Presidentti Niinistö työvierailulla Venäjällä

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Presidentti Putin ja presidentti Niinistö vihkivät Fortumin maakaasua käyttävän lauhdevoimalaitoksen käyttöön Njaganissa 24. syyskuuta 2013. Kuva: Lehtikuva

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tiistaina 24. syyskuuta työvierailullaan Njaganissa Hanti-Mansiassa. Presidenttien keskustelu keskittyi erityisesti Syyrian tilanteeseen sekä kahdenvälisistä kysymyksistä kauppaan ja talouden yhteistyöhön. Presidentti Putin selosti Venäjän kantoja Syyrian konfliktiin.

”Putin valotti heidän näkemyksiään Syyrian kysymyksestä. Itse otin esiin ääriainesten käyttäytymisen, jota on viimeksi Nairobissa nähty, ja pitkin Lähi-itää laajemminkin. Olisi laajempaakin halukkuutta miettiä, mitä kansainvälinen yhteisö voisi tässä asiassa yhdessä tehdä”, presidentti Niinistö sanoi tiedotustilaisuudessa keskustelujen jälkeen.

Keskusteluissa käsiteltiin myös Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä kysymyksiä ja erityisesti maiden kauppa- ja taloussuhteita. Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani ja toiseksi suurin vientimarkkina Ruotsin jälkeen, ja Venäjällä toimii yli 600 suomalaisyritystä. Keskusteluissa oli esillä mm. yhteistyönäkymät laivanrakennuksen alalla sekä Venäjän WTO-jäsenyyteen liittyvät kysymykset.

Venäläiset investoinnit kasvaneet

”Venäjältä Suomeen suuntautuvien investointien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Tämä on erityisen ilahduttavaa, koska olen painottanut investointien merkitystä kaupan lisäksi. Erityisen tärkeää on luoda mekanismeja, joilla ratkoa ongelmia myös talouden kohdalla. Suomen ja Venäjän hallitustenvälinen talouskomissio voi vahvistaa otettaan ja käydä läpi yksittäisiä talouselämän ongelmia”, presidentti Niinistö sanoi.

Presidentti Niinistö kertoi ottaneensa keskusteluissa esiin myös ympäristöjärjestö Greenpeacen aktivistien tilanteen Murmanskin edustalla ja presidentit yhdessä totesivat, että asiaa selvitetään ulkoministeriöiden tasolla.

Arktisen alueen mahdollisuuksista presidentti Niinistö totesi, että luonnonvaroja on voitava hyödyntää, mutta se tulee tehdä kestävästi.

Presidenttien keskusteluissa olivat mukana myös Suomen ja Venäjän hallitustenvälisen talouskomission puheenjohtajat, Suomesta eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb ja Venäjän varapääministeri Dmitri Kozak. Keskusteluiden jälkeen presidentti Putin tarjosi päivällisen, jolle osallistui molempien maiden elinkeinoelämän edustajia.

Ennen kahdenvälistä tapaamista presidentit vihkivät käyttöön Fortumin voimalaitoksen Njaganissa.

Arktinen foorumi Salehardissa

Seuraavana päivänä presidentit osallistuivat Salehardissa Jamalin Nenetsiassa kansainväliseen arktiseen foorumiin.

”On kannettava raskas vastuu siitä, että arktisen alueen herkästä luonnosta pidetään huolta”, presidentti Niinistö sanoi puheessaan. Koillisväylä on avoinna yli kuusi kuukautta vuodessa, ja sen liikenne on kasvusuunnassa. Väylää on kehitettävä turvallisesti.

Arktisella alueella onkin keskityttävä puhtaan teknologian ratkaisuihin, presidentti Niinistö sanoi. Hän korosti myös, että arktisen alueen mahdollisuuksia hyödynnettäessä on alkuperäiskansojen oikeuksia kunnioitettava.

Kuvia

Presidentti Niinistö vieraili Jekaterinburgin Verikirkossa ennen siirtymistä Njaganiin. Kirkko rakennettu tsaari Nikolai II:n perheen surmapaikalle. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Niinistö sytytti kynttilän tsaariperheen muistolle Jekaterinburgin Verikirkossa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Venäjän presidentti Vladimir Putin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö vihkivät Fortumin maakaasua käyttävän lauhdevoimalaitoksen käyttöön Njaganissa 24. syyskuuta 2013. Kuva: Fortum
 Presidentti Putin ja presidentti Niinistö vihkivät Fortumin maakaasua käyttävän lauhdevoimalaitoksen käyttöön Njaganissa 24. syyskuuta 2013. Kuva: Fortum  Presidentti Putin ja presidentti Niinistö vihkivät Fortumin maakaasua käyttävän lauhdevoimalaitoksen käyttöön Njaganissa 24. syyskuuta 2013. Kuva: Fortum  Presidentti Putin ja presidentti Niinistö vihkivät Fortumin maakaasua käyttävän lauhdevoimalaitoksen käyttöön Njaganissa 24. syyskuuta 2013. Kuva: Lehtikuva
 Fortumin Venäjän divisioonan johtaja Alexander Chuvaev (vas.) esittelee voimalaitosta presidentti Putinille ja presidentti Niinistölle. Kuva: Fortum Presidenttien tapaaminen Njaganissa. Keskusteluissa oli esillä erityisesti Syyrian tilanne sekä maiden väliset kauppasuhteet ja taloudellinen yhteistyö. Presidentti Putin selosti Venäjän kantoja Syyrian konfliktiin. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Niinistö ja Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grímsson tapasivat Salehardissa keskiviikkona 25. syyskuuta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
'On kannettava raskas vastuu siitä, että arktisen alueen herkästä luonnosta pidetään huolta', presidentti Niinistö sanoi kansainvälisessä arktisessa foorumissa Venäjän Salehardissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö tapasi paikallisia asukkaita ennen lähtöä Salehardista. Kuusilapsisen perheen elanto tulee kalasta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia