Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Paasikivi-Seuran 50. vuosikokouksessa Ritarihuoneella 27.11.2008

(muutosvarauksin)

Tullessaan valituksi presidentiksi vuonna 1946 J. K. Paasikivellä oli takanaan vuosikymmenten mittainen kokemus valtakunnan politiikan ja talouselämän huipulla. Hänen politiikkansa punainen lanka oli aina ulkopolitiikan ensisijaisuus sisäpolitiikkaan nähden. Kokemus ja ulkopoliittinen taito olivat tarpeen erityisesti kahden viimeisen pääministerikauden ja vuosikymmenen mittaisen presidenttiyden aikana. Nämä vuodet olivat jälleenrakennuksen aikaa, mutta myös professori Tuomo Polvista lainaten "hirmuiset".

J. K. Paasikiven johdolla hirmuiset vuodet väistyivät ja Suomen suhteet Neuvostoliittoon paranivat. Se lisäsi Suomen ulkopoliittista liikkumavaraa integroitua kansainvälisiin järjestöihin ja luoda suhteita eri valtioihin.

Kirjoittamansa Paasikivi-Seuran historian saatesanoissa Osmo Apunen toteaa, että seura perustettiin paitsi vaikuttamaan Suomen ulkopolitiikkaa koskevaan kansalaismielipiteeseen myös Urho Kekkosen ulkopoliittiseksi taistelujärjestöksi. Seuran perustamisvuonna 1958 kansainvälinen ja sisäpoliittinen tilanne olivat paitsi toisiinsa kietoutuneita niin myös jännittyneet. Tuossa tilanteessa tarve Suomen ulkopoliittisen linjan tukemiseen oli ilmeinen.

Paasikivi eli pitkään siinä nimessä, jolla kuvattiin Suomen ulkopoliittista linjaa. Suomen ulkopoliittinen linja onkin vuosikymmenien ajan ollut erittäin vakaata. En kutsuisi sitä pysähtyneeksi, vaan vakaaksi, ennakoivaksi ja ajassa eläväksi. Saman yleisen kiitoksen haluan sanoa myös Paasikiveä seuranneista presidenteistä: Kekkosesta, Koivistosta ja Ahtisaaresta. Ulkopolitiikan pitääkin olla pitkäjänteistä. Maailma muuttuu nopeasti, mutta arvojen ja periaatteiden on oltava riittävän vahvoja.

Parlamentaarisessa demokratiassa kansalaismielipide on poliittisen johdon ja politiikan sisällön tukijalka. Kansan hyväksyntä ja tuki harjoitetulle ulkopolitiikalle on välttämätön edellytys. Tämä pätee myös laajemmin kansainväliseen yhteistyöhön, kuten olemme Euroopan unionin kehittämisen suhteen huomanneet. Suomalainen vahvuus ja isänmaan etu on se, että meillä ulkopolitiikan peruslinjauksista vallitsee laaja yksituumaisuus.

Ulkopolitiikan vakautta tukee niin ikään nykyinen ulkopolitiikan johtamismalli, jossa eduskunta, tasavallan presidentti ja valtioneuvosto ovat sidotut kiinteään yhteistoimintaan ulkopolitiikan periaatteiden ja käytännön hoitamisen suhteen. Kukaan ei voi toimia yksin, vaan merkittävään päätöksentekoon tarvitaan kaikkien kolmen yhteistyötä ja myötävaikutusta.

Paasikivi-seuran perustaminen oli merkittävä huomionosoitus J. K. Paasikiven elämäntyön keskeisimmälle sisällölle – ulkopolitiikalle. Onnittelen seuraa sen tekemästä työstä kiinnostuksen lisäämiseksi Suomen ulkopolitiikkaa ja kansainvälisen politiikan kysymyksiä kohtaan sekä presidentti J.K. Paasikiven muiston ja hänen poliittisen perintönsä vaalimisesta.

Toinen asia on vapaa kansalaiskeskustelu, jonka tulisi olla se poliittinen maisema, josta Suomen ulkopolitiikka – "virallinen linja" – nousee. Vapaa keskustelu sekä erilaisten asioiden esiintuominen ja painottaminen, väittelykin on tarpeellista ja tervetullutta.

Kehityspolitiikan kysymykset ovat tämän päivän ulkopolitiikkaa: kehitysyhteistyömäärärahojen suuruus, reilumpi globalisaatio, naisten ja tyttöjen asema vain joitakin mainitakseni.

Samoin pitää avoimesti ja kriittisesti puida turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ytimiään myöden: jalkaväkimiinat, rypäleaseet, ydinaseet, sotilaallinen liittoutuminen ja niin edelleen. Kaikki asiat sietävät ja tarvitsevat keskustelua.

Kuinka paljon tällaisia asioita Paasikivi-seura haluaa ottaa omalle keskustelufoorumilleen, on seuran oma asia. Kiitoksen te kuitenkin ansaitsette pitkäjänteisestä työstänne.

* * *

Suomi on koko itsenäisyytensä ajan ollut kansanvaltainen yhteiskunta. Vaikeinakaan aikoina – ja niitä historiassamme riittää – maamme ei luopunut kansanvaltaisesta järjestelmästään, ja oikeusvaltiokin on natisten kestänyt. Tämä on osoitus suomalaisten vahvasta tahdosta päättää itse ja demokraattisesti omista asioistaan. Suomalaiset ovat köyhistä lähtökohdista rakentaneet huippuluokan hyvinvointiyhteiskunnan. Tästä maasta ja yhteiskunnasta voi olla ylpeä.

Suomi on selkeästi arvoihin perustuva yhteiskunta. Keskeisiä arvojamme on tasa-arvo. Siihen liittyvät muun muassa ihmisoikeuksien kunnioittaminen, yksilön vapauden kunnioittaminen, ilmaisu-, julkaisu- ja kokoontumisvapaus sekä yhteisvastuu. Suomalaisille yksilön vapauksien korostaminen ei ole ollut vastakohta yhteisöllisyydelle. Yksityiselämä on jokaisen oma asia, mutta kaikista pitää huolehtia.

On siis luonnollista, että myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on arvopohjaista. Keskeisenä lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen ja vahvistaminen. Kansainvälinen oikeus on kaikkien maiden tuki ja turva. Erityisen tärkeätä se on pienemmille maille. Toki on realismia todeta, että isot vaikuttavat nyt ja tulevaisuudessa kansainvälisten suhteiden hoidossa muita enemmän.

Ihmisoikeudet ovat nousseet Suomen ulkopolitiikan keskeiseksi osaksi oikeastaan vasta 1990-luvun loppupuoliskolla. Ulkoministerinä ollessani huomasin, että lähes kaikissa muissa EU-maissa ulkoministeriöissä oli ihmisoikeusyksikkö. Halusin, että Suomenkin ulkoministeriöön perustettaisiin tällainen. Tämä ei läheskään kaikkia kokeneita diplomaatteja innostanut, koska monet kokivat ihmisoikeudet edelleenkin hankalana ja arveluttavana teemana ulkopolitiikassa. Mutta menihän se asia kuitenkin läpi.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu laajalle käsitykselle turvallisuudesta. Rauha nähdään paljon laajempana käsitteenä kuin pelkästään sodan poissaolona. Rauha merkitsee kehitystä, inhimillistä turvallisuutta, ihmisoikeuksien kunnioitusta, demokratiaa ja toimivaa yhteiskuntaa.

Myös Norjan Nobel-komitea on viime vuosien aikana käsitellyt rauhaa ja turvallisuutta laajana kokonaisuutena päättäessään rauhanpalkinnon saajista. Toki niin sanottu perinteinenkin rauhantyö sisältyy laajaan turvallisuuskäsitykseen. Olen erittäin iloinen siitä, että Nobelin rauhanpalkinnon, palkinnoista arvostetuimman, sai tänä vuonna presidentti Martti Ahtisaari. Nobel-komitean päätös on aivan oikea. Martti Ahtisaari ansaitsee palkintonsa ja mekin siinä ohessa tyytyväisyytemme. Sitkeä rauhan rakentaminen on yhteistä turvallisuutta.

Valtioiden välisten suhteiden hoito ei ole nollasummapeli, vaan toimintaa, joka parhaimmillaan hyödyttää kaikkia. Suomen lähtökohtana on, että emme edistä omaa turvallisuuttamme toisten kustannuksella.

Suomi edistää parhaiten etujaan ja turvallisuuttaan kansainvälisessä yhteistyössä. Turvallisuuden rakentaminen ei ala linnoittautumisella rajoille, vaan ulkopolitiikalla sekä kahdenvälisesti että kansainvälisissä järjestöissä ja järjestelyissä.

Ulkopolitiikka on tavoitteellista toimintaa. Yksinkertaisimmillaan voisi sanoa, että Suomen ulkopolitiikan tavoitteena on Suomen ja suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. Jos tavoitteellisuutta haluaa vähän täsmentää, niin lisäsanoja voisivat hyvinkin olla itsenäisyyden varmistaminen sekä perusarvojen edistäminen. Samanaikaisesti tavoittelemme parempaa maailmaa. Se on eettinen velvollisuutemme, mutta se on myös meille itsellemme parhaaksi.

Haluan jättää tässä tilaisuudessa riittävästi aikaa keskustelulle ja otankin nyt esille vain muutaman politiikkalinjauksen.

* * *

Pohjois-Euroopan vakauden edistäminen on Suomen ulkopolitiikan keskeinen tavoite. Erityisesti Ruotsi ja Norja ovat Suomelle läheisiä yhteistyökumppaneita. On kuitenkin syytä korostaa koko pohjoismaisen yhteistyön merkitystä samoin kuin yhteistyötä Venäjän ja Baltian maiden kanssa. ”Hyvät suhteet naapureihin”, kuten Mauno Koivisto totesi, kun häntä 1980-luvun alussa pyydettiin määrittelemään kolmella sanalla Suomen ulkopoliittinen linja.

Suomi tutkailee parhaillaan turvallisuuspoliittisen yhteistyön mahdollisuuksia Ruotsin ja Norjan kanssa. Kyseessä on paljolti käytännön yhteistyökeinojen löytäminen ja olemassa olevien keinojen tehostaminen. Puolustuksen alalla kyse on äärimmäisen käytännöllisistä asioista, kuten esimerkiksi harjoitustoiminnan järjestämisestä.

On tietysti selvää, että entistä läheisempi yhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa ei korvaa, vaan täydentää Euroopan unionissa tai Naton kanssa tehtävää yhteistyötä.

Itämeri on Suomen elämänlanka. Meille Itämeren alueen vakauden ylläpitäminen ja vahvistaminen on aivan ydinkysymys. Suomi tekee parhaansa koko Itämeren alueen poliittisen, taloudellisen ja ympäristöyhteistyön kehittämiseksi.

* * *

Euroopan unioni on meidän uusi perheemme. Kansainvälisesti vahva ja toimintakykyinen unioni vahvistaa Suomen turvallisuutta. Suomen ja koko Euroopan turvallisuus vahvistuu Euroopan unionin integraation syvenemisen, laajentumisen ja huolella hoidettujen naapuruus- ja muiden kansainvälisten suhteiden myötä. Ajan myötä tämä antaa myös vahvemman otteen globaaliin politiikkaan. Euroopan unionissa Suomi tukee kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kytkeytyvät toisiinsa.

Unionin ja eurooppalaisen integraation jatkokehitys on meille kaikille tärkeätä. Unionin perussopimuksen uudistamiseen liittyvät ongelmat kuvastavat useassa maassa ihmisten vieraantumista unionin toiminnasta. Kansojen tuki on Euroopan unionin onnistumisen ja kehittymisen edellytys.

Unionin vahvuutena on sen kyky edistää turvallisuutta monipuolisella keinovalikoimallaan kuten laajentumisen, poliittisen dialogin, kriisinhallintatoiminnan sekä ihmisoikeus-, kehitys- ja kauppapolitiikan avulla.

Olen useaan otteeseen puhunut Euroopan unionin ja Naton välisen yhteistyön tärkeydestä. Kriisinhallinnassa järjestöt ovat toisiaan täydentäviä, eivät kilpailevia toimijoita. Kuitenkin esimerkiksi nopean toiminnan kriisinhallinnan takaamisessa on edelleen epäloogista päällekkäisyyttä.

Euroopan unioni ei tietenkään ole koko Eurooppa, vaan Suomi toimii aktiivisesti myös muissa eurooppalaisissa järjestöissä Euroopan neuvostossa ja ETYJissä.

* * *

Suurin osa tämän päivän turvallisuushaasteista on sellaisia, joita mikään maa ei kykene yksin hoitamaan. Ilmastonmuutoksen hillitseminen, tarttuvien tautien leviämisen estäminen, pakolaisuus, äärimmäinen köyhyys, ruokakriisi tai maailmanlaajuinen talouskriisi ovat kaikkia haasteita, joiden ratkaiseminen edellyttää laajaa kansainvälistä yhteistyötä.

Yhdistyneet kansakunnat on edelleen ainoa todella globaali kansainvälisten asioiden foorumi, kansainvälisen normiston luoja sekä yhteisten päätösten toimeenpanija.

Suomi toimii monenkeskisen yhteistyön, Yhdistyneiden kansakuntien ja kansainvälisen oikeuden vahvistamiseksi. Turvallisuusneuvosto on tärkein toimija kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. YK:ta pitää uudistaa, mutta meidän on keskitettävä voimat sen vahvistamiseen eikä pelkkään kritisointiin.

Suomi pyrkii turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäseneksi vuosiksi 2013-14. Vaali käydään syksyllä 2012 - neljän vuoden kuluttua. Turvallisuusneuvoston jäsenyys on meille sekä keino että itseisarvo. Jäsenyys vahvistaisi Suomen kansainvälistä asemaa ja antaisi mahdollisuuden myötävaikuttaa kansainvälisen turvallisuuden edistämiseen kaikkialla maailmassa.

Länsiryhmän kahdelle paikalle on asettunut ehdolle meidän lisäksi Luxemburg ja Australia. Kilpailu ei ole helppo, eikä tulos ole etukäteen varma. Olen kuitenkin luottavainen mahdollisuuksiimme turvallisuusneuvostovaalissa. Suomen perusprofiili YK:ssa on vankka ja perustuu johdonmukaiseen toimintaan turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien edistämiseksi.

* * *

Kriisinhallinta on keskeinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keino, jolla Suomi pyrkii edistämään vakautta konfliktialueilla. Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan rauhan ja turvallisuuden, kehityksen sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen edistämiseksi. Osallistuminen kriisinhallintaan on osa Suomen turvallisuuden rakentamista ja kansainvälistä vastuun kantamista, ja se vahvistaa samalla kansallista puolustuskykyä.

Suomen vahvuus kansainvälisessä kriisinhallinnassa on korkea osaaminen ja kokonaisvaltainen näkemyksemme kriisinhallinnassa. Sotilaamme ovat aina tukeneet operaatioalueensa siviiliyhteiskunnan kehittämistä. Suomen kannattaa entisestään vahvistaa kokonaisvaltaista näkökulmaa kriisinhallinnassa sekä kriisien jälkitilanteissa. On tärkeätä, että sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta sekä kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu koordinoidaan keskenään parhaan mahdollisen yhteisvaikutuksen ja kestävien tulosten aikaansaamiseksi.

Entistä haastavampien toimintaympäristöjen takia Suomelta odotetaan kriisinhallintatehtäviin yhä erikoistuneempia joukkoja ja suorituskykyjä, mikä heijastuu materiaali- ja ylläpitokustannuksiin. Siviilikriisinhallinnan kehittäminen ja nykyisenkin osallistumistason ylläpitäminen sotilaallisessa kriisinhallinnassa saattavat edellyttää lisäresursseja kriisinhallintaan.

* * *

Alkujaan ajatuksenani oli esitellä tässä 50-vuotisjuhlassa uutta turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Sen aikataulu on kuitenkin pidentynyt, mutta olen jossain määrin käsitellyt samoja asioita. Eduskunnan seurantaryhmän raportti ilmestyi jo kesällä, siis paljon ennen varsinaista selontekoa. Annoin sen vuoksi itsellenikin mahdollisuuden vaihtaa kanssanne mielipiteitä tästä aihealueesta.

Kiitän juhlivaa Paasikivi-seuraa toiminnasta ulkopoliittisen keskustelun foorumina yleisesti ja erityisesti siitä, että olette tarjonneet monelle kansainväliselle vieraalle arvovaltaisen puheenpitofoorumin. Olen valmis vastaamaan kysymyksiinne.