitä on tekemässä ja kannetaan myöskin se vastuu. Siinä on avain Suomen tulevaisuuteen.”

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaNuoremmalle polvelle kelpasivat nimikirjoitukset. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Rauhantila ei ole Euroopassakaan itsestäänselvyys

Puheenvuorossaan presidentti tarttui myös kansainvälisiin kriiseihin. ”Maailma on aika kova paikka. Me kiinnitämme huomiomme Ukrainan tilanteeseen siksi, että se on meitä lähellä ja siksi, että se on jotain täysin odottamatonta. Mutta hyvin paljon pahaa tapahtuu esimerkiksi Syyriassa, Irakissa, Gazassa, Israelissa. Ei tämä maailma ole oppinut rauhassa elämään. Meillä eurooppalaisilla on ollut se käsitys, että rauhantila on jotenkin itsestään annettu asia. Ukraina on nyt näyttänyt, ettei se ole Euroopassakaan itsestäänselvyys.”

Presidentti muistutti, että toisin kuin moni muu eurooppalainen maa, on Suomi pitänyt puolustuksestaan huolta: ”Emme ole sitä alas ajaneet, emmekä tule sitä alas ajamaan. Tämän ohella meidän tulee ymmärtää, ettei yksin ole hyvä olla. Tämän vuoksi me verkostumme niin paljon kuin on mahdollista. Ruotsin kanssa mennään eteenpäin askel kerrallaan ja katsotaan, mihin se johtaa. Meillä on Pohjoismaiden kanssa yhteistyötä, meillä on Euroopan unionin kanssa yhteistyötä. Euroopan unionin sisällä on selvä sopimus siitä, että tuemme toinen toista. Sitten kehitämme Nato-kumppanuutta, niin kuin viimeksi Walesissa.”

Presidentti Niinistö toppuutteli Naton kanssa allekirjoitetusta isäntämaatukipöytäkirjasta syntynyttä keskustelua. ”Jostain kumman syystä Suomessa on päätetty levittää sellaista tarinaa, että tämä isäntämaatukisopimus jotenkin avaisi Suomen oven vieraille joukoille. Ei siitä ole kysymys. Isäntämaatukisopimus on tehty aina, kun Suomessa on ollut harjoituksia, joihin osallistuu ulkomaisia osallistujia. Nyt laadittu pöytäkirja on sellainen yleisraami, jossa kerrotaan, mitä isäntämaan velvollisuuksiin kuuluu silloin, jos erikseen on sovittu, että järjestetään harjoitus. Se ei ole mikään kutsu, eikä se ole mikään oikeus saapua tähän maahan.” totesi presidentti Niinistö.

Puheenvuoronsa jälkeen presidentti Niinistö keskusteli inarilaisten kanssa torilla, poseerasi yhteiskuvissa ja kirjoitti nimikirjoituksia. Ivalon torille saapuneet kansalaiset halusivat keskustella niin saamelaisten määritelmästä, taloudesta, ympäristöasioista kuin päivän politiikan kysymyksistä.

Ivalon vierailu oli presidentti Niinistön neljäs Lapin-vierailu hänen presidenttikautensa aikana.  

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö kierteli puheensa jälkeen torilla keskustelemassa kuntalaisten kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Radio Inarin nuori toimittaja haastattelee presidenttiä. Toimitusta pyörittävät Inarin kunnan viestintäpajassa olevat nuoret. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Kunnan edustajat antoivat presidentille kirjalahjaksi kaksiosaisen teoksen Inarin historiasta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia