Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdyssanat Rintamaveteraaniliiton 45-vuotisjuhlassa Oulussa 7.6.2009

(muutosvarauksin)

Talvisodan syttymisestä tulee ensi marraskuussa kuluneeksi seitsemän vuosikymmentä. Toinen maailmansota päättyi Suomen osalta huhtikuussa 1945 taisteluiden vaiettua Lapin käsivarressa. Sotavuodet olivat kansakunnan raskaimmat ja koettelivat kaikkia. Erityisen raskaan henkilökohtaisen taakan kantoivat rintamien miehet ja naiset.

Sodissa kaatui tai katosi noin 96 000 henkilöä, sadat tuhannet haavoittuvat ja monet jäivät vangeiksi olosuhteisiin, joista kaikki eivät palanneet.

Maamme itsenäisyyden ja vapauden puolustaminen vaati kovan uhrin. Paluu rauhaan ei ollut helppoa. Rintamalta palasi koteihin sodan koettelemia ja runtelemia miehiä ja naisia. Useat olivat vammautuneet loppuelämäkseen. Sotalesket ja sotaorvot olivat menettäneet puolisonsa tai vanhempansa.

Maa oli sodan jälkeen jälleen rakennettava ja siirtoväki asutettava. Suomalaiset ovat nyt saaneet elää vuosikymmenet rauhan aikaa, tehdä työtä ja yrittää sekä saada osansa hyvinvoinnista. Tämän päivän näkökulmasta on vaikea käsittää, mitä kaikkea sota-aika ja sodasta toipuminen edellyttivät suomalaisilta, niiltäkin, jotka olivat säilyttäneet terveytensä. Siksi yhteisestä historiasta on hyvä puhua ja kertoa nuoremmille. Maamme itsenäisyyden ja vapauden puolesta taistelleet ja maamme jälleenrakentaneet ansaitsevat kiitoksemme ja kunnioituksemme.

Tärkeä osa paluuta arkeen ja osallistumista yhteisten asioiden hoitoon oli sotaveteraanien järjestäytyminen. Se alkoi nopeasti talvisodan jälkeen ja jatkui sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

* * *

Tänään 45-vuotisjuhlaansa viettävä liittonne perustettiin huhtikuussa 1964 toimimaan etujärjestönänne. Perustamisessa oli mukana pari sataa entistä rintamasotilasta ja rintamatehtävissä toimineita naisia. Nykyinen jäsenkuntanne määrä osoittaa hyvin järjestäytymisen tärkeyttä myös tänä päivänä.

Veteraanien palveluita ja etuuksia on parannettu vuosikymmenten kuluessa. Toimiessani 1980- ja 1990-luvun vaihteessa ministerinä sosiaali- ja terveysministeriössä ajankohtaisia asioita olivat muun muassa veteraanien kuntoutuksen kehittäminen ja veteraanipolven naisten tasa-arvoisen aseman edistäminen. Sosiaalisten etuuksien lisäksi merkittävää oli veteraanien arvotuksen osoittaminen symbolisin tunnustuksin, kuten kansallisen veteraanipäivän vieton aloittaminen vuonna 1987.

Elämä kulkee ja me siinä mukana. Sotiemme veteraaneja on tällä hetkellä elossa enää vähän yli 60 000, joista naisia on osapuilleen kolmannes. Näiden ihmisten keski-ikä lähenee vähitellen yhdeksä kymmentä.

Ikääntyessään kaikki, ja erityisesti vaikeissa olosuhteissa nuoruusvuotensa eläneet veteraanit, tarvitsevat yhä enemmän läheisten ja yhteiskunnan tukea. Ihmisten keskinäinen vastuu toisistaan on inhimillisyyden syvintä olemusta. Läheisten itsensäkin ikääntyessä tarvitaan kuitenkin myös meidän muiden tukea, turvaa, osaamista ja vastuun kantoa. Sukupolvien välinen vastuu on osoitus kiitollisuudestamme ja kunnioituksestamme veteraaneille.

Veteraanien kotikuntien vastuulla on tuottaa heille monia tärkeitä palveluita. Vastuu kuuluu myös valtiolle, jonka on taattava kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvien palveluiden saatavuus maan eri osissa.

Veteraanien iän kohotessa erilaiset kuntoutuksen muodot sekä kotona asumisen tukeminen ovat tulleet entistäkin tärkeämmiksi. Veteraanien itsenäistä toimintakykyä olisi kaikin tavoin ylläpidettävä. Kaikki eivät löydä saatavilla olevaa apua.

Totta on, että veteraanien mahdollisuus saada tarvitsemiaan palveluja vaihtelee sen mukaan, miten hyvin hänen oma kotikuntansa on ottanut ne hoitaakseen. Osasyy on siinä, että maamme kunnat ovat erikokoisia ja taloudelliselta asemaltaan erilaisia. Se ei kuitenkaan selitä kokonaan eroja, vaan kyse on myös poliittisesta tahdosta. Veteraanit ovat osa vanhusväestöä. Se, miten terveydenhuolto ja vanhustenhuolto yleensä meillä kehittyvät, vaikuttaa siis myös veteraanien elämään.

* * *

Teidän oma aktiivinen yhdistystoimintanne on lievittänyt sotien aiheuttamia ongelmia ja tuonut parannusta elinolosuhteisiinne.

Veteraanien järjestäytyminen ei ollut tärkeää vain edunvalvonnan vuoksi. Se on lujittanut yhteishenkeä säilymään vuosikymmenestä toiseen. Tällä yhteydenpidolla on ollut niin sosiaalinen kuin kulttuurinenkin tehtävänsä. Veljeä ja sisarta ei ole jätetty. Koettelemuksissa syntynyt veljeyden ja sisaruuden yhteisvastuun verkosto on kestänyt ja ollut tarpeen myös rauhan aikana.

Nykyisin kaikki veteraanijärjestöt toimivat kiinteässä yhteistyössä keskenään, vaikka ovatkin erillisiä järjestöjä. Ne hoitavat asioitaan ja edunvalvontaansa yhteiselimen Veteraaniliittojen valtuuskunnan avulla.

Vuodesta 1998 alkaen veteraaniliitot ovat järjestäneet valtiovallan tuella oman avustajatoimintansa kautta veteraaneille ja heidän puolisoilleen ja leskilleen apua kotona arjen tehtävistä selviytymiseksi. Tällä hetkellä tämän lakisääteistä huoltoa täydentävän projektin kautta apua saa noin 9 000 sotainvalidi- ja veteraanitaloutta.

Veteraaniliittojen valtuuskunta on luonnollisesti esittänyt useita parannuksia veteraanien etuuksiin ja palveluihin. Niistä monin voitaisiin tukea kotona asumista ja ehkäistä ennen aikaista laitospalveluiden tarvetta.

* * *

Muistellessaan omia sotavuosiaan presidentti Mauno Koivisto on todennut, että ”kesällä 1944 tilanne näytti toivottomalta ja sota hävityltä. Silloin tapahtui se ihme, että armeija kohentautui vielä uudelleen ja otti tilanteen hallintaansa. Yksi veteraanien aatteellisen perinnön kulmakivistä on se, että vaikka tilanne on toivoton, periksi ei saa antaa. Aina on kuitenkin vielä mahdollisuus. Se pätee niin rauhan kuin sodankin aikana”.

Haluan näillä sanoilla ja myös presidentti Koiviston ajatuksin lämpimästi onnitella 45-vuotisjuhlavuottaan viettävää Rintamaveteraaniliittoa ja kiittää sen luottamus- ja toimihenkilöitä arvokkaasta työstänne sotaveteraanien ja heidän omaistensa hyväksi.

Veteraanisukupolvien työn ja hengen varaan on hyvä rakentaa Suomen tulevaisuutta. Toivotan liittokokouksen ja -juhlan osanottajille sekä kaikille sotaveteraaneille ja heidän läheisilleen vireyttä ja terveyttä.