Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto Ison-Britannian EU-kansanäänestyksen tuloksesta 24.6.2016

Ison-Britannian kansanäänestyksen EI järkyttää Euroopan unionin peruskiveä. Tähän asti unioniin on ollut vain halukkuutta liittyä, nyt merkittävä jäsenvaltio haluaakin sieltä pois. Ajatus EU:n ikuisuudesta ja erottamattomuudesta ei enää päde. Kun kriittisyys unionia kohtaan on muutoinkin ollut kasvussa, on Britannian kansanäänestyksen tulos polttoainetta EU-vastaiselle liikehdinnälle. Tulkintani on, että EU:n on otettava brittien päätös muistutuksena uudistumisen vääjämättömyydestä. Unionin olisi palattava juurilleen – sen olisi palattava perusarvoihinsa: turvallisuuteen, rauhaan ja vapauteen.

Eron konkreettisia vaikutuksia esimerkiksi talouteen tai jäljelle jäävän Euroopan yhtenäisyyteen on vielä vaikea ennakoida. Vaikutukset Euroopan turvallisuuteen riippuvat Nato-jäsen Ison-Britannian halusta turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön muun Euroopan kanssa.