Ylipäällikön päiväkäsky

Helsingissä 27. päivänä huhtikuuta 2015

N:o 1

Kunnioitetut Sotiemme Veteraanit ja Lotat

Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta viime sotiemme päättymisestä. Raskaat sotavuodet vaativat mittavia uhrauksia. Kaikkein tärkein – maamme itsenäisyys ja kansamme vapaus – onnistuttiin turvaamaan jälkipolville.

Veteraanisukupolvemme uhraukset ja koettelemukset olivat ankarat niin taistelukentillä kuin kotirintamalla. Monet antoivat sodassa isänmaan puolesta nuoruutensa, terveytensä ja henkensä. Sodassa, jossa Suomi taisteli kansalaisten elinmahdollisuuksien, itsemääräämisoikeuden, vapauden sekä kodin puolesta.

Sotien jälkeisessä jälleenrakennustyössä korostuivat veteraanisukupolvelle ominaiset arvot: vastuullisuus, velvollisuudentunto, lähimmäisestä huolehtiminen sekä luja ja horjumaton usko tulevaisuuteen. Tätä esimerkkiä ja henkeä tarvitsemme myös tänään.

Sotiemme veteraanit ja lotat, kansakuntamme puolustajat ja jälleenrakentajat.  Tunnemme suurta kiitollisuutta Teitä ja Teidän tekojanne kohtaan. Suomalaisten miesten ja naisten ansiosta voimme olla ylpeitä historiastamme ja yhteiskunnasta, jossa saamme tänä päivänä elää. Lähes 100-vuotinen itsenäisyytemme on kestänyt ja kantanut läpi vaikeidenkin aikojen. Itsenäisyytemme turvaaminen ja veteraanisukupolven arvokkaan perinnön vaaliminen on meidän nuorempien sukupolvien kunniatehtävä nyt ja tulevaisuudessa.

Puolustusvoimien ylipäällikkö
Tasavallan Presidentti   

Sauli Niinistö