Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiössä Dublinissa 13.11.2007

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti) Globalisaation haasteet työmarkkinapolitiikalle ja sosiaaliselle vuoropuhelulle – globaali näkökulma

Globalisaatio on ollut viime vuosien kiivaimpia keskustelunaiheita. Globalisaatiolla on voittajansa ja häviäjänsä, niin valtioiden kesken kuin valtioiden sisälläkin. On kuitenkin hyvä, että globalisaatiokeskustelu on viime vuosina kääntynyt vastakkainasettelusta vuoropuheluksi. Nyt ymmärretään paremmin globalisaation hyödyt ja haitat ja se, että todellinen kysymys on se, miten kehitämme oikeudenmukaisempaa globalisaatiota.

Euroopan unioni on globaali toimija ja sen myötä sekä unioni että jäsenvaltiot osallistuvat parempaan globalisaation hallintaan niin maailmanlaajuisesti kuin eurooppalaisella tasolla. Meillä on erinomaiset mahdollisuudet vaikuttaa tämän ilmiön suuntaan. Yhteiskuntamme perustuvat demokratiaan, ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja oikeusvaltioperiaatteeseen sekä sosiaaliseen vastuuntuntoon.

Tie oikeudenmukaiseen globalisaatioon alkaa kotiovelta. Tämä oli yksi Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission keskeisistä viesteistä.
Kansainvälisen työjärjestö ILO:n vuonna 2002 perustama maailmankomissio etsi keinoja globalisaation parempaan hallintaan. Minulla oli kunnia toimia komission puheenjohtajana yhdessä Tansanian silloisen presidentin Benjamin Mkapan kanssa. Komission osanottajat olivat aluksi erimielisiä, mutta keskustelujen tuloksena pystyimme vuonna 2004 julkaisemaan yksimielisen raportin ”Oikeudenmukainen globalisaatio: Mahdollisuuksia kaikille”.

Raportin suositusten toteuttaminen on ollut vähintään yhtä vaativa tehtävä kuin sen valmistaminen. EU on kiitettävän aktiivisesti tukenut maailmankomission raportin käsittelyä ja vaikuttanut siihen, että keskustelu globalisaation sosiaalisesta ulottuvuudesta on vakiintunut myös kansainvälisen yhteistyön asialistalla.

Maailmankomission suositukset on otettu osaksi Yhdistyneiden kansakuntien ja monien muiden järjestöjen globalisaatiotyötä. YK:n huippukokous vuonna 2005 antoi tukensa oikeudenmukaiselle globalisaatiolle ja säälliselle työlle yhtenä keskeisenä kehitystavoitteena. YK:n talous- ja sosiaalineuvoston, ECOSOC:n aloitteesta työllisyyden ja säällisen työn tavoitteiden valtavirtaistamista pyritään tehostamaan maailmanjärjestön kaikessa toiminnassa. Niitä käytetään esimerkiksi vuosituhattavoitteiden toteutumisen seurannan indikaattorina.

Kansainvälinen työjärjestö ILO on tehnyt maailmankomission työtä tunnetuksi ja pitänyt komissiomme suosituksia esillä monin tavoin. ILO ja EU-puheenjohtajana toimiva Portugali järjestivät hiljattain Lissabonissa politiikkafoorumin säällisestä työstä ja oikeudenmukaisesta globalisaatiosta. ILO:n vihreät työpaikat –aloitteessa (green jobs) säällisen työn tavoite yhdistyy kestävään kehitykseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Aloitteella halutaan tukea työmarkkinaosapuolten ja hallitusten yhteistyötä, jotta työmarkkinoilla voidaan varautua ilmastonmuutoksen väistämättä aiheuttamiin haasteisiin.

Työ oikeudenmukaisemman globalisaation hyväksi onkin ollut hyvää harjoitusta kestävän kehityksen laajempien haasteiden kohtaamiseen. Ei riitä, että ihmiskunta voi hyvin. Ihmisen hyvinvoinnin on käytävä käsi kädessä luonnon hyvinvoinnin kanssa. Maailmanlaajuinen kestävä kehitys on mahdollista vain, jos pidämme aidosti huolta ihmisistä ja olemme samalla vahvasti ympäristötietoisia.

* * *

Eri kansainvälisissä järjestöissä globalisaatio on tullut strategiseksi painopisteeksi kunkin omasta näkökulmasta. Vaikka kansainväliset järjestöt keskittyisivätkin vain ydinosaamiseensa, niiden pyrkimykset liittyvät aina toisiinsa. Meidän on siis panostettava johdonmukaisuuteen.

Valitettavasti johdonmukaisuuden puute kansallisella tasolla moninkertaistuu kansainvälisellä tasolla. Saman valtion edustajilla voi olla kovin erilaiset käsitykset samasta kysymyksestä riippuen siitä, missä organisaatiossa kysymystä satutaan käsittelemään. Lisäksi kansainvälisten järjestöjen välisessä yhtenäisyydessä, yhteistyössä ja tietojen jakamisessa on paljon toivomisen varaa.

Minulla oli lokakuun alussa mahdollisuus puhua muun muassa johdonmukaisuuden tärkeydestä tämän vuoden WTO-foorumissa (Public Forum), jonka aiheena oli ”Kuinka WTO voi auttaa globalisaation valjastamisessa?”. Tämän päivän WTO ei enää ole pelkästään teollistuneiden maiden kerho, vaan järjestö on kehittynyt aidoksi maailmanjärjestöksi, jonka jäsenistä enemmistö on kehitysmaita.

Kaupankäynti ja kauppasopimukset ovat yhteydessä ei-taloudellisen kehityksen ulottuvuuksiin kuten ympäristöön, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin. Kaupankäynti ei edistä kehitystä, mikäli tuotteita valmistetaan epäinhimillisissä olosuhteissa. Hallitusten on kannettava vastuunsa. Onneksi kuluttajat ovat jo alkaneet valinta tuotteita reiluuden perusteella. WTO:n on puolestaan taattava yleismaailmallinen, sääntöihin perustuva, avoin ja oikeudenmukainen monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä.

EU on merkittävä tekijä kehityspolitiikassa ja kansainvälisessä kaupassa. Sillä, miten me tuomme esille globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden, on siis merkitystä. Suomen puheenjohtajuuskaudella viime syksynä hyväksyttiin meidän kaikkien ohjenuoraksi neuvoston päätelmät ihmisarvoisesta työstä – liittyen myös kauppaan ja kehitysyhteistyöhön.

EU:n vuoropuhelussa eri maiden ja alueiden kanssa globalisaatioon liittyvät kysymykset ovat säännönmukaisesti esillä. Esimerkkeinä käyvät ASEM-huippukokous viime syksynä Helsingissä ja ensi vuoden toukokuussa Limassa järjestettävä EU:n ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden välinen huippukokous. Kumppaneitamme näyttävät kiinnostavan meidän eurooppalaisten kokemukset Lissabonin strategiasta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Tämä on tullut esille omissakin keskusteluissani kollegojeni kanssa – muun muassa Chilen presidentti Bacheletin ja Brasilian presidentti Lulan Suomeen tekemien valtiovierailujen aikana.

* * *

Lissabonin strategia on erittäin hyvä globalisaatiostrategia, mutta sen toimeenpano ei ole toteutunut aivan suunnitellusti kaikissa jäsenvaltioissa. Uskon, että Lissabonin strategialla voidaan vastata globalisaation haasteisiin. Meidän on kuitenkin pidettävä kiinni samanaikaisesti sekä taloudellista kasvusta, työllisyydestä, yhteiskunnallisesta koheesiosta että kestävästä ympäristöpolitiikasta. Kapea-alaisuus ei voi olla riittävä vastaus globaaleihin kysymyksiin.

Muutama viikko sitten puhuin aiheesta ”Kuinka hyvinvointivaltio voi toimia globalisoituvassa maailmassa?” London School of Economics and Political Science –yliopistossa. Keskustelu nuorten kanssa oli vakuuttavaa. Oma vastaukseni – ja heidän vastauksensa – otsikon kysymykseen oli kyllä. Kokemuksemme Suomessa on osoittanut, että hyvinvointiyhteiskunnan peruselementit ovat myös avaintekijöitä kansainvälisessä kilpailussa menestymiseen. Me tuemme avointa ja dynaamista markkinataloutta, mutta järjestelmämme perustuu vahvaan sosiaaliseen vastuuntuntoon. Ilmaisen perus- ja korkeakoulukoulutuksen, julkisen terveydenhuollon, sosiaaliturvan ja sosiaalipalvelujen turvaaminen auttavat ihmisiä sopeutumaan muutoksiin.

Kaikki Pohjoismaat – viisi pohjoismaista sisarusta, kuten kutsun näitä maita – ovat sijoittuneet erittäin hyvin kansainvälisissä vertailuissa, jotka ovat koskeneet kilpailukykyä, kestävää ympäristöpolitiikkaa, teknologiaa ja sosiaalisia oloja. Maiden välillä on paljon eroavaisuuksia, mutta yhdistävänä tekijänä on samankaltainen yhteiskuntamalli eli hyvinvointivaltio.

Siirtyminen yhä hienojakoisemman ja tehokkaamman työnjaon maailmanmarkkinoihin on Euroopalle mahdollisuus – ei uhka. Maat joutuvat kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan, mikä edellyttää sijoittamista koulutukseen, luovuuteen ja innovaatioihin. Työmarkkinoilla keskeisiksi tavoitteiksi nousevat tuottavuutta vahvistavat toimintatavat ja hyvä työn organisointi sekä osaamisen ja koulutuksen jatkuva päivittäminen eli elinikäinen oppiminen.

Euroopalla menee juuri nyt suhteellisen hyvin; taloudellisesti olemme dynaamisessa vaiheessa. Työpaikkoja ei voi kuitenkaan väkisin pitää Euroopassa. Suurimittaiset työpaikkojen menetykset, jotka johtuvat teollisuuslaitosten sulkemisesta, aiheuttavat vakavia seurauksia kyseisten alueiden asukkaille. Kielteiset vaikutukset saattavat koskea kokonaisia kaupunkeja tai kyliä.

Järjestelmämme on perustuttava siihen, että autamme ihmisiä pääsemään vaikeiden aikojen yli ja tuemme heitä työnhaussa. Esimerkiksi koulutuksen kehittäminen sekä työttömyysturvaetuuksien joustavampi ja aktivoivampi käyttö helpottaisivat sopeutumista tilanteisiin, joissa muutokset ovat välttämättömiä.

Kansainvälisen työnjaon dynamiikan muuttuessa ja kilpailullisten paineiden kohdistuessa entistä enemmän myös korkean osaamisen työvoiman tehtäviin, tulevat koulutuksen kehittämisen haasteet yhä suuremmiksi. Koulutuksen laadusta, ei niinkään sen määrästä, tulee tällöin keskeinen kilpailukykytekijä. Tämä ei koske ainoastaan vanhempia työntekijöitä vaan myös nuoria ihmisiä. Heidän koulutuksensa muuttuu tulevaisuudessa vanhentuneeksi nopeammin kuin meidän edellisen sukupolven edustajien.

Koulutus lisää kykyä elämänhallintaan ja valintoihin. Se antaa ihmisille myös tilaisuuksia käyttää osaamistaan ja kykyjään parhaalla mahdollisella tavalla mahdollisella tavalla itsensä, perheensä ja yhteiskunnan hyväksi. Työelämässä koulutus on perinteisesti ollut turvallinen “vakuutus” työttömyyttä vastaan ja myös väline hyvän palkkakehityksen saavuttamisessa. Naisten ja miesten samapalkkaisuuden edistämisessä tarvitaan kyllä muitakin toimia kuin koulutuksen lisääminen – naiset ovat jo usein paremmin koulutettuja kuin miehet.

Yhteiset EU-tason periaatteet toimivat hyödyllisinä kannustimina jäsenvaltioille työmarkkinoiden kehittämisessä. Myös jäsenmaiden välinen kokemusten vaihto on tärkeää, vaikka mallien kopioiminen maasta toiseen ei sellaisinaan olisikaan mahdollista. Esimerkiksi EU:ssa parhaillaan käynnissä oleva ns. flexicurity-keskustelu voi tuottaa sellaisia ”sosiaalisia innovaatioita”, joita maat voivat hyödyntää omassa kansallisessa politiikassaan.

* * *
ILO:n ydinsopimukset, joista on johdettu järjestäytymisoikeus ja ennen kaikkea kolmikantaperiaate työelämää koskevissa lainsäädäntöhankkeissa, on otettava huomioon yhteiskuntiemme kehittämisessä. Nämä perusperiaatteet ovat keskeinen osa kansalaisdemokratiaa.

EU tukee työmarkkinaosapuolten välillä käytävää vuoropuhelua ja unionin perussopimus antaa työmarkkinaosapuolille oikeuden ja tietyt menettelytavat sopia useista työelämän kysymyksistä. Eurooppa-tason työmarkkinaosapuolet ovat käyttäneet hyväksi tätä mahdollisuutta – viimeksi on saavutettu puitesopimus työssä tapahtuvasta häirinnästä ja väkivallasta (”Autonomous Framework Agreement on Harassment and Violence at Work”). Esimerkkejä on muitakin.

Työskentely kolmikantaisesti on varsin tehokasta. Tällaisessa valmistelussa särmät hioutuvat ja lopulta usein löytyy sellainen ratkaisu, jossa kaikkien kolmen osapuolen – työmarkkinaosapuolten ja hallituksen – näkemykset on sovitettu yhteen. Syntyy kokonaisuus, jota voi kutsua win-win –tilanteeksi; kaikki ovat kutakuinkin tyytyväisiä lopputulokseen. Mallin toimivuus hyödyttää koko yhteiskuntaa ja lisää yhteiskunnan ennustettavuutta.

Niin kutsuttuun pohjoismaiseen työmarkkinamalliin kuuluu yhtenä erityispiirteenä työnantajien ja työntekijöiden keskusjärjestöt, jotka tekevät tiiviisti yhteistyötä hallituksien kanssa. Kaikkien suomalaisten keskusjärjestöjen edustajat ovat tänään täällä edustettuina. On todettava, että tilanne Suomessa ei juuri tällä hetkellä ole aivan rauhallinen sairaanhoitajien työtaistelun vuoksi. Toivon, että asiassa löydetään pian kaikkien osapuolten hyväksyttävissä oleva ratkaisu.

Työmarkkinaosapuolten rooli tässä globalisaation aiheuttamassa uudessa ja erittäin vaativia ratkaisuja edellyttävässä tilanteessa on erittäin tärkeä. Yhteistyö työmarkkinaosapuolten kanssa on vaativa tehtävä. Se on sitä myös työmarkkinajärjestöille itselleen, sillä heiltäkin toivotaan modernisoitumista sekä uusia ja luovia ajattelutapoja.

Eurooppalaisen tason työmarkkinaosapuolten kanssa toteutettava yhteistyö on erityisen tärkeä tekijä rakennettaessa kansalaisten Eurooppaa. Aito yhteistyö eurooppalaisella tasolla edellyttää myös yhteistä eurooppalaista tahtoa, jossa sovitetaan yhteen yritysten ja työntekijöiden tarpeet tasapainoisesti. Ja jos ja kun molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, olemme eurooppalaisina ihmisinä valmiimpia maailmanlaajuisesti edistämään ihmisarvoista työtä ja oikeudenmukaisempaa globalisaatiota.

Kiitos mielenkiinnostanne.