Tohtori Pentti Arajärven puhe Suomen CP-liitto ry:n kansainvälisessä seminaarissa Tampereella 12.5.2005

Suomen perusoikeusjärjestelmä uudistettiin elokuun alusta 1995. Ehkä tärkein tuolloin teh-ty uusi avaus oli, että taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet vahvistettiin myös perusoikeuksina.

Perus- ja ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Suhteellisen harva perusoikeus on rajattu kos-kemaan vain jotakin erityistä ryhmää. Suomen perusoikeuksista tällaisia ovat esimerkiksi vain kansalaisille varattu oikeus äänestää valtiollisissa vaaleissa ja oikeus saapua maa-han. Perus- ja ihmisoikeuksiin, varsinkin taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin oike-uksiin liittyy usein tietynlaatuinen edun suominen. Sosiaalisia oikeuksia myönnetään erityi-sesti henkilöille, joiden elämässä on toteutunut joku riski, jonka johdosta he tarvitsevat esimerkiksi toimeentuloturvaa, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, koulutusta, työvoi-mapalveluja tai tukea asumisensa järjestämisessä.

Erityisesti vammaisten henkilöiden osalta nousee esiin kaksi asiaa: vammaisuus ei ole peruste kohdella henkilöä eri tavalla kuin vammattomia, jollei siihen ole perusteltua syytä. Toisaalta vammaisuus luo oikeuden erityisiin etuuksiin tai erityisillä etuuksilla varmiste-taan, että vammaiset henkilöt ainakin pyritään saattamaan yhdenvertaiseen asemaan nii-den kanssa, joiden toimintaa ei vamma haittaa.

Perustuslain 6 §:ään sisältyy esimerkkiluettelo niistä seikoista, joiden perusteella henkilöä ei ilman hyväksyttävää perustetta saa asettaa eri asemaan. Näiden syiden joukossa on vammaisuus. Ihmisoikeussopimusten määräykset ovat samantapaisia. Yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat sikäli erityisiä säännöksiä, että ne ovat horisontaalisia. Niitä voidaan ja tulee soveltaa samanaikaisesti muun perusoikeuden tai oikeuden sisällä. Jos vammainen henkilö asetetaan eri asemaan, tulee perusteen olla hyväksyttävä ja sellainen, että se voi-daan osoittaa tosiasialliseksi ja perustelluksi tältä kannalta.

Vammaisuutta ei perustuslaissa mainita sosiaalisia perusoikeuksia luovana perusteena. Perustuslain 18 §:n mukaan niin sanoakseni normaalitilanteena on, että jokainen hankkii itse toimeentulonsa ja myös perheensä toimeentulon. Sosiaaliturvaa koskevan perustus-lain 19 §:ssä säädetään mm. työkyvyttömyys perusteeksi, jonka aikana julkisen vallan on turvattava perustoimeentulon turva. Tällöin on kyse sellaisesta elämäntilanteesta, jossa omatoiminen toimeentulon hankkiminen estyy ja yhteiskunta tulee mm. työkyvyttömyys-eläkejärjestelmän kautta vastaan. Silloin, kun vamma on vähemmän kuin työkyvyttömyys, mutta elämää haittaava, pyritään perustuslain nimenomaisesta velvoittavuudesta riippu-matta vammaisia henkilöitä tukemaan mm. erilaatuisilla vammaistuilla. Vammaisilla henki-löillä on käytettävissään myös palvelujärjestelmällä. Perustuslain 19 §:ssä säädetään julki-sen vallan velvollisuudesta taata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Tätä tavoitetta vam-maispalvelutkin pyrkivät osaltaan täyttämään.

Perustuslain 1 §:n mukaan Suomen valtiosääntö turvaa jokaisen ihmisarvon ja yksilön va-pauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Tästä on sosiaali-turvassakin kyse. Jokaisen on saatava sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja muutenkin voitava täysipainoisesti osallistua yhteiskuntaan. Sitä vaatii oikeudenmukaisuus.