Presidentti Niinistö valtiovierailulla Islannissa: Pohjoismainen brändi on vahva

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio tekivät valtiovierailun Islantiin 19.–20. lokakuuta 2022. Vierailulla painottuivat pohjoismainen ja arktinen yhteistyö, Euroopan turvallisuus sekä ilmastonmuutoksen torjunta.

Islannin presidentti Guðni Th. Jóhannesson ja hänen puolisonsa Eliza Reid ottivat presidenttiparin vastaan Bessastaðirissa keskiviikkoaamuna 19. lokakuuta. Presidenttiparia tervehtimään olivat saapuneet myös läheisen alakoulun oppilaita.

Presidenttien välisissä keskusteluissa aiheina olivat Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, pohjoismainen yhteistyö, Suomen Nato-jäsenyys sekä ilmastonmuutos. Keskusteluja seuranneessa lehdistötilaisuudessa presidentti Niinistö korosti pohjoismaiden tiivistä yhteistyötä ja kiitti Islantia Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden pikaisesta ratifionnista.

”Meillä on suuria haasteita, sota Euroopassa. Olen kokenut, että tunne pohjoismaisuudesta on näinä aikoina ollut syvempi kuin olisin voinut kuvitellakaan. Se on hyvin arvokasta meille kaikille.”

Euroopan turvallisuustilanteesta presidentti Niinistö totesi, että olemme astuneet uuteen aikakauteen, jossa kestävyyttämme testataan monella tasolla. ”Minulla on täysi luotto yksilöihin, yhteisöihin, kansakuntiin, koko Eurooppaan, että kestämme myös epämukavia asioita. Ja loppujen lopuksi voitamme ne.”

Presidenttien välisen tapaamisen jälkeen presidentti Niinistön ohjelmassa oli keskustelut Islannin parlamentin puhemiehistön ja pääministeri Katrín Jakobsdóttirin kanssa.

Iltapäivällä presidentti Niinistö ja presidentti Jóhannesson osallistuvat Islannin yliopistossa järjestettävään keskustelutilaisuuteen Euroopan turvallisuudesta ja pohjoismaisesta yhteistyöstä. Keskusteluissa presidentti Niinistö otti esiin pohjoismaisen yhteistyön ja brändin vahvuuden: ”Olen aina ollut pohjoismaisen yhteistyön suuri tukija, ja itseasiassa katsonut sen olevan täydellisellä tasolla. Tänä keväänä huomasin, että on vielä täydellistäkin parempi taso.”

Päivän aikana tasavallan presidentin puolisolla Jenni Haukiolla oli erillisohjelmaa yhdessä Islannin presidentin puoliso Eliza Reidin kanssa. He osallistuivat muun muassa kirjallisuuden, kansanperinteen ja kansallisen identiteetin yhteyttä käsittelevään paneelikeskusteluun Reykjavikin Pohjolan-talossa.

Päivä päättyi Islannin presidenttiparin isännöimään päivälliseen Bessastaðirissa.

Ilmastonmuutos esillä jäätiköllä

Valtiovierailun toisena päivänä presidenttipari tutustui Islannin luontoon ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin Islannissa. Ohjelmassa oli muun muassa vierailu Langjökull-jäätiköllä yhdessä Islannin presidenttiparin kanssa.

Jäätikön reunalle oli pystytetty opasteita, jotka osoittivat konkreettisesti jäätikön vetäytymisen. Suomalaiselle medialle presidentti Niinistö totesi näyn olevan hyvin konkreettinen esimerkki ilmaston lämpenemisestä. ”Meidän on ymmärrettävä, että sillä on vaikutuksia, ei vain Arktisella alueella vaan myös kaikkein lämpimimmillä alueilla, koko maailmassa.”

Presidentti Niinistön valtiovierailun seurueeseen kuului myös pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist.

Edellisen kerran presidentti Niinistö vieraili Islannissa syksyllä 2014. Valtiovierailun Islantiin presidenttipari teki vuonna 2013. Islannin presidentti Jóhannesson puolisoineen teki valtiovierailun Suomeen toukokuussa 2018.

Kuluvana vuonna vietetään Suomen ja Islannin välisten diplomaattisuhteiden 75-vuotisjuhlavuotta.