Presidentti Niinistö valtiopäivien avajaisissa: Luottamusta on vaalittava

Presidentti Niinistö avasi valtiopäivät. Kuvassa tuore eduskunnan puhemies Paula Risikko ja eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola. Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta 

Presidentti Niinistö avasi valtiopäivät. Puhemiehen korokkeella kuuntelee tuore eduskunnan puhemies Paula Risikko ja eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola (vas.). Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta 

”Turvallisuus on luottamusta ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskunnan rakenteisiin”, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi avatessaan valtiopäivät eduskunnassa 6. helmikuuta 2018. Presidentti viittasi puheessaan tuoreeseen arvotutkimukseen, jossa turvallisuus nousi suomalaisten tärkeimmäksi arvoksi. 

”Suomi on tehnyt rytminvaihdoksen vastatakseen turvallisuusympäristön nopean muutokseen. Monet lainsäädäntöhankkeet ovat edistyneet ja parantaneet valmiuksiamme. Hallitus ja eduskunta ovat olleet valppaina, ja jo se on turvallisuustekijä sellaisenaan”, presidentti sanoi.

”Luottamus syntyy toistemme kunnioittamisesta ja kanssaihmisistä huolehtimisesta. Se vaatii rahaa, viranomaisia, palveluita, kalustoa, mutta se vaatii ennen kaikkea meitä jokaista ylläpitämään eheyttä. ”

Parhaiten puhuu itse annettu esimerkki

Presidentti Niinistö totesi, että talous kasvaa ja ”valo lisääntyy nyt vauhdilla”. Meneillään olevaa kasvua on kuitenkin kyettävä varjelemaan, eikä elää leveästi. ”Olemme vasta kohtaamassa ikärakenteen muutoksen kovimmat paineet ja vieläpä valmiiksi velkaisina. On helppo julistaa malttia, mutta erityisesti talouden toimijoiden ja päättäjien kannattaa muistaa, että parhaiten puhuu itse annettu esimerkki. ”

Talouskasvu on presidentin mukaan herättänyt toiveita myös Euroopan unionin sisäisestä vahvistumisesta. ”Unionia on joskus kuvattu taloksi, jossa katto ja seinät ovat paikoillaan, mutta sisustus jäänyt tekemättä. Nyt on aika antaa selkeitä näkymiä siitä, miten unioni kansalaistensa elinoloja edistää.” Presidentti sanoi, että alkanut vuosi on  ratkaisevan tärkeä osoittamaan unionin tulevaisuuden suuntaa.

Presidentti Niinistö summasi myös unionin haasteita, sillä luultavasti etenkin Afrikasta tuleva väestöliike lisää painetta. ”Paras keino hillitä paineita on paikan päällä tehtävä työ elinolosuhteiden parantamiseksi. EU:n jäsenmaat ja unioni itse harjoittavat kukin kehitysyhteistyötä, sitä olisi syytä paremmin koordinoida.”

”EU:sta ei ole tulossa liittovaltiota, mutta paikoin hiipien syvenevä integraatio voi luoda Suomelle myös visaisia pulmia”, presidentti sanoi. Euroon liittyy ongelmia, mutta yhteisvaluutan perusteiden muuttaminen vaatii yksimielisyyden. ”Suomen on syytä olla tässäkin prosessissa hereillä ja toimijana. Periaatteelliselle keskustelulle on tilausta.”’

Eduskunnan vaativa tehtävä

Suuria asioita kuten sote-uudistus ja tiedustelulait tulee tällä kaudella käsittelyyn. ”[N]e eivät ole yksiselitteisen helppoja ratkaistavia. Toivoisin, että sekin tulisi, puolelta ja toiselta esiin, ettei kukaan julistaudu ehdottoman totuuden haltijaksi. Kansanvalta tuppaa toimimaan niin, että viime kädessä terve järki voittaa, kansa ymmärtää argumentit, ei agitaatiota. Siis järjen äänen, ei yllytystä.”

Eduskunnan kanssa tehdystä yhteistyöstä presidentti Niinistöllä on vain hyviä kokemuksia. ”Presidentin pitää tarkkaan tietää ja ymmärtää, mitä kansanvalta miettii. Teiltä sen kuulen ja olen kuulolla ollut”. Yhteydenpitoa eduskuntapuoleiden puheenjohtajiin presidentti Niinistö kertoi haluavansa edelleen kehittää ja tarjosi myös puitteita päivänpolitiikan ulkopuoliseen keskusteluun. 

Jatkuvan menestymisen avaimet

Maailman muutoksen ymmärtäminen sekä maan ja kansan pitäminen mukana muutoksessa ovat vaativia eduskunnan tehtäviä, presidentti Niinistö sanoi. ”Meidän tehtävänämme on ennakoida kansalaisten tuntoja, ottaa ne tosissaan. Luottamus kansanvaltaan kasvoi itsenäisessä Suomessa vuosikymmenten mittaan. Meidän on oltava joka päivä tuon luottamuksen arvoisia. Ja se tarkoittaa, että löydämme ja jaamme yhteistä, emme erottavaa.”

”Olemme pieni, eheä ja turvallinen maa. Meillä on tasa-arvoinen, koulutettu ja sisukas kansa. Siksi voimme kohdata muutoksen sitkeänä, ketteränä ja vahvana. Meillä on jatkuvan menestymisen avaimet käsissämme. Käyttäkäämme niitä”, presidentti sanoi.

”Rouva puhemies, toivotan puhemiehistölle onnea tärkeässä tehtävässänne. Julistan vuoden 2018 valtiopäivät avatuiksi.”

Valtiopäivien avajasijuhlallisuudet alkoivat ekumeenisella jumalanpalveluksella tuomiokirkossa. Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta 

Valtiopäivien avajasijuhlallisuudet alkoivat ekumeenisella jumalanpalveluksella tuomiokirkossa. Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta 

Kahvitilaisuudessa eduskunnassa. Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta 

Kahvitilaisuudessa eduskunnassa. Kuva: Hanne Salonen/Eduskunta