Presidentti Niinistö Karjalaisilla kesäjuhlilla Porissa

Karjalaiset kesäjuhlat 15.6.2013Presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio saapuvat Karjaisten kesäjuhlien avajaisiin Porissa 15. kesäkuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Karjalaista yhteisöä ja kulttuuria on suuri syy muistaa, ylläpitää ja viedä eteenpäin, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Karjalaisilla kesäjuhlilla Porissa 15. kesäkuuta. ”Ne kuvaavat monin tavoin vahvaa suomalaisuutta – yksilöllistä yhdessäoloa, sisua ja uskoa itseensä, iloa ja kärsimysten kestämistä, menneen arvostamista ja luottamusta tulevaisuuteen”.

”Tämä aika on kansainvälisen yhteistyön aikaa”, presidentti Niinistö sanoi. ”Rajamaana Karjala on kasvattanut väkensä ymmärtämään ja suvaitsemaan, ottamaan vastaankin muita kulttuureja. Se on arvokas taito, joka on auttanut selviytymään ja auttaa jatkossa myös menestymään. Suomi tarvitsee ihmisiä, jotka osaavat ’ottaa’ toisen, ihan vieraan ihmisen.”

Mahdollisuus sillan rakentamiseen

Presidentti Niinistö sanoi jakavansa Karjalan liiton näkemyksen lähialueiden yhteistyön merkityksestä. ”[Se] on myös mahdollisuus rakentaa siltaa läntisen Euroopan ja Venäjän välille. Kotiseutumatkailun avautuminen taas täytti monien ikiunelman – tämän ja muunkin matkailun joustavuus ja mutkattomuus ovat kaikkien etu.”

Presidentti Niinistö muisteli juhlapuheessaan lapsuudesta tuttua kuusilapsista karjalaisperhettä. Perhe aloitti uuden elämän käytännössä tyhjästä. ”Ja vielä että pystyy tekemään sen niin, että lapset saavat koulutuksen ja ryhtyvät tehtävissään rakentamaan nykyistä Suomea. Ja nyt en puhu ainoastaan ystävieni perheestä, vaan kaikista karjalaisista; teistä tuli sodanjälkeisen Suomen jälleenrakentamisen voimavara.”

Karjalan Liitto on tehnyt erinomaista työtä yhdessä pitäjäseurojen ja säätiöiden kanssa vanhojen suomalaisten hautojen vaalimiseksi rajantakaisilla alueilla, presidentti sanoi. ”Tätä suojelua ja vaalimista on tärkeä jatkaa. Menneen ja olevan on hyvä saada pitää kohtauspaikkansa.”

Karjalaisen perinteen vetovoima puhuu parhaiten itse puolestaan, ”Ja on puhunut – täälläkin on läsnä ilahduttavan paljon nuorta väkeä. Kantakaa tervettä ylpeyttä karjalaisuudestanne ja antakaa ilon pulppua!”

Porin-vierailun aluksi presidenttipari oli mukana muuraamassa Satakunnan keskussairaalan lasten- ja naistentalon peruskiveä. Vuonna 2015 valmistuva talo on ensimmäinen kokonaisuus Suomessa, joka keskittää kaikki lasten hoidot sekä synnytykset samaan yksikköön.

 

Karjalaiset kesäjuhlat 15.6.2013Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström, liittovaltuuston puheenjohtaja Jouko Puhakka, kukat presidenttiparille ojentanut Sofia Jalonen, presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia