Suomi 100: Maakuntakiertue sai upean päätöksen Pohjois-Pohjanmaalla: Suomi on yhdessä saavuttanut paljon

Presidenttipari osallistui Lasten linnanjuhliin Oulun kaupunginteatterilla. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Presidenttipari osallistui Lasten linnanjuhliin Oulun kaupunginteatterilla. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vierailivat Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa 2. joulukuuta 2017. Pohjois-Pohjanmaan myötä presidentti Niinistö on Suomen itsenäisyyden juhlavuonna vieraillut kaikissa Manner-Suomen maakunnissa sekä Ahvenanmaalla.

Päivä alkoi juhlavasti heti aamusta, kun presidenttipari osallistui Oulun Lasten linnanjuhliksi nimettyyn itsenäisyyspäiväjuhlaan. Kaupunginteatteriin oli kutsuttu 500 neljäsluokkalaista Oulun eri kouluista. Presidenttiparin saapuessa kaikki lapset huusivat ”tervetuloa Ouluun!”, jonka jälkeen Rajakylän koulun musiikkiluokkien lapset esittivät kappaleen ”Suomenmaa”.

Lasten saatava rauhassa toteuttaa itseään

Presidentti Niinistö piti lapsille tervehdyspuheen, jossa hän alleviivasi toisten hyväksymisen ja mukaan ottamisen tärkeyttä.

”On tärkeää saada rauhassa toteuttaa itseään. Koulurauha on tärkeää – se, ettei tarvitse pelätä jonkun sanovan tai tekevän jotain ilkeää, ettei kukaan kiusaa”, presidentti Niinistö sanoi ja toivoi, ettei ketään jätettäisi leikeistä syrjään.

Kaikilla lapsilla oli rinnassaan itse tekemänsä kunniamerkki, johon he olivat kirjoittaneet heitä kuvaavan vahvuuden. Merkeissä luki muun muassa rohkeus, kiltteys, positiivisuus, avuliaisuus ja johtajuus. Koululaiset palkitsivat myös presidenttiparin samanlaisilla kunniamerkeillä. Rouva Haukion vahvuutena oli luovuus ja presidentti Niinistöllä rohkeus.

Jokaisella juhlavieraalla oli kunniamerkki, johon oli kirjattu oma vahvuus. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Jokaisella juhlavieraalla oli kunniamerkki, johon oli kirjattu oma vahvuus. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Edeltävien ikäluokkien historialliset teot

Presidentti Niinistö on jokaisella maakuntamatkallaan tavannut paikkakuntalaisia. Oulussa presidenttipari vaihtoi kuulumisia asukkaiden kanssa kauppakeskus Valkeassa, jonne oli pakkaantunut väkeä kolmeen kerrokseen.

Presidenttiparia tapaamaan oli saapunut talon täydeltä väkeä kauppakeskus Valkeaan. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Presidenttiparia tapaamaan oli saapunut talon täydeltä väkeä kauppakeskus Valkeaan. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Puheenvuorossaan presidentti Niinistö nosti esille luottamuksen merkityksen kansalaisten ja julkisen vallan välillä.

”Jos kohdaltansa yrittää ja tekee sen, minkä kohtuudella kykyjensä mukaan voi vaatia, niin julkisen vallan pitää taata, että jos huonosti käy, niin sinusta pidetään huolta. Tällaisen luottamuksen sopimuksen meillä pitää vallita”, linjasi presidentti Niinistö ja korosti osallisuuden tunteen merkitystä.

Presidentti Niinistö puhui myös Suomen menestyksestä.

”Meitä edeltävät ikäluokat ovat tehneet historiallisen teon, sellaisen, jonka vertaa on muualta vaikea hakea. Olemme saavuttaneet paljon ja kaiken minkä olemme saavuttaneet, olemme saavuttaneet yhdessä”, presidentti Niinistö sanoi 100-vuotiaasta maastamme.

Presidentti Niinistö myös totesi, että jos Suomi ja suomalaiset onnistuvat täyttämään hänen kuvailemansa luottamuksen sopimuksen ”niin seuraavan 100 vuoden päästä voivat taas sanoa, että yhdessä sen tekivät, sen kaiken”.

Suorassa lähetyksessä kansalaisille vastaamassa

Keskusteleminen kansalaisten kanssa jatkui vielä koko maan laajuisesti, kun jo melkeinpä perinteeksi muodostunut Tasavallan presidentin kyselytunti lähetettiin suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä Yleisradion Oulun toimituksesta. Kysyjiä askarrutti niin turvallisuuspolitiikka, Suomen metsien tulevaisuus, osallisuuden tunne kuin Suomen ja suomalaisten nuorten tulevaisuus. Kysymyksen Suomen metsien tulevaisuudesta esitti 93-vuotias oululainen eläkkeellä oleva metsänhoitaja ja veteraani, jolle presidentti Niinistö kertoi myös omia lapsuuden muistojaan metsäretkistä yhdessä isän kanssa ”tukkeja mittaamaan”.

Avauskiekko jääkiekon SM-liigan Suomi 100 -juhlaottelussa

Jääkiekon SM-liiga juhlistaa satavuotiasta Suomea 15:en ottelun juhlaviikolla marras-joulukuun vaihteessa. Jokainen liigajoukkue pääsee näin isännöimään yhtä ottelua ja lauantaina oli juuri Oulun Kärppien vuoro. Kärppiä vastassa oli sopivasti rouva Haukion kotikaupungin joukkue Porin Ässät.

Presidentti Niinistö tiputti ottelun avauskiekon Oulun Kärpiltä saamassaan juhlapelipaidassa.

”Tämä on kova paita Käpylän kentällä!”, kommentoi presidentti Niinistö viitaten kenttään, jossa hän käy välillä pelaamassa jääkiekkoa.

Kärppien juhlapaidassa ei ole mainoksia ja siihen on kirjailtu Maamme-laulun sanat. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Kärppien juhlapaidassa ei ole mainoksia ja siihen on kirjailtu Maamme-laulun sanat. Kuva: Katri Makkonen/Tasavallan presidentin kanslia.

Valtakunnallinen Suomi 100 -juhla kruunasi kiertueen

Helmikuussa Lapista alkaneen maakuntakierroksen viimeisenä etappina oli valtakunnallinen Suomi 100 -juhla Ouluhallissa. Presidentti ennakoi illan juhlaa näin: ”Tulee kerrassaan upea konsertti, kruunaa upealla tavalla tämän viikon”.

Tilaisuus oli ainutkertainen musiikin, tanssin, sirkuksen ja uuden teknologian matka suomalaiseen luontoon, sukupolvien kohtaamiseen ja yhdessä tekemiseen. Juhlaan oli paikan päälle kutsuttu toista tuhatta juhlavuoden rakentajaa eri puolilta Suomea kiitoksena heidän panoksestaan juhlavuodessa. Ohjelma alkoi maailman suurimman sinfoniaorkesterin musiikillisella tervehdyksellä satavuotiaalle Suomelle, eli Jaakko Kuusiston teoksella kymmenelle suomalaiselle orkesterille.

Rouva Haukiolla oli juhlassa yllään Jääsken naisen kansallispuku, jonka Suomen Kansallispukujen Ystävät ry oli lahjoittanut hänelle edellispäivänä Mäntyniemessä.© Valtioneuvoston kanslia.

Rouva Haukiolla oli juhlassa yllään Jääsken naisen kansallispuku, jonka Suomen Kansallispukujen Ystävät ry oli lahjoittanut hänelle edellispäivänä Mäntyniemessä.© Valtioneuvoston kanslia.