Presidentti Niinistö: Suomi turvaa Ahvenanmaan aseman

Presidentti Niinistö avasi Ahvenanmaan maakuntapäivien istuntokauden. Kuva: Hanna Öunap/Tasavallan presidentin kanslia.

Presidentti Niinistö avasi Ahvenanmaan maakuntapäivien istuntokauden. Kuva: Hanna Öunap/Tasavallan presidentin kanslia.

”Ahvenanmaalla on vakiintunut, kansainvälisillä sopimuksilla vahvistettu kansainvälisoikeudellinen asema demilitarisoituna ja neutralisoituna alueena, eikä sitä ole kyseenalaistettu. Suomi turvaa Ahvenanmaan aseman”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi avatessaan Ahvenanmaan maakuntapäivien istuntokauden Maarianhaminassa perjantaina 3. marraskuuta 2017.

Presidentti Niinistö nosti avajaispuheessaan esille esityksen Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmän uudistamisesta, jonka presidentti Tarja Halosen johtama parlamentaarinen työryhmä on saanut valmiiksi. Tavoitteena on, että eduskunta ja maakuntapäivät hyväksyisivät uuden itsehallintolain tulemaan voimaan vuonna 2022.

”Toivon, että työ etenee rakentavan poliittisen vuoropuhelun sekä molemminpuolisen kompromissihalukkuuden avulla eteenpäin.”, presidentti Niinistö sanoi.

Samalla hän muistutti, että pykälien rinnalle tarvitaan käytännönläheistä, joustavaa ja epämuodollista yhteistyötä valtakunnan ja Ahvenanmaan välillä.

”Uskon, että jos asioista keskustellaan ajoissa ja avoimesti, niin ratkaisujakin löytyy, ja niihin myös sitoudutaan. Arvostan yhteistyötämme ja toivon sen omalta osaltaan tukevan Ahvenanmaan kehitystä”, presidentti Niinistö sanoi.

Ahvenanmaalla on hyvä elää

”Suomi juhlii sadatta syntymäpäiväänsä maana, jossa asuu tasa-arvoisia ja luovia ihmisiä. Meillä on avoin demokratia, sananvapaus kuuluu kaikille ja sitä myös käytetään. Olemme maailman vakain valtio”, presidentti Niinistö kuvasi Suomen vahvuuksia.

”Olemme myös yksi onnellisimmista. Tämän täytyy päteä erityisen vahvasti täällä Ahvenanmaalla, joka on monessa suhteessa Suomen parhaimpia alueita elää. Talous on vakaalla pohjalla, työllisyysaste on korkea ja elämä on turvallista”, presidentti Niinistö sanoi.

Urheilumiehenä presidentti Niinistö ei myöskään malttanut olla mainitsematta miten Grönvit-joukkue hoiti tiukassa taistelussa jalkapallon Suomen mestaruuden Maarianhaminaan vuosi sitten.

Presidentti nuorten tentissä

Ahvenanmaan-vierailun päätteeksi presidentti Niinistö vastasi Ålands lyceumin oppilaan Elin Bomanin ja Ålands yrkesgymnasiumin oppilaan Pontus Påvalsin esittämiin kysymyksiin Maarianhaminan kaupunginkirjastolla. Kysymyksiä oli koottu koulujen kaikilta oppilailta ja ne koskivat muun muassa mieluisinta työpaikkaa, presidentin valtaa, paikkajakoa Euroopan parlamentissa, millaisia Putin ja Trump ovat henkilöinä ja ruotsinkielen asemaa.

Elin Boman ja Pontus Påvals esittivät koulujensa oppilaiden koostamia kysymyksiä ahvenanmaalaisyleisön edessä Maarianhaminan kaupunginkirjastossa. Kuva: Hanna Öunap/Tasavallan presidentin kanslia.

Elin Boman ja Pontus Påvals esittivät koulujensa oppilaiden koostamia kysymyksiä ahvenanmaalaisyleisön edessä Maarianhaminan kaupunginkirjastossa. Kuva: Hanna Öunap/Tasavallan presidentin kanslia.

Myös Euroopan kehitys Katalonian kansanäänestyksen ja Brexitin jälkeen puhuttivat.

”Kun suuri määrä ihmisiä reagoi tunteella, kärjistyvät asiat – enkä tarkoita ainoastaan Kataloniaa. On hyvä asia, että siellä järjestetään vaalit ja toivon, että asiat saadaan niiden jälkeen ratkaistua”, presidentti Niinistö sanoi.

Kysymykseen Suomen mahdollisesta Nato jäsenyydestä presidentti Niinistö vastasi, että on tärkeä pitää ovi auki.

”Katson myös EU:n suuntaan ja olen usein nostanut esille kysymyksen, millainen unioni se on, joka ei huolehtisi kansalaistensa turvallisuudesta”, presidentti Niinistö jatkoi.