Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Euroopan kulttuurisäätiön seminaarissa "Maahanmuuttaja kahden kulttuurin välissä" Helsingissä 31.10.2000

(muutosvarauksin)

Yhdistyneiden Kansakuntien yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen mukaan kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

Ihminen on sosiaalinen olento, jonka ihmisyys kehittyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Juuri sen vuoksi on niin tärkeää, että voisimme taata jokaiselle yksilölle parhaat mahdollisuudet kehittää sitä pääomaa, jonka hän syntyessään saa. Samalla hän kasvaa myös yhteistyökykyiseksi ja -haluiseksi ihmiseksi.

Maailmassa on paljon enemmän kieliä ja kulttuureja kuin kansallisvaltioita. Lisäksi samaan kulttuuriin alkuaan kuuluneet ihmiset ovat vuosisatojen kehityksen myötä joutuneet toisistaan eroon ja muodostaneet uudenlaisia kulttuurisia kokonaisuuksia. Ihmiskunnan historia on täynnä sotia, väkivaltaa ja puutetta. Monella olisi tästä syystä aihetta katkeruuteen ja vihaan. Näitä kielteisiä käyttäytymismalleja kuitenkin kannattaa varoa, sillä viha on huono ihmisen, kodin tai yhteiskunnan rakennusaine. Ihmisten välinen kanssakäyminen on perusolemukseltaan myönteinen asia ja sellaiseksi sitä pitää edelleen kehittää.

Demokratia perustuu ihmisten tasavertaisuuteen. Enemmistö tekee kuitenkin päätöksiä, jotka koskevat myös vähemmistöä. Enemmistön velvollisuus on huolehtia siitä, että vähemmistön oikeuksia kunnioitetaan.

Maahanmuuttajat ovat usein vähemmistönä uudessa kulttuurissaan ja vähemmistön jäsen joutuu aina helpommin ihmisoikeusloukkausten kohteeksi. On tärkeää, että tämä riski tiedostetaan, kun puhumme vähemmistöjen ongelmista. Hallituksilla on jo kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perusteella velvollisuus estää ihmisoikeusloukkaukset ja edistää aktiivisesti ihmisoikeuksien toteutumista alueellaan.

Lähes päivälleen vuosi sitten nämä kysymykset olivat suuren keskustelun kohteena Tampereella. Euroopan Unioni totesi tuolloin huippukokouksessaan mm. haluavansa taata jäsenmaiden alueella laillisesti oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille oikeudenmukaisen kohtelun. Euroopan Unionin jäsenmaat ja EU itse yhteisönä halusivat vahvistaa jäsenmaittensa jo aikaisemmin Yhdistyneille Kansakunnille ja Euroopan neuvostolle tekemiä ihmisoikeussitoumuksia.

Euroopan neuvoston antaman juridisen suojan lisäksi haluttiin erilaisin toimin vahvistaa yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä käytännössä. Kolmansien maiden kansalaisille haluttiin taata EU:n kansalaisiin verrattavissa olevat oikeudet ja velvollisuudet mm. tehokkaammalla kotouttamispolitiikalla ja työelämän käytännöillä. Työtä on jatkettu eri tavoin. Vastikään hyväksyttiin kaksi uutta direktiiviä, joista toinen koskee rasismia, toinen työelämän syrjintää. EU:n valmisteilla oleva perusoikeusasiakirja on myös tässä suhteessa tärkeä.

Kansainvälisen yhteisön normisto, muut kannanotot ja ohjaus ovat kaikille maille tärkeitä. Yhdelläkään ei ole varaa itsetyytyväisyyteen. Nämä auttavat myös käytännön työssä Suomessa, jossa hallitus valmistelee parhaillaan erityistä rasismin vastaista toimintaohjelmaa. Myös syrjintävaltuutetun viran perustamista valmistellaan.

Suomi on ollut lähes koko historiansa ajan sekä maastamuutto- että maahanmuuttomaa. Suomalaiset ovat muuttaneet siirtolaisiksi koko ajan. Maahanmuuton suhteen muodostaa poikkeuksen raskaan toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet. Vasta 1970-luvulla Suomeen muutti enemmän ulkomaalaisia, kun otimme ensin pakolaisia Chilestä ja sitten Vietnamista. On luonnollista, että eurooppalaiseen Suomeen muutetaan eri syistä.

Suomessa ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä on 1,8 prosenttia. Luku on Länsi-Euroopan alhaisin. Myös väestöltään pienessä ja monille kaukaisessa Islannissa on suhteessa väestömäärään enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa. Ulkomaan kansalaisten osuus on työvoimastamme noin 0.9 prosenttia, mikä sekin on lukuna kovin vaatimaton. Lisäksi yli kolmannes maahanmuuttajista on etniseltä alkuperältään suomalaisia.

Ulkosuomalaisten lukumäärä lähentelee 1,3 miljoonaa, kun ulkosuomalaiseksi katsotaan henkilö, jonka molemmat vanhemmat tai toinen heistä on syntynyt Suomessa. Käytännössä lähes jokaisella suomalaisella on ulkomailla omainen, sukulainen, ystävä tai tuttava. Tämän seikan voisi olettaa vahvistavan valmiuksiamme kohdata maailma täällä kotona ja hyväksyä kaikkeen kanssakäymiseen liittyvä vastavuoroisuus. Moni meistä on lisäksi opiskellut, ollut ansiotyössä tai käynyt ulkomailla. Tästä huolimatta monet katsovat yhä, ettei tänne saisi tulla muita kuin suomalaisia maailmalta.

Suomen väestössä on sekä myönteisesti että kielteisesti etniseen monimuotoisuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen suhtautuvia. Suurimmalle osalle nuoria monikulttuurinen arki on luonnollinen, itsestään selvä asia. Meillä on myös kielteisesti, torjuvasti ja jopa vihamielisesti etnisiin vähemmistöihimme suhtautuvia suomalaisia. Asian uutuudesta ja vaikeudesta kertoo, että kantaa ottamattomien suomalaisten määrä on edelleen hyvin korkea. Se on haaste meille kaikille.

Viime aikoina julkisuuteen tulleiden etnisten konfliktien taustalla on pitempiaikainen kehitys. Suuret otsikot ovat vain jäävuoren huippu, sillä vain murto-osa rasistisista yhteenotoista tulee viranomaisten tietoon. Jokainen väkivallanteko on liikaa ja aiheuttaa lisäksi koston kierteen, jota on aina vain vaikeampi pysäyttää. On todella korkea aika herättää eri toimijat kantamaan yhteistä vastuuta ja etsimään yhteistyössä tehokkuutta toimenpiteisiin.

Tiedotusvälineillä on Suomessa ja kaikkialla demokratioissa suuri vastuu siitä, millä tavalla yhteiskunnat kohtaavat etnisen monimuotoisuuden. Ilmaisuvapaus on oikeus, joka kuuluu demokratiaan, mutta myös vastuu välittää totuudellista ja monipuolista tietoa läheisestä ja kaukaisemmasta maailmasta, ja pystyä rakentamaan näistä yksittäisistä tiedoista myös suurempia kokonaisuuksia.

Yhteiskunnan ongelmista kertominen on tärkeää, mutta yhtälailla on tarpeellista uutisoida myönteisistä ja kannustavista esimerkeistä. Historialliset etniset vähemmistömme ja maahanmuuttajat tuovat Suomelle kielitaitoa, kulttuuriosaamista ja muita voimavaroja, joita olemme vasta hyvin pienessä mittakaavassa osanneet yhteiseksi hyväksi hyödyntää. Uutisointi, joka mahdollistaa kokonaisen etnisen ryhmän tuomitsemisen tai kaikki maahanmuuttajat yleistävän leimaamisen rikollisiksi ja tukien väärinkäyttäjiksi tulee aina välttää. Syntyperän korostaminen rikoksiin liittyvissä tapauksissa on esimerkki tästä.

Synnytettyjen ennakkoluulojen, uhkakuvien ja yleistysten ja uskomusten poispyyhkiminen on pitkä ja joskus tuloksettomaltakin tuntuva prosessi. Haluan tässä yhteydessä kuitenkin kiittää niitä monia median piirissä työtänsä tekeviä miehiä ja naisia, jotka ovat usein oman turvallisuutensa uhalla välittäneet meille tarvitsemaamme tietoa tai jotka oman ympäristönsä paineista riippumatta ovat pyrkineet valottamaan yksittäisten kohu-uutisten taustaa ja syy-yhteyksiä.

Todellinen kansainvälistyminen on paljon enemmän kuin tavaroiden vieminen ja tuominen, käynnit ulkomailla tai tänne suuntautuva turismi, jotka toki ovat ovi uuteen. Kansainvälisyys on vielä enemmän. Se on osallisuutta ja osallistumista. Kansainvälisyys on samaistumista maailman iloihin ja suruihin. Se on solidaarisuutta ja vastuunkantamista. Se on myös kumppanuutta ja uusia mahdollisuuksia, kenties myös oman identiteetin parempaa tuntemista.

Maahanmuutto Suomeen tulee jatkumaan ja etninen monimuotoisuus yhteiskunnassamme kasvamaan. Meillä on kaikki mahdollisuudet kehittää hyviä kansallisia käytäntöjä sekä ottaa oppia muualla toteutetuista hyvistä käytännöistä ja huonoista varoittavista esimerkeistä. Tiedän, että täällä on nyt koolla erinomaisia asiantuntijoita. Haluan antaa tekemällenne työlle julkista tunnustusta ja vakuuttaa, että omalta osaltani pyrin suvaitsevaisuuden edistämiseen sekä kannustamaan sen rikkauden löytämiseen, mitä kulttuurien kirjo merkitsee.

Haluan omalta osaltani painottaa sitä, että lapset ovat tässäkin asiassa ensisijaisen tärkeitä. Meidän on huolehdittava siitä, että maahanmuuttajalapset voivat ja iloisin mielin täyttää oppivelvollisuutensa. Syrjäytyminen myöhemmistä ammattiopinnoista ja ulkopuolisuus yhteiskunnassamme alkaa koulun keskeyttämisestä. Koulun ja vanhempien välisen elävän yhteyden kehittäminen ja ylläpitäminen on erityisen tärkeää kunnissa ja alueilla, joiden väestöön kuuluu etnisiä vähemmistöjä. Kun painotan yhteyden kehittämisen tärkeyttä, tarkoitan sekä enemmistöön että eri vähemmistöihin kuuluvien lasten vanhempia.

Toinen tärkeä asia on työ. Työllisyyden parantaminen on edelleen kansallisen tavoitelistamme kärjessä, mutta myös maahanmuuttajien erittäin korkean työttömyysasteen alentaminen on yhteinen tehtävä. Huomattavalla osalla maahanmuuttajia on takanaan lähtömaan häneen investoimaa tai hänen itsensä kustantamaa koulutusta ja osaamista, jota ei saa eikä kannata mitätöidä. Mitä enemmän kiinnitämme huomiota näihin asioihin nyt, sitä pienemmäksi jälkilasku tulee yhteiskunnalle muodostumaan huomenna. Tarvitsemme lisäksi työelämässä entistä enemmän monikulttuurisosaamista, jota erityisesti monet toisen polven maahanmuuttajat kykenevät Suomelle antamaan.

Kaikki maat joutuvat etsimään keinoja rasismia ja etnistä syrjintää vastaan. Mitään oikotietä hyviin etnisiin suhteisiin ei ole olemassa. Tällä tiellä tarvitaan viisaita päätöksentekijöitä, puolueita ja niitä tukevia valistuneita äänestäjiä, hyvää hallintoa, valpasta ja oikeudenmukaista mediaa, työelämän osapuolia, kansalaisjärjestöjä, osallistuvia etnisten vähemmistöjen järjestöjä, yhteisöjä ja tavallisia ihmisiä - meitä jokaista.

Vain yhdessä me voimme tehdä turvallisen, demokraattisen ja samalla myös oikeudenmukaisemman maailman. Suurin haaste ei ole sittenkään suvaitsemattomat ihmiset, joita on onneksi vähän, vaan me suuri enemmistö, kunnon kansalaiset, joiden pitää uskaltaa asettua puolustamaan syrjinnän kohteeksi joutunutta kanssaihmistämme.