Presidentti Niinistö tapasi sijoitettuja nuoria

Kuva: Klaus Somerkoski
Presidentti Niinistön kanssa piknik-kahveilla Jonna Impola ja Tuomas Vuorinen.Kuva: Klaus Somerkoski

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili Suomen Sijaiskotinuoret Sinut ry:n kesäleirillä Rymättylän Kunstenniemessä tiistaina 7. elokuuta 2012.

Kesäleirillä pidetyllä piknikillä nuoret saivat kysellä presidentiltä heitä kiinnostavia asioita. Käsitellyksi tulivat koulutodistukset, lempiaineet koulussa, olympialaiset sekä presidentin palkka ja kotieläimet.

Myös presidentin arkielämä kiinnosti. ”Ei se sen kummempaa ole kuin muidenkaan. Asioista pitää pysyä ajan tasalla. Erityisesti kunnioitan tehtävääni puolustusvoimien ylipäällikkönä”, presidentti Niinistö kertoi. Nuorille selvisi myös presidentin unelma-ammatti: urheiluselostaja.

Presidentti Niinistö keskusteli nuorten kanssa muun muassa siitä, millaiset välit nuorilla on biologisiin vanhempiinsa sekä uskaltavatko nuoret ottaa sosiaalityöntekijöiden kanssa puheeksi heitä askarruttavia asioita.

”On hienoa kuulla näistä asioista suoraan nuorilta. Ikävää, että monet heistä ovat kokeneet kovia, mutta onneksi suurelle osalle on löytynyt paikka, josta saa eväitä elämään. Sinut ry tekee tärkeää työtä näiden nuorten hyväksi.”

Sinut ry:n leirille osallistuu kymmenkunta 13-21-vuotiasta sijoitettua nuorta ja sijaisperheiden biologista nuorta. Yhdistyksen toiminta on tarkoitettu kaikille sijoitetuille nuorille ja sijaisperheiden biologisille nuorille. Se kokoaa perhehoidossa olevia nuoria yhteisiin tapahtumiin ja leireille. Sinut ry on perustettu vuonna 1992 eli se viettää kuluvana vuonna 20-vuotisjuhliaan.