Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suomeen akkreditoitujen diplomaattisten edustustojen päälliköille järjestetyillä päivällisillä Presidentinlinnassa 19.4.2001

(muutosvarauksin)

Minulla ja puolisollani on ilo toivottaa Teidät, arvoisa Helsinkiin akkreditoitu diplomaattikunta ja hyvät suomalaiset vieraat, tervetulleeksi perinteisille diplomaattipäivällisille.

Kulunut vuosi on ollut työntäyteinen mutta mielenkiintoinen. Virkakauteni alkaessa astui voimaan myös Suomen uusi ajanmukaistettu perustuslaki. Olen tyytyväinen siihen, että perustuslain edellyttämä yhteistoiminta valtioneuvoston kanssa on sujunut hyvin. Osapuolilla on mielestäni yhteistyöhalua. Ulkopolitiikassa meillä Suomessa lisäksi vallitsee perusratkaisuista laaja yhteisymmärrys, vaikka henkilöstä riippuen sanavalinnat saattavatkin vähän vaihdella keskusteluissa.

Keskustelua ei ole todellakaan puuttunut eikä varmaan tule puuttumaan tulevaisuudessakaan. Euroopassa ja maailmassa laajemmaltikin tapahtuu paljon ja me suomalaiset haluamme olla tässä mukana. Toinen ajankohtainen syy ulkopoliittiseen keskusteluun on eduskunnalle annettavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu.

Selonteon lähtökohtana on vuoden 1997 selonteossa tehdyt linjaukset. Suomalaiset näkevät turvallisuuden laajana, yhteiskunnan kaikki toiminnot kattavana käsitteenä. Sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan Suomi ei ole luopumassa. Suomi jatkaa sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikkaa ja kehittää samalla kumppanuuttaan NATOn kanssa. Samalla, kun ylläpidämme perinteistä puolustustamme, Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan. Sotilaallisen kriisinhallinnan lisäksi pidän erittäin tärkeänä tiivistyvää yhteistyötä siviilikriisinhallinnassa.

Myös Euroopan unionin laajentuminen tulee vakauttamaan Eurooppaa. Suomi pyrkii kaikin käytettävissä olevin keinoin tukemaan tätä kehitystä EU:ssa ja autamme kykyjemme mukaan myös ehdokasmaita heidän ponnisteluissaan jäsenvaatimusten täyttämiseksi.

Suomi ei ole NATOn jäsen eikä edes ole tehnyt jäsenhakemusta. Mutta meillä ei ole myöskään mitään syytä asettaa esteitä muiden jäsentoiveille. Jokaisella maalla on oikeus tehdä omat ratkaisunsa.

Euroopan tulevaisuus on meille tärkeä. Mutta se ei riitä. Meidän yhteinen tulevaisuutemme on globaalinen. Viime vuoden syyskuun alussa minulla oli kunnia toimia Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhannen huippukokouksen puheenjohtajana yhdessä Namibian presidentin kanssa. Kuulimme maailman kansojen edustajien arvioita yhteisen maailmamme tulevaisuudesta.

Suurin huolista on edelleen köyhyys. Osalla maailmaa on nyt paremmat elinolosuhteet kuin koskaan aikaisemmin. Miljoonat ihmiset elävät kuitenkin edelleen toivottomassa köyhyydessä. YK:n vuosituhannen huippukokous asetti maailmanlaajuiseksi tavoitteeksi köyhyydessä elävien suhteellisen määrän puolittamisen 15 vuodessa.

Tämän tavoitteen saavuttaminen on haaste, johon vastaaminen vaatii maailmanlaajuista yhteisvastuuta. Se vaatii teollisuusmailta kehitysavun määrän lisäämistä, muiden tukikeinojen kehittämistä ja kehitysmaiden tuotteiden markkinoillepääsyn helpottamista. Ulkoinen toiminta ei kuitenkaan ole yksinomainen ratkaisu. Kehitysmaiden oma sitoutuminen köyhyyden poistamista koskeviin ratkaisuihin on välttämätöntä. Tavoitteen toteutuminen on mahdollista, kun meillä on yhteistä poliittista tahtoa ja ponnistusta.

Olen tehnyt, useimmiten puolisoni kanssa, vuoden aikana useita valtio- ja muita vierailuja - mm. kaikkiin naapurimaihin, jokaiseen pohjoismaahan ja kauemmaksikin. Olemme myös vastaanottaneet vieraita eri puolilta maailmaa. Teidän apuanne on tarvittu yhä uudelleen. Valtiovierailut ovat kuitenkin vain pieni osa siitä maittemme välisestä laajasta yhteistyön kokonaisuudesta, jossa tekin olette mukana.

Kiitän omasta ja puolisoni puolesta Helsinkiin akkreditoitua diplomaattikuntaa hyvästä yhteistyöstä ja nostan maljan teidän kunniaksenne.