Presidentti Niinistö vieraili Maahanmuuttajanuorten tuki ry:n vaikuttajaillassa

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Presidentti Niinistön mukaan pienet liikkeet nuorten auttamiseksi ovat äärimmäisen tärkeitä. Yhdistyksen R3 tulevat sanoista respect, rights ja responsibility – kunnioitus, oikeudet ja vastuu. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vieraili R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry:n vaikuttajaillassa tiistaina 9. helmikuuta. Opiskelu, asuminen, työ, nuorten vaikuttamismahdollisuudet ja kotouttaminen olivat esillä keskustelutilaisuudessa nuorten ja toiminnassa mukana olevien aikuisten kanssa.

Tasavallan presidentiltä kysyttiin esimerkiksi, miten nuorten syrjäytymistä voitaisiin parhaiten ehkäistä. ”Tärkein on varmasti se, että on kavereita ja löytyy kaveriporukka, yksin jääminen on kova kohtalo kenelle tahansa. Lisäksi omaan mieleeni on jäänyt, kun joku vanhempi vähän ohjeisti tai auttoi nuorempana. Sellaiset pienet liikkeet, mitä me vanhemmat voimme tehdä nuorten auttamiseksi ja toisillemme, ovat äärimmäisen tärkeitä”, presidentti Niinistö totesi.

Keskustelussa oltiin yhtä mieltä siitä, että nuoret on otettava heti mukaan toimintaan ja vertaistuki on suureksi avuksi kotoutumisessa. Jama Mohamed Ali, joka oli 23-vuotiaana perustamassa R3-yhdistystä kiitti Vantaan kaupunkia, ELY-keskusta ja muita toimintaa tukeneita. ”Minun mielestäni suomalaiset maahanmuuttajataustaiset nuoret voivat hyvin Vantaalla, mutta tarvitsevat tukea. Sellaista tukea, joka on heille suunniteltu, koska silloin tehokkuus on parhaimmillaan”, Ali sanoi. Tuki osoittaa, että nuorista välitetään. ”Sen tulisi rohkaista teitä entistä enemmän vaikuttamaan yhteiskuntaan positiivisella tavalla.”

R3 Maahanmuuttajanuorten tuki ry on vuonna 2003 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää 14-29 -vuotiaiden maahanmuuttajanuorten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja ehkäistä syrjäytymistä yhdessä sosiaaliviranomaisten, kasvatusalan ammattilaisten sekä maahanmuuttajien kanssa. Yhdityksen yhteistyökumppaneita ovat mm. Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit, Vantaan lähipoliisi, Vantaan TE-toimisto, Kepa ry, ELY-keskus, RAY ja Vamos.

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Vaikuttajaillan kaverikuvia. R3:n toiminnassa on mukana 40 prosenttia nuoria naisia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Yhdistystä 23-vuotiaana perustamassa ollut Mohamed Ali Jama keskustelee presidentin kanssa. Ali työskentelee nykyään Aalto-yliopistossa tohtorikoulutettavana. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Yhdistystä 23-vuotiaana perustamassa ollut Mohamed Ali Jama keskustelee presidentin kanssa. Jama työskentelee nykyään Aalto-yliopistossa tohtorikoulutettavana. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia