Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe UKK-perinneyhdistyksen vuosikokouksessa 30.8.2005

Olemme äskettäin viettäneet presidentti Urho Kekkosen pitkän uran kansainvälisesti suurimman hetken, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin vuoden 1975 huippukokouksen 30-vuotispäivää juhlin, seminaarein ja julkaisuin.

Niin kuin menneitä urheilusaavutuksia muisteltaessa moni suomalainen on epäilemättä pohtinut mielessään, miten Suomi on koskaan voinut päästä niin korkealle - ja miten mahdottomalta tuntuisi suhteessa samanlaisen saavutuksen uusiminen suomalaisin voimin nykymaailmassa.

Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittaminen kylmän sodan oloissa 35 lännen, idän ja puolueettoman maan johtajan kesken oli monessa suhteessa ainutlaatuinen tapahtuma kansainvälisten suhteiden historiassa.

Helsingissä tehtyjen sitoumusten merkitys on juhlavuoden arvioissa entisestään vahvistunut. Päätösasiakirja ei ollut pelkästään liennytyksen peruskirja, joka toi vakautta valtioiden välisiin suhteisiin. Se oli myös kansojen ja yksilöiden vapauskirja, joka kylvi muutoksen siemenet ihmisoikeuksien puolustamiseen ja kansalaisyhteiskuntien rakentamiseen.

Tämän jälkikäteisen ja pitkän aikavälin arvion valossa saattaa tuntua ristiriitaiselta, että pian Etykin päätösasiakirjan hyväksymisen jälkeen maailma ajautui niin sanottuun uuteen kylmään sotaan, joka tuntui sekä ideologisen taistelun kärjistymisenä että asevarustelun kiihtymisenä. Myös Suomi sai presidentti Kekkosen kauden viimeisinä vuosina 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa kokea nämä paineet. Tapahtui vielä monenlaisia asioita ennen kuin Neuvostoliiton ylläpitämä järjestelmä lähti sortumaan. Samoin ydinasevarustelussa käytiin vielä lisäkierrokset ennen kuin päästiin aseiden vähentämisen tielle. Maailma muuttui ja Suomen strateginen asema muuttui perusteellisesti.

On vaikea tietää, miten pitkälle presidentti Kekkonen näki tai aavisti sen politiikan kulun, mihin hän itse oli keskeisesti vaikuttamassa. Sen voi kuitenkin sanoa, että Etyk-politiikan lopputulos puhuu puolestaan samoin kuin kehitys eräissä muissakin tuon ajan Suomen ulkopoliittisissa hankkeissa. Urho Kekkoselle, poliittiselle realistille, lopputulos oli viime kädessä kaiken mitta.

Suomessa on pitkään käyty tutkimusten ja muistelmien tasolla keskustelua kylmän sodan ajan ulkopolitiikasta, sen sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä, tappioista ja menestyksistä. Menneisyyden hallinta on tietysti historian ja perinteen tuntemusta ja kansallisen identiteetin rakentamista. Sillä on myös tärkeä osansa tämän päivän ja tulevaisuuden politiikan tekemisessä. UKK-perinneyhdistys tekee arvokasta työtä tämän sillan rakentajana. Arvostan suuresti mahdollisuutta keskustella kanssanne näissä puitteissa ulkopolitiikan tehtävistä ja näkymistä.

Pyrkimys menneisyyden poliittiseen hallintaan ei ole suomalaisten yksinoikeus. Ruotsissa ja Tanskassa on toteutettu hallituksen toimeksiannosta laajoja julkisia tutkimusprojekteja maiden ulkopolitiikasta ja kansainvälisistä yhteyksistä kylmän sodan aikana, Ruotsissa puolueettomuuden ja Tanskassa liittoutumisen politiikan paineista, toteuttamisesta ja tuloksista. Koko itäinen Eurooppa Venäjä mukaan luettuna käy joskus kiivastakin väittelyä menneisyyden oikeasta tulkinnasta. Suomessa on toimittu vapaan tutkimuksen ja luonnostaan syntyvän kansalaiskeskustelun voimin, mikä on ollut toimiva malli. Menneestä ajasta syntyvän kuvan monisärmäisyys ja monimutkaisuus tulee jälleen ilmi uusissa merkittävissä tutkimuksissa ja näin varmaan jatkuu. Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudelleen, koska se voi pohtia vanhoja tapahtumia uusien kehityskulkujen ja arvojenkin varassa.

Miten me näemme nyt oman aikamme ulkopoliittiset haasteet ja miten Suomi on asiansa hoitanut? Suomen mahdollisuudet selvitä maailmassa ja tehdä maailmaa paremmaksi ovat muuttuneet kuluneen 30 vuoden aikana. Puolueettomuuspolitiikan vaatimukset ja suurvaltakilpailun heijastukset pakottivat Suomen aiemmin useamman kerran tekemään yksin ratkaisuja, joilla olisi epäonnistuessaan ollut kohtalokkaita seurauksia. Tavoitteena kuitenkin oli Suomen aseman vahvistuminen ja kansainvälisen yhteistyön syventyminen. Näin tapahtuikin koko ajan, mutta varsinainen laadullinen muutos tapahtui Suomen liityttyä Euroopan unioniin.

Suomi on tietysti edelleen vastuussa omista valinnoistaan itsenäisenä valtiona, vaikka suuri osa kysymyksistä siilautuukin EU:n muodostaman kehyksen kautta. EU on myös lisännyt – henkisesti melkein pakottanut – meidät oppimaan koko ajan uutta. Kymmenen vuotta Euroopan unionissa on harjaannuttanut sekä päättäjät että kansan ottamaan kantaa aikaisempaa huomattavasti kirjavampaan asialistaan. Tämä on hyvä asia, sillä joka tapauksessa maailma olisi kutistunut. Globalisaation myötä nimittäin kansainvälinen toiminta on sekä moninkertaistunut että monipuolistunut valtavan nopeasti.

Kaikki tämä on samalla laajentanut ulkopolitiikan tekijöiden piiriä perustuslaissa näkyvistä toimijoista paljon laajemmalle sekä politiikassa, hallinnossa, etupiireissä ja kansalaisyhteiskunnassa. Ulkopolitiikka on yhteinen yritys. Se on sekä poliittisen elämän että yhteiskunnan toimintaa.

Monenkeskinen toiminta on entistäkin tärkeämpi ihmiskunnan yhteisen tulevaisuuden kannalta. Oman maanosamme kannalta ei vain Euroopan unioni vaan myös Euroopan neuvosto ja ETYJ ovat tärkeitä foorumeita ja välineitä uudessa kansainvälisessä asetelmassa. Täysivaltainen jäsenyys on valtioille tärkeä asia. Siksi myös unionin kannattaisi tukea aikaisempaa enemmän näiden laajapohjaisimpien järjestöjen toimintaa.

Etyj ja Euroopan neuvosto tukevat demokratiaan ja hyvään hallintoon siirtymistä ja vaikeiden konfliktien ratkaisemista geopoliittisesti keskeisellä alueella Euroopan unionista itään. Erityisen tärkeätä on niiden työ ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien sekä suvaitsevaisuuden puolesta.

Monipuolisen ja käytännönläheisen kenttätyönsä avulla Etyj auttaa yhteisten normiensa perustalta sitä kulttuurien vuoropuhelua ja yhteistyötä, joka on välttämätöntä maailman rauhanomaiselle tulevaisuudelle. Etyjin alue rajoittuu maailmanpolitiikan konfliktivyöhykkeisiin Itä-Aasiassa ja Etelä-Aasiassa samoin kuin Lähi-idässä. Etyjin mallia kokonaisvaltaisesta turvallisuudesta ja yhteisymmärrykseen nojaavasta alueellisesta politiikasta voidaan käyttää tulevaisuudessa noilla alueilla, kun niissä siirrytään uudenlaiseen vakauden ja rauhan aikaan.

Kuten muutkin monenkeskiset järjestöt Etyj on uudistusten edessä, jotta se voisi yhteistyössä ja työnjaossa muiden järjestöjen kanssa parhaiten säilyttää merkityksensä, hyödyntää vahvuuksiaan ja parantaa panostaan eteen tulevissa tehtävissä. Suomi tukee Etyjin vahvistamista ja tehostamista. Valmistaudumme myös ottamaan ensimmäisen kerran vastuun Etyjin puheenjohtajuudesta vuodeksi 2008, jos tarjouksemme hyväksytään.

Alueelliset organisaatiot ovat kehittyneet suhteellisen hyvin myös Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa. Nyt samansuuntaista kehitystä on havaittavissa myös Afrikassa. Ne voivat – jos ne pysyvät avarakatseisina - olla hyvä apu globaaliin hallintaan. Mutta me tarvitsemme myös nykyistä tehokkaampaa ja oikeudenmukaisempaa globaalia yhteistoimintaa.

Yhdistyneet kansakunnat on kansainvälisen yhteistyön perusta, jonka varaan tulevaisuus tulee rakentaa. Edessä on YK:n huippukokous, johon osallistuvat valtioiden ja hallitusten päämiehet. Asialistalla on vuosituhatjulistuksessa viisi vuotta sitten asetettujen suurten kehityspäämäärien toteutuminen. Samalla käsitellään perusteellisesti valmisteltua YK:n rakenteen ja asialistan uudistamista. Nämä asiat liittyvät tiiviisti toisiinsa. Tehokas YK on edellytys yhteisten sitoumusten toteutumiselle.

Vaikka turvallisuusneuvoston uudistaminen on saanut suurimman huomion, se ei saa jättää varjoon muita kysymyksiä. Suomen lähtökohtana on YK:n kokonaisvaltainen uudistaminen. Se merkitsee yleiskokouksen arvovallan palauttamista ja YK:n talous- ja sosiaalisektorin roolin vahvistamista. Suomi tukee myös turvallisuusneuvoston uudistamista vastaamaan paremmin nykymaailmaa. Tuemme sekä pysyvien että vaihtuvien jäsenten lukumäärän lisäämistä turvallisuusneuvostossa. Sen sijaan veto-oikeuden laajentamista emme näe perusteltuna. Suomi suhtautuu myönteisesti uuden rauhanrakennustoimikunnan perustamiseen. Tämä on myös EU:n yhteinen kanta. On tärkeää, että YK voisi nykyistä tehokkaammin tukea kriisissä olevien valtioiden siirtymistä rauhantilaan ja yhteiskunnalliseen rakennustyöhön. Uusi toimielin vahvistaisi mm. kriisinhallintakysymysten yhteyttä kehityskysymyksiin.

YK:n huippukokouksella on nyt historiallinen tilaisuutensa. Ei pidä odottaa ihmettä, mutta meidän on tehtävä kaikkemme, jotta kokous pystyisi antamaan vakuuttavasti suuntalinjat ja vauhtia uuden vuosituhannen lupausten viemiseksi eteenpäin. Kehitys, turvallisuus ja ihmisoikeudet liittyvät toisiinsa tai kuten inhimillisen turvallisuuden oppi sanoo: Vapaus pelosta ja vapaus puutteesta kulkevat käsi kädessä.

Tärkeistä tärkein on köyhyyden poistaminen. Viime aikoina on saatu rohkaisevia esimerkkejä uudenlaisesta vastuusta ja monenkeskisen yhteistyön toimivuudesta äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi. G-8 -maiden sitoutuminen Afrikan auttamiseen omaehtoisen nousun tielle ja kehitysyhteistyön vahvistuminen ovat toivoa antavia uutisia. Kiinnostus ja työ kansainvälisen talouden ja kaupan sääntöjen kehittämiseen on kasvanut. Sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä kehitys voittaa kannatusta.

Tässä kehityksessä Suomen tulee olla voimalla mukana ihan niin kuin aikoinaan ETYK:n aikaansaamisessa. Suomen yhdessä Tansanian kanssa vetämä Helsinki-prosessi asettaa konferenssissaan 7. – 9.9.2005 ensimmäiset tuloksensa kansainvälisen yhteisön käyttöön. Samalla seurantatyö jatkuu valtioiden, elinkeinoelämän, tutkimuksen ja kansalaisjärjestöjen edustajien sekä pohjoisen ja etelän kesken.

Ulkopolitiikan johtamisen vaikeimpia asioita on maailman tapahtumien ja omien ratkaisujen seurausten ennakoimattomuus. Kylmän sodan aikana kaikki riippui kahden suurvallan toimista. Nykyään suurvallat ovat edelleen tärkeitä, mutta asioihin vaikuttavat lukuisat muutkin toimijat, joiden ratkaisuja ohjaavat yhtä hyvin poliittiset kuin sosiaaliset, kulttuuriset tai uskonnolliset vaikuttimet.

Yksi esimerkki on kysymys kansainvälisistä väliintuloista humanitaarisissa katastrofitilanteissa, vaikeissa konflikteissa tai kaaosmaisissa tilanteissa, joissa valtiot ovat menettäneet toimintakykynsä ja rakenteet ovat luhistuneet. Tuskin mikään muu kysymys on askarruttanut yhtä paljon niin kansainvälisiä järjestöjä kuin yksittäisiä valtioita, jotka viime kädessä lähettävät sotilaat tai siviiliasiantuntijat kriisialueelle. Myös esimerkiksi YK:n pääsihteeri Kofi Annan on pitänyt asiaa aktiivisesti esillä.

Kansainväliseen oikeuteen ja YK:n turvallisuusneuvoston valtuutukseen nojaava oikeutus ja suojeluvastuun toteuttaminen ovat avainkysymyksiä harkittaessa sotilaallisia operaatioita, myös YK:n uudistuskeskustelussa. Nykyisin yhä useammat operaatiot ovat siviilikriisinhallintaa tai sotilaallisen ja siviililäsnäolon yhdistelmiä. Oikeutuksen ohella yhtä tärkeätä on pohtia operaatioiden ja avustustoimien seurauksia ja vaikutuksia.

Kun kansainvälinen yhteisö tulee maahan tai alueelle laajalla koneistolla, se tunkeutuu samalla yhteiskunnan keskuuteen ja vaikuttaa sen kehitykseen sekä tarkoitetuilla että tarkoittamattomilla tavoilla. Pitkäkestoiset operaatiot Balkanilla ovat puhuttelevia esimerkkejä. Paitsi oikeudellisten perusteiden myös yhteiskunnallisten tavoitteiden tulee olla selkeät. Niiden tulee perustua yhteisiin arvoihin, jotka rakentavat kestäviä ratkaisuja kriisialueille.

Inhimillisen turvallisuuden käsitettä ja soveltuvuutta operaatioiden perustana tulee kehittää jo EU:n piirissä ja laajemmin. Viime kädessä operaatioiden tavoitteena on yksilöiden hyvinvointi kriisitilanteissa ja niistä selviytymisessä inhimillisen vuorovaikutuksen avulla. Kriisinhallinnan ja jälleenrakennuksen tehtävät ovat tulevaisuudessa yhä vaativampia yhteiskuntien ja sosiaalisten rakenteiden tukemis- ja uudistamishankkeita, joissa toimivien tulee tuntea vastuunsa ja arvonsa.

Itsenäisyyden ja demokratian säilyminen sekä kansalaisten hyvinvointi ja turvallisuus ovat ulkopolitiikan luonnollisia ja pysyviä perusarvoja. Olemme mukana arvoyhteisössä EU:n puitteissa. Puolustamme YK:n peruskirjan yleismaailmallisia periaatteita. Niiden soveltaminen yksittäisissä tapauksissa on ulkopolitiikan tämän päivän kasvava haaste.