Presidentti Niinistö valtiovierailulla Ruotsissa

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Prinssi Daniel, puoliso Jenni Haukio, kuningas Kaarle XVI Kustaa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Victoria yhteiskuvassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki puolisonsa Jenni Haukion kanssa ensimmäisen valtiovierailunsa Ruotsiin 17.-18. huhtikuuta 2012 Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan kutsusta.

Vierailu alkoi tiistaina 17.4. virallisella vastaanottoseremonialla puolilta päivin, kun presidenttipari saapui Kuninkaanlinnaan hevosvaunusaattueessa yhdessä kuningasparin kanssa. Kuninkaanlinnan pihalla presidentti Niinistö tarkasti kunniakomppanian, minkä jälkeen kuningaspari tarjosi yksityisen lounaan.

Iltapäivällä presidentti Niinistö tapasi Ruotsin parlamentin puhemiehen Per Westerbergin sekä pääministeri Fredrik Reinfeldtin. Keskusteluissa olivat esillä Suomen ja Ruotsin kahdenväliset suhteet, EU- ja alueellisia asioita sekä ajankohtaisia kansainvälisiä kysymyksiä. Päämiesten mukaan Suomen ja Ruotsin suhteet ovat ainutlaatuisen läheiset ja monialaiset ja sillä on suuri merkitys molemmille maille. Tästä huolimatta yhteistyötä on mahdollisuus edelleen laajentaa erityisesti ulkopolitiikassa ja lähialueilla.

Keskustelujen ja lehdistötilaisuuden jälkeen presidentti Niinistö piti puheen Tukholman kauppakorkeakoululla.

Ensimmäisen päivän päätti juhlaillallinen Kuninkaanlinnassa.

Kouluvierailu ja tieteen kehitysnäkymiä

Vierailun toisena päivänä, keskiviikkona 18. huhtikuuta presidenttipari vieraili Upplands Väsbyssä suomalaisessa koulussa, jossa he tutustuivat mm. suomen kielen opetukseen sekä tapasivat oppilaita ja opettajia. Tämän jälkeen ohjelmassa oli käynti Karoliinisessa instituutissa, jossa esillä olivat instituutin mittavat kehittämissuunnitelmat sekä erityisesti Life Science -klusterin kehittäminen. Ohjelmaan kuului myös käynti tutkimuslaboratoriossa.

Tukholman kaupunki järjesti valtiovierailun kunniaksi lounasristeilyn Tukholman edustalla. Iltapäivällä presidenttipari vieraili Tukholman Suomi-instituutissa ja vierailun päätti vastaanotto, jonka presidenttipari isännöi Ruotsin kuningasparin kunniaksi.

Tasavallan presidentin puolisolla Jenni Haukiolla oli omaa erillisohjelmaa vierailun ensimmäisenä päivänä. Hän tutustui yhdessä kuningatar Silvian kanssa Ruotsin modernin taiteen museoon sekä vieraili Hyper Island -nimisessä digitaalisen median oppilaitoksessa.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja oli mukana valtiovierailun ensimmäisen päivän ohjelmassa.

Kuvia

 Hävittäjälaivue liittyi saattamaan presidenttiparin konetta 15 minuuttia ennen laskeutumista. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Ruotsin prinssi Daniel oli vastassa lentoasemalla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia toivottavat tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja puoliso Jenni Haukion tervetulleeksi valtiovierailulle. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Puoliso Jenni Haukio, presidentti Sauli Niinistö, kuningas Kaarle XVI Kustaa, prinssi Daniel ja kuningatar Silvia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Prinssi Daniel, puoliso Jenni Haukio, kuningas Kaarle XVI Kustaa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, kuningatar Silvia ja kruununprinsessa Victoria yhteiskuvassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidenttipari saapui Kuninkaanlinnaan hevosvaunusaattuessa yhdessä kuningasparin kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniakomppanian Kuninkaanlinnan pihalla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö ja kuningas Kaarle XVI Kustaa Kuninkaanlinnan pihalla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuningaspari ja presidenttipari tervehtivät ruotsinsuomalaisia koululaisia virallisen vastaanottoseremonian jälkeen. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Sauli Niinistö vieraili Ruotsin parlamentissa ja tapasi Ruotsin parlamentin puhemiehen Per Westerbergin (oik). Tapaamisessa oli mukana myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (toinen vas.). Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Keskusteluissa pääministeri Reinfeldtin kanssa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistö piti puheen Tukholman kauppakorkeakoululla 17. huhtikuuta 2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Niinistö keskustelee puheen jälkeen Tukholman kauppakorkeakoululla 17. huhtikuuta 2012. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Ensimmäinen vierailupäivä huipentui juhlaillalliseen Kuninkaanlinnassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Ensimmäinen vierailupäivä huipentui juhlaillalliseen Kuninkaanlinnassa. Kuningatar Silvia, puoliso Jenni Haukio, presidentti Sauli Niinistö ja kuningas Kaarle XVI Kustaa valmistautuvat tervehtimään juhlaillalliselle osallistuvat vieraat. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Ensimmäinen vierailupäivä huipentui juhlaillalliseen Kuninkaanlinnassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja puoliso Jenni Haukio keskustelevat juhlaillallisilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Ensimmäinen vierailupäivä huipentui juhlaillalliseen Kuninkaanlinnassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Toinen vierailupäivä alkoi presidenttiparin ja kuningasparin tutustumisella Upplands Väsbyn suomalaiseen kouluun. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Puoliso Jenni Haukio ja presidentti Sauli Niinistö tervehtivät koulun opiskelijoita. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidenttipari ja kuningaspari tutkivat oppilaiden piiroksia Upplands Väsbyn suomalaiseen koulun seinällä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Presidenttipari ja kuningaspari vierailivat myös Karoliinisessa instituutissa, jota esitteli instituutin johtaja Harriet Wallberg-Henriksson (toinen oik.). Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidenttipari ja kuningaspari vierailivat Karoliinisessa instituutissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Tukholman kaupunki järjesti valtiovierailun kunniaksi lounasristeilyn Tukholman edustalla S/S Stockholmilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Pikkutyttö toi puoliso Jenni Haukiolle ja kuningatar Silvialle kukkia ennen lähtöä. Tukholman kaupunki järjesti valtiovierailun kunniaksi lounasristeilyn Tukholman edustalla S/S Stockholmilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Tukholman kaupunki järjesti valtiovierailun kunniaksi lounasristeilyn Tukholman edustalla S/S Stockholmilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Tukholman kaupunki järjesti valtiovierailun kunniaksi lounasristeilyn Tukholman edustalla S/S Stockholmilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Iltapäivällä presidenttipari vieraili Tukholman Suomi-instituutissa. Haitaristina esiintyi Tony Iivonen, instituutin johtaja Anders Eriksson presidenttiparin välissä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Presidentti Sauli Niinistö keskustelee Tukholman Suomi-instituutissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia