Presidentti Niinistö Maailman talousfoorumissa Davosissa

Kuva: World Economic ForumKuva: World Economic Forum

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistui Maailman talousfoorumin WEF:n kokoukseen Sveitsin Davosissa 23.-25. tammikuuta 2013. Tapahtumaan kokoontui suuri joukko poliittisia johtajia ja talouselämän vaikuttajia, ja keskustelua käytiin laajasti maailman talouskehitykseen liittyvistä haasteista ja mahdollisuuksista. Puheenvuoroissa oli esillä mm. Euroopan taloustilanne sekä globaalit talouskysymykset, kuten kasvun tasaisempi jakautuminen ja ympäristöongelmien aiheuttamat riskit taloudelle.

Presidentti Niinistö oli yksi pääpuhujista Euroopan tulevaisuutta koskevassa päämiesten istunnossa. Puheenvuorossaan presidentti Niinistö painotti luottamuksen vahvistamista Euroopan maiden välillä sekä kansalaisten luottamuksen palauttamista.

"Talouskriisin kääntyessä nousuun on pidettävä huolta, että kasvu on oikeudenmukaista, ja erityisesti ne, jotka ovat kärsineet talouskriisissä, pääsevät siitä osalliseksi. Tämän me opimme Suomessa 90-luvun laman jälkeen", presidentti Niinistö sanoi.

Presidentti Niinistö käytti puheenvuoron myös päämiesten työlounaalla, jonka aiheena oli globaalit näkymät vuodelle 2013

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Niinistö CNN:n toimittajan Richard Questin haastatteltavana Davosissa.Haastattelu nähtävissä täällä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Korkean tason tapaamisia

Talousfoorumin yhteydessä presidentti Niinistö käynyt keskusteluja mm. Venäjän pääministeri Dmitri Medvedevin, Italian pääministerin Mario Montin, Sveitsin presidentin Ueli Maurerin, Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldtin, Costa Rican presidentin Laura Chincillan, Mongolian presidentin Tsakhia Elbegdorjin, Latvian pääministerin Valdis Dombrovskisin sekä Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Henry Kissingerin kanssa.

Lisäksi presidentti Niinistöllä on ollut mahdollisuus tavata Afrikan maiden johtajia, mm. Guinean presidentti Alpha Condé, Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma sekä Etiopian pääministeri Hailemariam Desalegni, ja vaihtaa heidän kanssaan näkemyksiä mm. Malin ajankohtaisesta tilanteesta. Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n puheenjohtajan Peter Maurerin kanssa presidentti Niinistö keskusteli mm. Syyrian tilanteesta.

Presidentti on tavannut Davosissa kansainvälisten yritysten johtoa ja keskustellut näiden kanssa investointimahdollisuuksista Suomeen.

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaGuinean presidentti Alpha Condén ja presidentti Niinistö keskustelevat Davosissa.Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Talousfoorumin yhteydessä presidentti Niinistö on myös antanut haastatteluja kansainvälisille tiedotusvälineille, mm. CNN:n Quest means business -talousohjelmaan. Haastattelussa presidentti korosti luottamuksen palauttamista Euroopassa.

Kokouksen avauspäivänä osanottajia puhuttivat mm. Euroopan taloustilanne ja Britannian ilmoitus EU-kansanäänestyksen järjestämisestä sekä myös globaalit talouskysymykset, kuten kasvun tasaisempi jakautuminen ja ympäristöongelmien aiheuttamat riskit taloudelle.

Talousfoorumin osallistuu lähes 50 valtion- tai hallitusten päämiestä. Kaikkiaan osanottajia on yli 2500, ja mukana on poliittisten johtajien lisäksi yritysjohtajia, tutkijoita sekä kansainvälisten järjestöjen edustajia. Nyt 43. kerran järjestettävän foorumin tavoitteena on tuoda yhteen eri alojen asiantuntijat löytämään ratkaisuja maailman ongelmiin.

Kuvat

 Maailman talousfoorumin WEF:in istunnossa presidentti Sauli Niinistö (vas.), Tanskan kruununprinssi Mary,  Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Christine Lagarde, Sveitsin liittopresidentti Ueli Maurer sekä Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma (oik.) ja Italian pääministeri Mario Monti. Kuva: WEF  Guinean presidentti Alpha Condén ja presidentti Niinistö keskustelevat Davosissa.Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö ja kansliapäällikkö Teemu Tanner Davosissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
            Presidentti Niinistö keskustelee Tanskan kruununprinsessa Maryn kanssa Maailman talousfoorumissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö ja Costa-Rican presidentti Laura Chincilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia             Kahdenvälisessä tapaamisessa Sveitsin liittopresidentin Ueli Maurerin kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistö CNN:n toimittajan Richard Questin haastatteltavana Davosissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Mongolian presidentti Tsakhia Elbegdorj ja presidentti Sauli Niinistö tapasivat perjantaina 25. tammikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Punaisen Ristin kansainvälisen komitean ICRC:n puheenjohtajan Peter Maurerin kanssa presidentti Niinistö keskusteli mm. Syyrian tilanteesta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia