Suomen Yhdysvaltain ja Kanadan kunniakonsulit Kultarannassa

Kunniakonsulit ja presidenttipari yhteiskuvassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Kunniakonsulit ja presidenttipari yhteiskuvassa. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio ottivat vastaan Suomen Yhdysvaltain ja Kanadan kunniakonsulit Kultarannassa tiistaina 17. kesäkuuta 2014. Kunniakonsuleista 23 oli Yhdysvalloista ja 12 Kanadasta. Presidentti Niinistö kiitti kunniakonsuleita heidän tekemästään työstä ja muistutti siitä, kuinka tärkeää on luoda ja ylläpitää yhteistyösuhteita yhteiskunnan joka tasolla.

Kunniakonsulit tekevät arvokasta työtä maitten välisten suhteiden, suomalaisen liike- ja kulttuurielämän ja suomalaisten kansalaisten avustamiseksi. Monilla heistä on henkilökohtainen suhde Suomeen. Osa on ensimmäisen polven siirtolaisia ja Suomen kansalaisia, osa suomalaisten jälkeläisiä. Useat heistä ovat myös aktiivisia suomalaista kulttuuriperintöä edistävissä yhdistyksissä.

Suurin osa Kultarannassa vierailleista kunniakonsuleista oli mukana myös edellisellä vierailulla 2010, jolloin he tapasivat presidentti Niinistön puhemiehen ominaisuudessa. Virkaiältään vanhin, oikeusasianjaja Leonard Kopelman Bostonista, on ollut kunniakonsulina jo vuodesta 1975. Kanadan Suomen-kunniakonsuleista pisimpään eli vuodesta 1981 on puolestaan palvellut investointipankkiiri Judith Romanchuk Calgarysta, jolle Suomen-vierailuja on kertynyt jo 52.