Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe 192. maanpuolustuskurssin avajaisissa 25.1.2010

Muutosvarauksin

Käsityksemme turvallisuudesta ja siihen vaikuttavista uhkatekijöistä on muuttunut huomattavasti kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Turvallisuus on yhä selvemmin ymmärretty laajana kokonaisuutena. Siihen kuuluu sotilaallisen valmiuden ohella varautuminen monenlaisiin yhteisen elämämme häiriötekijöihin, joiden hallinta edellyttää yhteiskunnan kaikkien osa-alueiden yhteistyötä.

Meille on pohjoismaisen yhteiskuntamallin pohjalta tuttu asia yhteiskunnassa vallitseva keskinäinen riippuvuus ja sille rakentuvan keskinäisen yhteisvastuun tunnustaminen. Keskinäisriippuvuus ja yhteinen vastuu ovat kasvaneet kansainvälistymisen myötä. Muualla tapahtuvat asiat vaikuttavat meidän yhteiskuntamme toimivuuteen. Toisaalta kansainväliset suhteemme ja jäsenyytemme eri järjestöissä sitovat meidät yhteistyöhön muiden maiden kanssa. Se antaa ja ottaa.

Kokonaismaanpuolustuksen lähtökohta näkyy myös maanpuolustuskursseilla. Kurssiohjelman laaja-alaisuus ja ennen kaikkea osallistujien osaamisen laaja kirjo korostavat, että kriiseistä selviytyminen ja niiden hallintaan valmistautuminen kuuluu koko yhteiskunnalle.

* * *

Suomi on edelleen turvallinen maa. Meidän on kuitenkin jatkuvasti pidettävä huolta turvallisuudestamme ottaen huomioon sekä omassa maassamme tapahtuvat muutokset että maailmanlaajuinen kehitys. Turvallisuus koskee meitä kaikkia, ja sen takaamiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä. Siksi Suomen turvallisuuden kehittämisestä tulisi vallita mahdollisimman laaja yhteisymmärrys.

Tämän myös kritisoidun konsensuksen varmistamiseksi on vuosien kuluessa kehitetty erilaisia mekanismeja. Vuodesta 1995 lähtien on laadittu turvallisuus- ja puolustuspoliittisia selontekoja. Tunnustan tässä oman vastuuni: olen ollut niiden kaikkien tekemisessä mukana joko ulkoministerinä tai presidenttinä.

Näiden selontekojen lähtökohtana on alusta alkaen ollut laaja turvallisuuskäsitys.Tuorein selonteko valmistui viime vuonna. Siinä arvioidaan, ettei Suomeen edelleenkään kohdistu sotilaallista painostusta tai voimankäyttöä ilman, että se olisi osa laajempaa kansainvälistä konfliktia. Suomen turvallisuutta rakennetaan omalla ulkopolitiikalla, kansainvälisellä yhteistyöllä, kansallisella varautumisella ja uskottavalla puolustuksella.

Uskottava puolustus edellyttää tahtoa puolustaa omaa maata. Lähtökohtana on yleinen asevelvollisuus, tehokas koulutus, oikein suunniteltu joukkorakenne ja koko maan puolustamiseen tarvittavat asejärjestelmät. Niiden rakentaminen ja ylläpitäminen edellyttää hyvin pitkäjänteistä työtä.

Yleisen asevelvollisuuden kehittäminen otettiin selonteossa jatkotyön kohteeksi. Sen mukaisesti on asetettu selvitysryhmä, jonka tarkoitus on selvittää asevelvollisuuden toimivuuden turvaamista ja asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Jo selontekoa valmisteltaessa pidin tärkeänä, että asevelvollisuuden kehittämisen rinnalla pohditaan myös siviilipalveluksen vastaavaa kehittämistä. Molempien palvelusmuotojen tavoitteena on parantaa yhteiskuntamme kriisivalmiutta. Toivon ennakkoluulottomuutta näihin selvityksiin. Sekä kansainväliset että kansalliset uhkakuvat ovat sellaisia, että voisi esimerkiksi olla hyödyllistä alkuvaiheessa yhdistää koulutusjaksoja, joiden jälkeen sotilas- ja siviilipalvelusjaksot erityisivät.

Viimeisimmän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon pohjalta on myös asetettu komitea, jonka tehtävänä on laatia kokonaisvaltainen selvitys yhteiskunnan varautumisesta erilaisiin häiriöihin tai kriiseihin. Tällä hetkellä on käytössä myös kansallinen yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia eli niin sanottu YETT, ja sen pohjalta työskentelevä komitea.

* * *

Tulette kurssin aikana perehtymään laajan turvallisuuskäsityksen mukaisiin uhkiin. Niihin kuuluvat aseellisten konfliktien lisäksi muun muassa äärimmäinen köyhyys, terrorismi, tarttuvat taudit, yhteiskuntien elintärkeiden toimintojen kuten sähkönjakelun ja tietoverkoston vaarantuminen sekä luonnonkatastrofit. Kansainvälinen yhteistyö on vakiintumassa säännönmukaiseksi osaksi niistä selviytymistä – kuten esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamissa viisi vuotta sitten tai nyt kahden viikon takaisessa Haitin maanjäristyksessä, pari suurinta mainitakseni.

Pidemmällä aikavälillä meidän on myös varauduttava kriiseihin, jotka johtuvat ilmaston lämpenemisestä ja sen seurauksista: merenpinnan noususta, myrskyjen lisääntymisestä, kuivuudesta, ruoan tuotannon vähenemisestä ja nälänhädästä. Viime kuussa pidetyssä Kööpenhaminan ilmastokokouksessa kansainvälinen yhteisö asetti tavoitteekseen ilmastonmuutoksen hillinnän, mutta taakanjaosta ei valitettavasti vielä kyetty sopimaan. Sopimuksen aikaansaaminen on ehdottoman tärkeää, mutta joka tapauksessa on jo varauduttava erilaisten ilmastomuutokseen liittyvien ääri-ilmiöiden kasvuun ja niiden seurauksiin.

Myös sotilaallisen turvallisuuden perinteistä uhkakuvaa valtioiden välisistä sodista on jouduttu tarkistamaan. Aseelliset konfliktit ovat yhä useammin maiden sisäisiä, mutta niiden alueelliset tai globaalit vaikutukset voivat silti olla merkittäviä.

Kriisien muuttuminen aikaisempaa moniuloitteisimmiksi on otettava huomioon myös rauhanturvaajiemme koulutuksessa. Sotilaat joutuvat osallistumaan vihollisuuksien torjunnan lisäksi kriisiyhteiskuntien omien turvallisuusjärjestelmien tukemiseen – erityisesti koulutuksen muodossa – ja siviilien turvaamiseen.

Tämä kolmiyhteyslähtökohta tai ”hybridisota” tarkoittaa, että sotilaallisessa kriisinhallinnassa on oltava valmiutta erilaisiin tehtäviin. Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan on sekä oman maamme turvallisuuden rakentamista että kansainvälisen vastuun kantamista. Olen itse pohdiskellut – joskus ääneenkin -, että meidän tulisi arvioida omaa osaamistamme entistä tarkemmin, ennen kuin lähetämme joukkojamme kriisialueille. Meillä pitää olla selkeä näkemys siitä, mihin tehtäviin juuri suomalaiset sotilaat parhaiten soveltuvat.

Kriisinhallinnan kokonaiskuva sisältää sotilaallisten tehtävien ohella myös siviilikriisinhallinnan moninaiset toiminnot, kehitysyhteistyön ja pitkän tähtäyksen yhteiskunnallisen rakentamisen keinovalikoiman. Ei riitä, että kansainvälinen apu kattaa vain kriisin akuutin vaiheen. Avun tulee ulottua yhteiskunnan rakenteiden monialaiseen tukeen. Uskon, että Suomella on erityisesti osaamista ja annettavaa naisten ja tyttöjen aseman parantamisessa.

Suomalaiset rauhanturvaajat ovat tällä hetkellä mukana YK:n, EU:n ja NATOn johtamissa operaatioissa Länsi-Balkanilla, Afganistanissa ja Afrikassa. Usein kumppaneinamme käytännön työssä kentällä ovat muut pohjoismaat tai NATOn rauhankumppanimaat kuten Irlanti.

Afganistan on ajankohtainen esimerkki sekä kansainvälisen yhteisön että myös Suomen pyrkimyksistä lähestyä kriisiä kokonaisvaltaisesti. Emme halua lisätä pelkästään sotilaiden määrää, vaan sen ohella haluamme vahvistaa siviili- ja kehitysapua maahan. Se, miten siinä onnistutaan, tulee varmasti pohdittavaksi myös teillä tämän kurssin aikana.

* * *

Sekä kansallisessa että kansainvälisessä politiikassa on pystyttävä kriisien ratkaisuun, mutta parempi olisi että pystyisimme ne välttämään. Taloudella on suuri merkitys muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen. Maailma elää vielä vahvasti talouskriisiä. Kansainvälinen kehitys viittaa siihen, että kannattaa arvioida uudelleen keskeisiä toimijoita. Maailmantalouden mannerlaatat ovat liikkeessä. Aasian maiden ja erityisesti Kiinan merkitys on kasvanut niin, että sitä pidetään jo toisena keskeisenä maailmanlaajuisena toimijana Yhdysvaltain ohella.

Samalla monenkeskisen toiminnan viiteryhmät ovat muodostumassa uudella tavalla. Kahdeksan johtavan teollisuusmaan G-8–ryhmä on jo käytännössä korvautunut laajemmalla G-20–ryhmällä, johon kuuluu myös johtavia kehitysmaita. Kahdenkymmenen maan yhteistyöllä on kyetty sopimaan toimista maailmanlaajuisen talouskriisin hillitsemiseksi.

Silti tärkein ’G’ on G-192 eli monenkeskisen yhteistyön keskeisimmän foorumin on jatkossakin oltava Yhdistyneet kansakunnat. Sen turvallisuusneuvostolla on ensisijainen vastuu kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä.

Jäsenyys Euroopan unionissa vahvistaa Suomen turvallisuutta, ja Suomi sitoutuu vahvasti unionin yhteisiin päämääriin. Samalla kannattaa huolehtia, että meidän etumme otetaan huomioon unionin päätöksenteossa. Lissabonin sopimuksen tultua voimaan unionilla on nyt mahdollisuus vahvistaa olennaisesti rooliaan kansainvälisenä toimijana, vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikka jäikin edelleen hallitustenväliseksi – siis erilaiseksi kuin esimerkiksi kauppapolitiikka.

Alueellisen yhteistyön vahvistaminen on sekä EU:n että Suomen omana tavoitteena. Pohjois-Euroopan vakauden edistäminen on Suomen ulkopolitiikan luonnollinen prioriteetti. Se korostaa yhtälailla pohjoismaisen yhteistyön merkitystä samoin kuin yhteistyötä Venäjän ja Baltian maiden kanssa. ”Hyvät suhteet naapureihin” ovat edelleen kolme tärkeää sanaa Suomen ulkopolitiikassa.

On tärkeää, että yhteisiin haasteisiin vastataan kaikkien maiden myötävaikutuksella, olivatpa nämä ongelmat luonteeltaan poliittisia tai vaikkapa Itämeren ympäristönsuojeluun liittyviä. Ensi kuussa Helsingissä pidetään Itämeren alueen huippukokous, jossa rantavaltioiden ja niissä toimivien yhteisöjen ja yritysten odotetaan sitoutuvan yhteisen merellisen ympäristömme pelastamiseen.

Suomen lähialueiden ja koko Itämeren alueen vakaus ja turvallisuus ovat kehittymässä myönteisesti. Kaikki Pohjois-Euroopan maat ovat yhteistyössä kahdenvälisesti sekä monenkeskisten foorumeiden kuten ETYJ:n, Euroopan neuvoston, EU:n ja NATO-Venäjä -neuvoston välityksellä.

Venäjän turvallisuusaloite, joka tähtää oikeudellisesti sitovaan Euroopan turvallisuussopimukseen, on parhaillaan pohdittavana Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön piirissä. Suomi on avoin ehdotuksille, joilla parannetaan turvallisuutta koko ETYJ-alueella ja samalla edistetään demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion toteutumista.

Arktisten alueiden tilanteen odotetaan ilmastonmuutoksen myötä nousevan uudeksi mielenkiintoiseksi alueeksi, jolla saattaa olla sekä taloudellisia että turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Alueen öljy- ja kaasuvarojen hyödyntäminen sekä uusien liikenneväylien avautuminen antavat mahdollisuuden lisääntyvään yhteistyöhön, mutta kilpailu luonnonvaroista voi johtaa myös konflikteihin. On tärkeää, että myös Suomi linjaa politiikkansa arktisilla alueilla kaikkien alueen maiden yhteistyötä korostaen.

* * *

Tänä talvena muistamme monissa eri tapahtumissa talvisodan päättymistä 70 vuotta sitten. Historia on hyvä tuntea ja muistaa. Silloinkin oli ratkaisevaa kansankunnan yhtenäisyys.

Myös nykyajan globalisoituvassa maailmassa keskinäinen luottamus ja tahto yhteistoimintaan ovat turvallisuutta luovia tekijöitä. Ne on helpointa rakentaa rauhan aikana. Demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio sekä taloudellinen vakaus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus luovat perustan selviytyä poikkeusoloista.

Toivotan teille mielenkiintoista ja antoisaa kurssia, ja tutustukaa uusiin ihmisiin.