Suomen osallistuminen Naton nopean toiminnan joukkoihin, Koillisväylän tietoliikennekaapelihanke sekä Suomen ja Venäjän talouskomissio esillä TP-UTVA:ssa

Valtioneuvoston viestintäosasto
Tiedote 514/2016
29.11.2016

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta linjasivat tiistaina 29. marraskuuta, että Suomi jatkaa osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) vuosina 2019–2020. Suomi ilmoittaa Naton nopean toiminnan joukkojen täydentävään toimintaan vuodeksi 2019 maavoimien jääkäriyksikön sekä vuodelle 2020 Merivoimien Katanpää-luokan miinantorjunta-aluksen ja rannikkojääkäriyksikön. Suomi on osallistunut NRF-joukkojen täydentävään toimintaan vuodesta 2012 alkaen, ja se on tärkeä osa Suomen kumppanuusyhteistyötä Naton kanssa.

Kokouksessa keskusteltiin myös Koillisväylän tietoliikennekaapelihankkeesta liikenne- ja viestintäministeriön teettämän tuoreen selvityksen pohjalta. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta pitivät tärkeänä, että hankkeen valmistelua jatkettaisiin laaja-alaisesti yhdessä kaikkien hankkeen kannalta keskeisten maiden kanssa.

Kokouksessa keskusteltiin lisäksi ajankohtaisista Venäjään liittyvistä kysymyksistä ja vierailuista. Moskovassa 23.11. järjestetyssä Suomen ja Venäjän hallitustenvälisen talouskomission kokouksessa käsiteltiin sekä maiden kauppa- ja taloussuhteisiin liittyviä yleisiä aiheita että yritysten toimintaympäristöön liittyviä kysymyksiä.

Lisätietoja: apulaisosastopäällikkö Timo Kantola, p. 0295 351 477, osastopäällikkö Maimo Henriksson (Venäjä), p. 0295 351 247, ulkoasiainministeriö; yksikön johtaja Heikki Välivehmas (Nato), p. 0295 140 330, puolustusministeriö; kansliapäällikkö Harri Pursiainen (Koillisväylän kaapelihanke), p. 0295 342 389, liikenne- ja viestintäministeriö