Presidentti Niinistö Pariisin rauhanfoorumissa: ”Rauha on ykkösasia”

Presidentti Niinistö osallistui Pariisin rauhanfoorumin keskusteluihin sunnuntaina 11.11.2018. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistö osallistui Pariisin rauhanfoorumin keskusteluihin sunnuntaina 11.11.2018. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Pariisissa 10.–11. marraskuuta 2018. Ensimmäistä kertaa järjestetty Pariisin rauhanfoorumi alkoi sunnuntaina 11. marraskuuta eli päivälleen sata vuotta ensimmäisen maailmansodan aselevon solmimisen jälkeen. 

Valtioiden päämiehet kokoontuivat Pariisiin jo satavuotispäivän aattona Ranskan presidentti Emmanuel Macronin isännöimälle illalliselle. Presidentti Niinistön lisäksi illalliselle osallistuivat muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Ei missään nimessä pidä tapahtua uudelleen

Valtion- ja hallitusten johtajat tapasivat uudestaan heti sunnuntaiaamuna Riemukaarella järjestetyissä aselevonpäivän seremonioissa. Presidentti Niinistö kuvasi tilaisuuden tunnelmaa vaikuttavaksi: ”Taas kerran muistui varmasti mieleen se, mitä ei missään nimessä pidä tapahtua uudelleen. Se, että rauha on ykkösasia, varmasti vahvistui”, sanoi presidentti tavatessaan suomalaismediaa.

Keskustelu rauhasta ja keinoista sen säilyttämiseksi jatkui Pariisin rauhanfoorumissa. Tapahtuman tavoite on tukea monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää ja löytää keinoja yhteisten globaalien haasteiden ratkaisemiseksi.

Keskustelua ydinaserajoitussopimuksista

Presidentti Niinistö osallistui foorumissa keskusteluun, jossa hänelle yhdessä Islannin, Kroatian ja Slovenian presidenttien kanssa esiteltiin muun muassa ydinkoekieltosopimusta koskevaa kampanjaa ja merten suojeluun liittyvää projektia. Presidentti korosti jälleen ydinaserajoitussopimusten merkitystä: ”Ydinasesopimuksia kyseenalaistetaan nyt kovasti. Uudet neuvottelut olisi saatava käyntiin.”

Myöhemmin presidentti jatkoi asiasta medialle: ”Tässä tapahtuu selvästi keskustelun nousua ydinaserajoitussopimuksista – se on jo itsessään hyvä merkki.”  Presidentti sanoi huomanneensa, että Euroopassa tuntuu olevan laajalti samaa huolta asiasta kuin hänellä.

Meriin liittyen presidentti Niinistö toi esille Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuden: ”Pyrimme järjestämään kautta aikain ensimmäisen arktisen huippukokouksen. Siinä keskityttäisiin ympäristökysymyksiin. Kahdeksan arktista maata voisi osoittaa, että me pidämme huolen arktisesta alueesta”, presidentti Niinistö sanoi.

Kuvia Flickrissä