Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Puoliso : Puheet ja haastattelut

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puolison artikkelit, 10.5.2010

Tohtori Pentti Arajärven artikkeli Diakonia-lehteen 10.5.2010

Oikeusvaltion yksi tärkeimpiä, jos ei tärkein tunnusmerkki on oikeusturva. Oikeusturvalla ymmärretään niitä keinoja, joilla varmistetaan se, että yksilö pääsee oikeuksiinsa. Usein erotellaan myös oikeusvarmuus, oikeusvoima ja lainvoima. Oikeusvarmuus tarkoittaa päätösten ennakoitavuutta, oikeusvoima sitä, että tehtyä päätöstä ei voida enää muuttaa, ja lainvoima, ettei muutoksenhaku enää ole mahdollista. Oikeusturva jaetaan myös ennakolliseen ja jälkikäteiseen oikeusturvaan.

Oikeusturvan takaamisessa tärkeitä näkökohtia ovat hyvä hallinto ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Hyvällä hallinnolla on erityisesti merkitystä ennakollisessa oikeusturvassa ja oikeudenmukaisella oikeudenkäynnillä puolestaan jälkikäteisessä. Perustuslain 21 § edellyttää, että hyvä hallinto ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti vallitsevat ja että yksilön asiat käsitellään asianmukaisesti ja joutuisasti ja että hänellä on aina oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai sitä vastaavan elimen käsittelyyn.

Oikeusturvaan kuuluu myös menettelyllinen ja asiallinen oikeusturva. Ennakollisen oikeusturvan menettelyllisiä seikkoja ovat esimerkiksi asian käsittelijän asiantuntemus ja esteettömyys sekä tietyt menettelymuodot. Viranomaisen päätöstä ja päätöksentekoa koskevat sellaiset seikat kuin asianosaisen kuuleminen, julkisuus, päätösten perusteleminen sekä viranomaisen ohjaus- ja neuvontavelvollisuus.

Kun tarkastelemme avuttoman, asiansa osaamattoman henkilön oikeusturvan ongelmia, liittyvät ne usein viranomaisen välinpitämättömään tai jopa välttelevään suhtautumiseen palvelun käyttäjään nähden. Varsinaisia oikeusturvan antamisen periaatteita tuskin rikotaan. Kuitenkin saatetaan esimerkiksi neuvontavelvollisuus lähestulkoon laiminlyödä tai ei varmisteta, että henkilö on ymmärtänyt neuvonnan. Suullisia hakemuksia ei välttämättä kirjata saapuneiksi hakemuksiksi, vaikka siihen on itse asiassa velvollisuus. Kuulemis- ja perustelemisvelvollisuus ehkä täytetään ylimalkaisesti. Kysymys saattaa olla myös siitä, että kun viranomainen ei oikein tiedä miten menettelisi, on helpointa vetäytyä esimerkiksi säästötavoitteiden taakse tai ylemmän viranomaisen epämääräisten ohjeiden suojaan. Tällöin tilanne saattaa johtaa siihen, että tosiasiallisesti oikeusturvaa saavat vain äänekkäimmät tai osaavimmat.

Jälkikäteisen oikeusturvan muodot ovat moninaiset. Ensinnäkin hallintoviranomainen voi itse oikaista asia-, kirjoitus- ja laskuvirheensä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon on myös luotu erityinen muistutusjärjestelmä, jonka nojalla johtava viranhaltija on velvollinen reagoimaan kirjallisesti hänelle tehtyyn muistutukseen. Sosiaali- tai potilasasiamies avustaa tarvittaessa muistutuksen teossa. Hallinnon sisäistä toimintaa on myös oikaisumenettely. Oikaisumenettely on usein muutoksenhaun esiaste. Henkilön on haettava oikaisua hänelle annettuun päätökseen samalta toimielimeltä, joka alkuperäisen päätöksen on tehnyt ja joka voi oikaista oman virheellisen päätöksensä.

Varsinaista jälkikäteistä oikeusturvaa tarjoavat valitus-, kantelu- ja hallintoriitamenettely. Kantelu tehdään ylemmälle viranomaiselle, joka voi huomauttaa alemman viranomaisen virheellisestä menettelystä voimatta kuitenkaan muuttaa päätöstä. Ylimpiä kanteluviranomaisia ovat ylimmät laillisuusvalvojat, eduskunnan oikeusasiamies ja valtioneuvoston oikeuskansleri. Valitus, joko hallinto- tai kunnallisvalitus, on varsinaista muutoksenhakua, joka tehdään tavallisimmin alueellisiin hallinto-oikeuksiin. Useimmissa sosiaali- ja terveydenhuollon asioissa sen voi tehdä vasta oikaisuvaatimuksen jälkeen. Hallinto-oikeus käsittelee asian ja sen päätöksestä voi tapauksesta riippuen valittaa vielä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallintoriita puolestaan koskee useimmiten taloudellisia seikkoja, kuten sitä, kuka on vastuussa päätöksen aiheuttamista kustannuksista. Se saattaa myös koskea sitä, mikä viranomainen ylipäänsä on vastuussa päätöksenteosta.

Avuttoman henkilön kannalta tarkasteltuna yksi ongelma on, että oikeusapua voi saada vasta varsinaisessa muutoksenhaussa. Kuitenkin avuton henkilö saattaisi apua tarvita jo varhemminkin. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tässä suhteessa jonkin verran helpotusta luo sosiaali- ja potilasasiamiesjärjestelmä.

Oikeusturvaan kuuluu myös pyrkimys asialliseen oikeusturvaan, mikä tarkoittaa lainmukaisen lopputuloksen aikaansaamista. Asiallisen oikeusturvan sisältöä voi luonnehtia siten, että toteutua tulee myös sen tarkoituksen ja tavoitteen, joka lainsäädännöllä on. Tässä suhteessa aukot saattavat juuri muodostua esimerkiksi pyrkimyksistä säästöjen aikaansaamiseen tai viranomaisten riittämättömistä voimavaroista selvittää tosiasiallinen asiaintila. Ongelmia tässä suhteessa saattaa luoda myös vaihtoehtoinen lainsäädäntö; samasta asiasta säädetään useassa eri laissa ja tosiasiallisesti saattaa jäädä viranomaisen päätöksenteon varaan, mitä lakia tapaukseen sovelletaan. Asiallisen oikeusturvan puute saattaa ilmetä myös siten, että henkilölle tehdään sinänsä myönteinen päätös, ja sen jälkeen asetetaan ehkä vuosien jonoon vaikkapa asunnon tai laitospaikan saamiseksi.

Kysymys avuttoman henkilön oikeusturvasta on tärkeää juuri siksi, että kyse on avuttomista henkilöistä. Avuton henkilö on todennäköisesti useammin hallinnon palveluja käyttävä kuin henkilö, jolla ei ole puutteita toimintakyvyssään, aineellisissa olosuhteissaan tai muissa toiminnan kannalta tärkeissä seikoissa. Suuri osa hallinnon toimenpiteistä on perustaltaan tarkoitettu juuri avuttoman henkilön aseman kohentamiseen. Avuttoman henkilön oikeuksiinsa pääsemisen parhaita takeita on toimiva, vastuullinen ja itse asiassa tehtävästään ylpeä virkakoneisto, joka todella ja tosiasiallisesti pyrkii toteuttamaan sille lainsäädännöllä annetut tehtävät. Kyse on yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta, sivistyksestä ja halusta yhdenvertaisuuteen ja yhteiseen hyvään.

 

Tulosta
Bookmark and Share

Päivitetty 16.2.2012

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi