Tasavallan presidentti Tarja Halonen tapasi Saksan poliittista johtoa vierailleessaan Berliinissä tiistaina 20. kesäkuuta. Presidentti Halonen keskusteli liittokansleri Angela Merkelin kanssa mm. Suomen tulevasta EU-puheenjohtajakaudesta, EU:n ja Venäjän suhteista, energiapolitiikasta ja muista ajankohtaisista EU-aiheista. Suomen ja Saksan kahdenväliset suhteet ovat molempien johtajien mukaan erinomaiset, mistä yksi konkreettinen esimerkki on Nokian ja saksalaisen Siemensin päätös yhdistää verkkotoimintansa.
Saksan liittopresidentin Horst Köhlerin tarjoamalla työlounaalla esillä olivat EU-asioiden lisäksi myös ajankohtaiset YK-kysymykset ja globalisaatio.
Kahdenvälisten tapaamisten lisäksi presidentti Halonen osallistui Berliinissä vierailevana puhujana Saksan teollisuuden keskusliiton BDI:n vuosikokoukseen.
Presidentti Halonen piti BDI:n tilaisuudessa pääpuheen, jossa hän käsitteli mm. Euroopan tulevaisuutta ja EU:n menestystekijöitä globaalissa kilpailussa. Tilaisuuteen osallistui Saksan korkeinta poliittista johtoa ja elinkeinoelämän edustajia, ja sen keskeisenä teemana oli kasvu ja työllisyys. BDI:n joka toinen vuosi järjestettävissä vuosikokouksissa ovat aiemmin vierailleet mm. Ranskan presidentti Jacques Chirac, Puolan presidentti Aleksandr Kwasniewski sekä Espanjan pääministeri José Marià Aznar.