Rakennemuutos, nuorten työllisyys ja kulttuuri olivat esillä tasavallan presidentti Tarja Halosen maakuntamatkalla Forssaan torstaina 3. maaliskuuta 2011.
Vierailu alkoi Wahren-keskuksesta, joka aikoinaan toiminut puuvillakehräämönä. Nykyään tiloissa toimii kulttuurikeskus. Kaupungin edustajien tervetulokahvien jälkeen oli vuorossa tutustuminen Forssan lasten ja nuorten kuvataidekouluun ja sen oppilaisiin. Presidentti Halonen painoi oppilaiden tekemällä silkkipainoseulalla kangaskassin ja valmisti rintakorun.
Forssan klubilla järjestettiin presidentin toivomuksesta keskustelutilaisuus kaupungin johdon ja kansalaisjärjestöjen edustajien kanssa. Presidentti Halonen oli kiinnostunut, miten kaupunki on selvinnyt äkillisestä rakennemuutoksesta. Viime vuosikymmenen lopulla Forssassa tapahtui suuria irtisanomisia ja tuotantolaitoksia suljettiin.
Vaikutus ulottui yrittäjien puheenjohtaja Arto Heinon mukaan aina pienteollisuuteen asti. ”Hyvässä tilanteessa ollaan nyt, vaikka aluksi olimme murheen murtamia”. Presidentti Halosen mukaan muutoksista toipuminen vaatii päättäjiltä paljon ja ennen kaikkea yhteistoimintaa.
Tekstiilimuseo Tyykissä presidentti Halonen tutustui tekstiiliteollisuuden historiaan. Jo vuonna 1861 Forssassa alettiin painaa teollisesti kangasta, ensimmäisenä Suomessa. Presidentti oli erityisen kiinnostunut sen ajan työoloista.
Maakuntamatka päättyi yrityskäyntiin Tambest Glass Solutionin tiloissa. Presidentti Haloselle esiteltiin muun muassa turvalasin ja taivutetun lasin valmistusta.