Tohtori Pentti Arajärven puhe vanhusten palvelutalo Miljan avajaistilaisuudessa 19.5.2003

Arvoisat läsnäolijat

Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Säännös tarkoittaa sitä, että valtion ja kuntien on järjestettävä sosiaali- ja terveyspalvelut siten, että jokaisella niitä tarvitsevalla on mahdolli-suus käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja ainakin niissä tilanteissa, joissa on kohtuullista odottaa yhteiskunnan tulevan yksilöä vastaan. Samalla ne on turvat-tava sellaisessa muodossa, että myös muut perusoikeudet, kuten yhdenvertai-suus ja syrjinnän kielto, yksityiselämän suoja, uskonnon ja omantunnon vapaus ja kielelliset oikeudet toteutuvat. Julkisen vallan velvollisuus koskee riittäviä pal-veluja. Riittävyys onkin vaikea mitta. Epäilemättä valtion ja kuntien on vältettävä tuhlausta, mutta mm. yhdenvertaisuudesta johtuen on palvelujen kuitenkin olta-va saatavilla maan ja kuntien eri osissa siten, että vähintäänkin välttämätön tar-ve tulee tyydytetyksi. Ongelma on kuitenkin monesti se, että kysyntää on aina vähintään yhtä paljon kuin tarjontaa. Ongelma on ikuinen ja siihen voidaan vas-tata vain turvaamalla kunakin ajankohtana sosiaali- ja terveyspalvelujen kohtuul-linen, poliittisesti määriteltävä taso julkisin varoin.

Palvelujen määrää ja laatua rakennettaessa on meidän hyvä muistaa myös kul-tainen sääntö, tee toisille se, minkä soisit hänen tekevän itsellesi. Mitä korke-ammalle tasolle palvelutason saatamme, sitä korkeampitasoisia palveluja saamme itse kukin todennäköisesti aikanaan nauttia. Tämä ehkä itsekkäältä kuulostava sääntö toimii myös siten, että mitä paremmin turvaamme lasten ja nuorison tulevaisuuden, sitä paremmin tuleva yhteiskunta kykenee vastaamaan meidän itse kunkin vanhuudesta. Vain osaava, oivaltava, yhteisvastuullinen yh-teiskunta kykenee tuottamaan sen taloudellisen tuloksen, josta julkisetkin sosi-aali- ja terveyspalvelut kumpuavat.


Sosiaaliturva on pohjimmiltaan ketjukirje. Työssä oleva väestö on lapsena saanut nykyisiltä vanhuksilta hoivaa, koulutusta ja toimeentuloa. Nykyisin työssä olevan väestön on huolehdittava nuoremmasta sukupolvesta ja uskottava siihen, että aikanaan saa vanhuksena tarvittavat palvelut ja eläkkeet. Samanaikaisesti on maksettava velkaa nykyisille vanhuksille ja rahoitettava heidän palvelu- ja eläketarpeensa.

Tähän sopii myös huomio velvollisuuksista. Kun haemme oikeuksien synnyn perustaa on parasta katsoa peiliin. Yksittäisen ihmisen oikeudet merkitsevät kaikille muille velvollisuutta kunnioittaa hänen oikeuksiaan ja näin on jokaisen itse kohdaltaan tehtävä. Pelkistyksenä sinun oikeutesi ovat minun velvollisuuksiani ja minun oikeuteni ovat sinun velvollisuuksiasi.


Hyvät läsnäolijat

Sosiaali- ja terveystoimessa on enenevässä määrin siirrytty yhä monimuotoisimpiin palveluihin, joissa aiemmasta jyrkästä ei-palveluja, avopalveluja, laitospalveluja -ajattelusta on siirrytty liukuvaan järjestelyyn. Itse kukin voi hyvin yksilöllisesti ja joustavasti aina käyttää niitä palveluja, jotka asianomaista koskettavat ja joilla ei ole suoraa yhteyttä esimerkiksi jakoon avo- ja laitospalvelut.

Vanhusten ja ikääntyneiden huollossa kirjo ulottuu kotona ilman palveluja asumisesta erilaisiin ratkaisuihin, joissa voi käyttää kotipalveluja ja kotisairaanhoitoa, asumista erilaisten tukipalveluin pyykinpesusta ja siivouksesta ruoanlaittoon ja muihin tarjottuihin palveluihin. Vanhuksille tarkoitettujen asuntojen kirjossa voidaan luontevasti liikkua väheksymättä mitään asumisen muotoa. Hyväksi käytetään niin osakeyhtiömuotoisia palvelutaloa, asumisoikeusasuntoja kuin vuokra-asuntoja.

Vähintään yhtä olennaista kuin palvelujen määrä on niiden laatu. Meillä on merkittäviltä osiltaan julkisesti rahoitettu suhteellisen kattava yhtenäisten palvelujen järjestelmä, joka muodostuu kunnallisista palveluista ja kansalaisjärjestöjen ylläpitämistä palveluista. Palvelujen laadunkin tarpeet vaihtelevat yksilöittäin. Toimintarajoitteiset, psykogeriatriset ja dementoituvat tai vain kevyitä tukipalveluja tarvitsevat ihmiset ovat myös laadullisesti kovin eri asemassa. Yksi tarvitsee vain kalustamattoman asunnon ja toinen haluaa vierailla palvelukeskuksessa, joka järjestää päivätoimintaa kankaanpainamisesta keppijumppaan tai jopa niin, että vanhukset järjestävät palvelunsa itse. Näin luodaan toiminnallisia tavoitteita kunkin yksilön itse valittavien ja erityisten olosuhteiden vaatimiin järjestelyihin.

Hyvät kuulijat

Tämän hetken suuri sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoonkin kohdistuva haaste on yksityistäminen ja kilpailuttaminen. Olemme yhtäkkiä tilanteessa, jossa tuote kuin tuote väitetään saatavan halvemmalla, kun eri tuottajat kilpailevat keskenään. Jos kyseessä ovat aidot markkinat, joilla keskenään tasavertaiset toimijat tarjoavat periaatteessa tasalaatuista tuotetta tai tuotetta, jossa hinnan perusteella voi valita paremman tai huonomman, kestävämmän tai heikomman, kauniimman tai rumemman, kilpailuttamisen ideologia pitää paikkansakin.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa asia ei ole näin yksinkertainen. Ensinnäkin palvelujen on oltava laadultaan korkeatasoisia. Vain silloin voimme olla varmoja siitä, että yhteiset palvelut säilyvät pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perinteiden mukaisesti verovaroilla rahoitettuna ja kaikki ovat halukkaita osallistumaan niiden rahoitukseen.

Ihmisten toiminnassa muillakin tekijöillä kuin tehokkuudella ja taloudellisuudella tulee olla sijansa. Asian voi ilmaista niinkin, että tehokkain ja taloudellisin ei aina ole halvinta. Polvileikkaus on varmaan parasta tehdä tehokkaasti ja nopeasti, kunhan otetaan huomioon kokonaisuus eli myös mahdollinen jälkihoidon tarve. Sosiaalitoimessa tämä näkökohta pätee tuskin koskaan. Sosiaalisuutta, palvelualttiutta ja ihmisten huomioon ottamista ei voi kilpailuttaa taloudellisin perustein. Rakennuksen rahoituksella tai rahoituksen keinojen rajoittaminen kilpailullisin perustein on usein myös lyhytjänteistä ja epätarkoituksenmukaista toimintaa, koska talossa tulee asumaan tai sen palveluja käyttämään henkilöt sellaisessa tilanteessa, jossa kilpailuttamisen taloudellinen hyöty ei välttämättä ole kokonaisuuden inhimillinen hyöty.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksi uhka on rahoituskriisi. Se ei seuraa pelkästään mahdollisesta verotulojen alenemisesta, vaan myös siitä, että kilpailuttamisen, yksityistämisen ja palvelujen leikkaamisen myötä koko ala järjestetään ja hinnoitellaan sellaiseksi, että pitkäjänteinen, solidaarinen ja yhteistä parasta katsova menettely on mahdotonta. Silloin siirrymme ahneuden markkinoille, vaikka tarvitsemme vastuullista yhteisten palvelujen tuottamista.



Hyvät kuulijat

Tänään voimme iloisina ja hyvällä mielellä todeta taas yhden vanhusten huollon ja vanhustyön merkkipaalun saavutetuksi. Tällaista kansalaisjärjestöjen ja kunti-en, tässä tapauksessa Helsingin kaupungin yhteistyötä tarvitaan hyvän elämän takaamiseksi. Kansalaisjärjestöt ovat pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiä voimavaroja. Ne luovat sitä sosiaalista pääomaa, joka syntyy yhteis-työstä, luottamuksesta ja yhteisestä pyrkimyksestä hyvään yhteiskuntaan. Mitä enemmän yhteiseen hiileen puhallamme, sitä paremmin hehkuu myös hyvin-vointiyhteiskunnan sydän.

Toivotan palvelutalo Miljalle samoin kuin kaikille sen asiakkaille ja työntekijöille mitä parhainta menestystä.