Presidentti Niinistö vastasi radion kyselytunnilla kansalaisten kysymyksiin

Kuva: Yle / Jukka LintinenPresidentti Sauli Niinistö ja kyselytunnin toimittaja Petri Kejonen studiossa. Kuva: Yle / Jukka Lintinen

Aiheet vaihtelivat presidentin valtaoikeuksista Natoon, kuntauudistuksesta nuorten syrjäytymiseen ja Venäjästä Euroopan talouskriisiin, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin suorassa lähetyksessä. Ylen Radio 1 lähetti tunnin mittaisen tasavallan presidentin kyselytunnin lauantaina 1. joulukuuta 2012. Ohjelma on kuultavissa kokonaisuudessaan Yle Areenassa.

”Meidän turvallisuuspolitiikkamme minusta jatkossa pitää ajatella yhteistyön kautta”, presidentti Niinistö vastasi kysymykseen mahdollisesta Islannin ilmavalvontaan osallistumisesta. Suomen perinteinen yhteistyö Pohjoismaiden kanssa on huomattavasti tiivistynyt, ja ilmavalvonta ”edustaa kaikkein konkreettisinta yhteispohjoismaista toimintaa”.

Kysymyksessä kansanäänestyksestä Nato-jäsenyyden selvittämiseksi, presidentti palasi hieman taaksepäin ja muistutti, että Euroopan unioniin liittymisestä kansanäänestys järjestettiin. Ehdoton enemmistö ajattelee presidentti Niinistön mukaan, ettei meillä ole liittoutumisen tarvetta ollut. ”Kyllä Nato on nyt siinä mittarissa minulla, että se on kansanäänestyksen väärti asia”.

Kuva: Yle / Jukka LintinenKuva: Yle / Jukka Lintinen

Osaaminen ei tuo ylivertaisuutta

Euroopan talouskriisistä presidentti Niinistö totesi, että vaikka meillä on paljon osaamista, sitä ei voi pitää ylivertaisuuden antajana. Meillä on ollut Euroopassa sellainen käsitys, että ”ollaan jotenkin kumminkin vähän parempia”. Jos eurooppalainen talous ei olekaan aivan pelannut, otetaan luottoa.

”Eikä ole sittenkään tarpeeksi huomattu – eikä ainakaan ajoissa –, että maailmalla on muitakin, valtavan yritteliäitä, sitkeästi eteenpäin puskevia kansakuntia, joiden kanssa on kilpailtava.” Maailmaa pitää osata nähdä hieman laajemmin, presidentti totesi.

Vaikka maailmalla arvostetaan pohjoismaista hyvinvointimallia, silti Suomi kärsi kirvelevän tappion YK:n turvaneuvostoäänestyksessä ja Ruotsi heti perään ihmisoikeusneuvoston äänestyksessä. ”Tämä kyllä pistää vähän ajattelemaan, että onko jotenkin tämä pohjoismainen hyvä vastatuulessa."

Presidentti Niinistön mukaan paikalliset lähtökohdat kannattaakin ottaa huomioon, ennen kuin kovin pitkälle kehitettyjä malleja ja ratkaisuja esitellään muille. Helposti ja tahtomattakin syntyy ylemmyydentuntoinen vaikutelma.

Nykyiset tasavallan presidentin valtaoikeudet presidentti Niinistö ottaa perustuslaissa annettuna asiana. ”Tämän lyhyen alkujakson aikana en ole kertaakaan törmännyt tilanteeseen, jossa jotenkin olisivat tulleet esiin puuttuvat tai liiat valtaoikeudet miltään pöydältä.”

Lähetyksen päättäneeksi musiikkikappaleeksi presidentti Niinistö valitsi Vesa-Matti Loirin tulkinnan Junnu Vainion Albatrossista. ”Siinä on niin ihana vapauden tunnelma, ja kaipuukin”, presidentti sanoi.

Lähetyksen toimitti Petri Kejonen. Tasavallan presidentin kyselytunteja on aiemmin lähetetty Yle Radio 1:ssä vuosina 2000 – 2008. 

Kuva: Yle / Jukka LintinenYlen ajankohtaisohjelmien johtaja Atte Jääskeläinen ja presidentti Sauli Niinistö. Kuva: Yle / Jukka Lintinen