Ruotsin kuningaspari valtiovierailulla Suomessa

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Suomen ja Ruotsin poliittinen, talous- ja kulttuuriyhteistyö olivat laajasti esillä Ruotsin kuningasparin valtiovierailulla 3.-5. maaliskuuta. Lisäksi kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia tapasivat erityisesti nuoria suomalaisia.

Valtiovierailu alkoi vastaanottoseremonioilla Presidentinlinnan edustalla tiistaina 3. maaliskuuta, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti puolisonsa Jenni Haukion kanssa vieraat vastaan. Vierailua seuraamaan oli saapunut Kauppatorille runsaasti yleisöä.

Virallisten keskustelujen jälkeen oli ohjelmassa yritysseminaari, vierailu eduskunnassa sekä seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaalle. Kuningatar Silvia ja rouva Jenni Haukio vierailivat Ateneumin taidemuseossa, jossa he tutustuivat Sibeliuksen juhlavuoden näyttelyyn. Päivä päättyy presidenttiparin tarjoamaan juhlapäivälliseen Presidentinlinnassa.

Yhteistyö ainutlaatuista

”Kansainvälisellä mittapuulla yhteistyömme taso ja laajuus ovat ainutlaatuisia”, presidentti Niinistö sanoi puheessaan valtiovierailun juhlaillallisella. ”Arvostan suuresti suhdettamme ja mielestäni olemme nyt lähempänä toisiamme kuin koskaan ennen. Kenties ainoa poikkeus on silloin, kun kohtaamme toisemme jääkiekkokaukalossa”, presidentti sanoi.

Presidentti Niinistön mukaan kielet yhdistävät maitamme ja Ruotsin kieli on erittäin arvokas etu Suomen ja Ruotsin suhteille. ”Olemme iloisia, että Ruotsi on viime vuosina aktiivisesti vahvistanut suomen kielen asemaa Ruotsissa.”

Puheessaan presidentti Niinistö antoi kiitoksensa ruotsalaisten panokselle talvisodan aikana. ”Ruotsi toimitti aseita ja muuta materiaalia sekä vapaaehtoisia Suomen puolustukselle. Avun määrä ja laajuus ansaitsevat Suomelta suurempaa arvostusta kuin mitä ne ovat aiemmin saaneet.”

”Turvallisuuspolitiikassa maamme ovat kumpikin samanlaisten haasteiden edessä. Kumpikin maa haluaa taata ja parantaa kansalaistensa turvallisuutta, vapautta ja hyvinvointia. Toistemme lähimpinä yhteistyökumppaneina on siksi luonnollista, että etsimme yhteisiä ratkaisuja myös puolustusyhteistyöhön.”

Tapaamisia nuorten kanssa

Toisen vierailupäivän aluksi kuningaspari ja valtiovierailulla mukana seuraava yritysjohtajien valtuuskunta tapasivat suomalaisia start up -yrityksiä. Muun muassa Rovion Peter Westerbacka ja Slush-tapahtuman Miki Kuusi kertoivat, että suomalaiset menestystarinat ovat syntyneet talkoilla ja yhteistyössä tehden.

Kuningaspari vieraili lisäksi koululaisten yrityskylässä Espoossa sekä nuorten järjestövaikuttajien seminaarissa Hanasaaressa.

Helsingin kaupungin tarjoaman lounaan jälkeen kuningas ja presidentti Niinistö tutustuivat puolustusvoimien toimintaan sekä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöhön Santahaminassa. Presidentti Niinistön mukaan puolustusyhteistyön tiivistämisessä ei ole mitään lukkoon lyötyä päämäärää, vaan siinä edetään askel askeleelta. ”Yhteistyö on edennyt tähän asti erittäin hyvin”, presidentti Niinistö sanoi Santahaminassa.

Valtionpäämiehille esiteltiin varusmiesten kaupunkijääkärikoulutusta ja EU:n valmiudessa olevan kriisinhallintajoukon suomalaisen helikopteriosaston lääkintäevakuointikykyä. Ruotsi toimii kyseisen EU:n valmiusjoukon johtovaltiona.  Santahaminan jälkeen ohjelmassa oli tutustuminen Sotamuseon Talvisota 75 vuotta -näyttelyyn.

Valtiovierailu päättyi torstaina 5. maaliskuuta Lappeenrantaan. Lue lisää Lappeenrannan-vierailusta.

Valtiovierailuseurueessa olivat mukana Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström ja opetusministeri Gustav Fridolin sekä yritysjohtajien valtuuskunta.

Kuvia

 Suomen ja Ruotsin liput liehuvat, valtiovierailu on alkamassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kauppatorilla oli runsaasti yleisöä seuraamaan kuninkaallista vierailua. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio toivottavat kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian tervetulleiksi valtiovierailulle. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Molempien maiden kansallislaulut. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Vastaanottoseremoniat Presidentinlinnan pihalla.Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Yleisöä Kauppatorilla. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Kuningatar Silvia ja rouva Jenni Haukio. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuningas ja presidentti tarkastavat kunniakomppanian. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Nuorempaa polveakin vierailu kiinnosti. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistö ja rouva Haukio kättelivät Ruotsin vierailudelegaation. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuningatar Silvia kirjoittaa Presidentinlinnan vieraskirjaan. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Vilkutukset Presidentinlinnan parvekkeelta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Vilkutukset Presidentinlinnan parvekkeelta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Lahjojen vaihto Keltaisessa Salissa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Virallinen kuva Goottilaisessa salissa: Ruotsin kuningaspari ja Suomen presidenttipari. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Kuningas Kaarle XVI Kustaa ja presidentti Niinistö Linnan työhuoneessa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuningatar Silvia ja rouva Jenni Haukio tutustuvat Ateneumin Sibelius-näyttelyyn, oppainaan Valtion taidemuseon ylijohtaja Risto Ruohonen (vas.) ja Ateneumin johtaja Susanna Petterson (oik.). Kuva: STT-Lehtikuva  Viralliset keskustelut. Vierailulla ovat esillä Suomen ja Ruotsin poliittinen, talous- ja kulttuuriyhteistyö. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Kuningas Kaarle XVI Kustaa laski seppeleen Hietaniemen hautausmaalle. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Kuningaspari ja presidenttipari keskustelevat ennen juhlapäivällistä Presidentinlinnassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Juhlapäivällisellä kättelyvuorossa Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Ruotsin Helsingin-suurlähettiläs Anders Lidén saapuu päivälliselle. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Juhlapäivälliselle osallistuu noin 130 kutsuvierasta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Presidentti Niinistö sanoi puheessaan, että kansainvälisellä mittapuulla Suomen ja Ruotsin yhteistyön taso ja laajuus ovat ainutlaatuisia. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Kuningas Kaarle XVI Kustaa puhuu juhlapäivällisellä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Kuningaspari ja presidentti Niinistö tutustuivat suomalaisiin start up -yrityksiin keskiviikkona 4. maaliskuuta. Mukana oli myös ruotsalaisten yritysjohtajien valtuuskunta. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia  Rovion Peter Westerbacka ja Slush-tapahtuman Miki Kuusi kertoivat, että suomalaiset menestystarinat ovat syntyneet talkoilla ja yhteistyössä tehden. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
 Presidentti Niinistö ja kuningas Kaarle XVI Kustaa poistuvat tilaisuudesta, takana esityksen moderoinut Linda Liukas. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Kierros Santahaminassa alkamassa: puolustusministeri Carl Haglund, puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg, Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström, kuningas Kaarle XVI Kustaa, tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori kontra-amiraali Veijo Taipalus. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Valtionpäämiehille esiteltiin varusmiesten kaupunkijääkärikoulutusta ja EU:n valmiudessa olevan kriisinhallintajoukon suomalaisen helikopteriosaston lääkintäevakuointikykyä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Santahaminan Saharassa toteutettiin NH90-helikoptereilla haavoittuneen evakuointiharjoitus. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Santahaminan Saharassa toteutettiin NH90-helikoptereilla haavoittuneen evakuointiharjoitus. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia Kuningas ja presidentti antoivat näytöksen jälkeen medialle lausunnot. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia
Santahaminan jälkeen vuorossa oli tutustuminen Sotamuseon Talvisota 75 vuotta -näyttelyyn. Presidentti ja kuningas tutkivat Mauno Koiviston pikakivääriä, joka on museossa näytteillä. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia