Presidentti Niinistö vieraili Lappeenrannassa ja tutustui itärajaan

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Niinistö vieraili Lappeenrannan torilla tervehtimässä kaupunkilaisia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Talous, raja ja naapuruus olivat teemoina tasavallan presidentti Sauli Niinistön vuoden 2013 ensimmäisellä kotimaanmatkalla Lappeenrantaan ja itärajalle keskiviikkona 16. tammikuuta 2013.

Aamupäivällä presidentti Niinistö puhui yleisötilaisuudessa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä tapasi alueen elinkeinoelämän edustajia. Torivierailun jälkeen presidentti Niinistö jatkoi Nuijamaan rajanylityspaikalle, jossa hän tutustui itärajaan ja Rajavartiolaitoksen toimintaan.

1,3 miljoonaa viisumia

Liikkuvuuden raju kasvu on keskeinen osa nykypäivän Suomen ja Venäjän välisiä suhteita, presidentti Niinistö totesi yliopiston Viipuri-salissa pitämässään puheessa. ”Jos parikymmentä vuotta sitten viisumeita myönnettiin Venäjällä muutamia kymmeniä tuhansia, nyt niitä tehtiin jo 1,3 miljoonaa. Kaikki viittaa siihen, että nousu jatkuu.”

”Kasvavan liikkuvuuden hallinta niin, että me – Suomi ja Venäjä – hyödymme siitä täysimittaisesti ja toisaalta niin, että siihen liittyvät ongelmat voidaan maksimaalisesti välttää, on tärkeää koko Suomen kannalta.”

EU:n ja Venäjän viisumivapaus on presidentti Niinistön mukaan merkittävin yksittäinen suurhanke idänsuhteissamme, ja se pitää valmistella hyvin. ”Suomi kannattaa viisumivapautta, mutta ei hätäile sen kanssa”, presidentti sanoi. Hän painotti, että Suomi ei päätä viisumivapaudesta yksin, vaan yhdessä muun EU:n kanssa.

Toimiva raja on käyntikortti

Hyvin toimiva raja on välttämätön.”Se edistää myös turvallisuutta ja on Suomelle käyntikortti paljon laajemminkin, myös kansainvälisesti. Meillä ei ole varaa päästää tätä korttia haalistumaan.”

Presidentti Niinistön mukaan Suomen ja Venäjän suhteet ovat monipuoliset, vakaat ja toimivat, eivätkä ne ole riippuvaisia yksittäisistä seikoista. ”Yhteydenpito eri tasoilla ja poliittinen vuoropuhelu ovat erittäin tiiviitä. Taloussuhteet vahvistuvat kaiken aikaa. Suomi on 10 miljardin investoinneillaan merkittävä toimija Venäjällä. Jos venäläiset työllistävät täällä meitä, työllistämme mekin kyllä heitä.”

Vety vai Atomi?

Yleisöluennon jälkeen oli vuorossa yrittäjätapaaminen, johon osallistui alueelta noin 180 edustajaa alueen yrityksistä. Erityisesti Venäjän ja Suomen välisen kaupan edistäminen, viisumivapaus, matkailu sekä infrastruktuuri puhuttivat tapaamisessa. ”On kuultu valtavan rohkaisevia puheenvuoroja. Viittaa siihen, että täällä Etelä-Karjalassa on kaikki hallussa”, presidentti Niinistö sanoi.

Puolenpäivän aikaan presidentti Niinistö piipahti Lappeenrannan torilla tapaamassa kansalaisia. Viisumivapaudesta keskusteltiin lumisateen koristelemalla torillakin, mutta presidentin lounasvalinta kiinnosti erityisesti: Vety vai Atomi? ”Vety se taisi olla”, presidentti vastasi.

Lappeenrannasta presidentti Niinistö jatkoi Nuijamaan rajanylityspaikalle, jossa hän tutustui itärajaan ja Rajavartiolaitoksen toimintaan. Rajavartiolaitoksen päällikön kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen ja Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja eversti Tero Kaakinen kertoivat mm. rajavartioyhteistyöstä Venäjän kanssa sekä toimintojen tehostamisesta.

Ohjelmaan kuului myös vierailu valtakunnan rajalla. Nuijamaan vanhalla rajaylityspaikalla presidentille esiteltiin, miten maastorajaa valvotaan käytännössä.

Copyright © Tasavallan presidentin kansliaPresidentti Niinistö puhui täydelle salille Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia 
Copyright © Tasavallan presidentin kansliaVety vai Atomi lounaaksi? Copyright © Tasavallan presidentin kanslia 
Copyright © Tasavallan presidentin kansliaNuijamaan rajaylityspaikalla presidentti Niinistö keskusteli passintarkastuksessa olleen venäläisen rouvan kanssa. Rajavartiolaitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen (oik.) seuraa keskustelua. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Copyright © Tasavallan presidentin kansliaValtakunnan rajalla presidentille esiteltiin, miten maastorajaa valvotaan käytännössä.Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Kuvia

Matka Lappeenrantaan ja itärajalle 16. tammikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Matka Lappeenrantaan ja itärajalle 16. tammikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Matka Lappeenrantaan ja itärajalle 16. tammikuuta 2013. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia