Töölönlahdella käveltiin ja keskusteltiin tarpeesta kohdata ja ymmärtää toinen toisiamme

Kävelytempaus houkutteli Töölönlahdelle satoja kävelijöitä. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Kävelytempaus houkutteli Töölönlahdelle satoja kävelijöitä. Kuva: Matti Porre/Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haastoi syntymäpäiväviikollaan suomalaisia liikkumaan ja keskustelemaan. Sunnuntaina 27. elokuuta järjestetyssä kävelytempauksessa presidentti käveli yhdessä satojen osallistujien kanssa Töölönlahtea ympäri ajankohtaisista aiheista keskustellen.

Tempauksen tarkoituksena oli haastaa suomalaisia liikkumaan ja vuorovaikutukseen toinen toistensa kanssa. Kävelykierroksen aikana ehdittiin vaihtaa paljon ajatuksia osallistujien kesken.

Kävelyn jälkeen presidentti Niinistö totesi medialle olevansa huolissaan sekä suomalaisten kunnon että keskusteluilmapiirin heikkenemisestä. ”Koronakatko opetti ihmiset puhumaan kirjallisesti ja ruudun välityksellä, jolloin kielenkäyttö on kehittynyt vähän huonoon suuntaan. Näin kasvotusten on ehkä helpompi tulla ymmärretyksi tai ainakin saada perille se, että minä ajattelen näin, sinä ajattelet toisinpäin – siitä huolimatta me voimme keskustella.”

Presidentin mukaan keskustellessa ei tarvitse olla samaa mieltä. Sen sijaan olisi tärkeä yrittää ymmärtää, että joku ajattelee toisella tavalla kuin itse. Eikä ymmärtäminen tarkoita hyväksymistä, vaikka joskus ajattelusta voi löytää jotain yhteistäkin.

Presidentti totesi liikkumisen ja keskustelun olevan myös helppo yhdistää. ”Monilla on liikuntaharrastuksia, esimerkiksi pelataan joukkueissa. Silloin tietysti tulee mahdollisuuksia. Mutta heillekin, jotka eivät ole niin organisoituneita, kävely on erinomainen. Olen sitä mieltä, että kannattaisi kutsua kävelemään se naapuri, jonka tuntee huonoimmin, tai työpaikalta se työkaveri, jonka kanssa vähiten puhuu”, hän kannusti.

Presidentin mielestä yksi tapa saada suomalaiset liikkumaan aiempaa enemmän olisi sen ymmärtäminen, ettei liikkuminen vaadi erillistä suorituspaikkaa ja vaatimuksia kannattaa asettaa vain itselleen.

Liikuntahaasteeseen on osallistuttu ympäri Suomea eri tavoin. Esimerkiksi kaupungit ja kunnat ovat aktiivisesti haastaneet toisiaan ja järjestäneet erilaisia liikuntaan liittyviä tempauksia.