Tohtori Pentti Arajärven puhe Suomen kirjastomuseon avajaisissa Vaasan kaupunginmuseossa 13.6.2003

Hyvät kirjastomuseon ystävät,

Olemme vihkimässä Suomen kirjastomuseota. Vaasa vaikuttaa aivan oikealta sijaintipaikalta tälle laitokselle. Täällä aloitti toimintansa Suomen ensimmäi-nen lainakirjasto, Luku-kirjasto – läse biblioteket i Vasa vuonna 1794 Vaasan hovioikeuden henkilökunnan piirissä. Vaasassa vietettiin myös vuonna 1994 Suomen kirjastolaitoksen 200-vuotisjuhlia. Vaasan kaupungin lujasta kirjasto- ja kulttuuriystävällisyydestä kertoo se, että tämän kirjastomuseon on tehnyt mahdolliseksi 200 m2 saneeraaminen ja luovuttaminen Suomen kirjastomu-seon käyttöön. Uusi kirjastotalo antaa varmasti hyvät mahdollisuudet Suomen kirjastomuseon toiminnalle.

Kirjastojen tehtävänä on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistyk-seen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja lisätä kansalaisten tietoutta kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään. Museoiden tehtäviin kuuluu myös tutkimus, opetus ja tiedonvälitys. Kun kirjastojen ja museoiden tehtävät yhdistetään kirjastomuseossa, on kyseessä kansakunnan muistin rakentaminen, eräässä mielessä jopa muisti toiseen potenssiin. Kirjasto ja museo ovat paitsi elävää elämää myös pitkä linja ihmisen, tiedon, taidon, osaamisen ja ymmärryksen kehityksestä.

Vanha sanonta on, että mikään ei ole niin vanha kuin eilinen sanomalehti. Olen ymmärtänyt sen niin, että toissapäiväinen alkaa jo olla historiaa. Kirjan elinkaari ei ole näin nopea, mutta kaikki kirjat enemmän tai vähemmän vanhenevat jossain vaiheessa, kunnes ne taas nousevat merkityksellisiksi. Jos ei muuten niin kulttuurin, tieteen ja taiteen historian osina. On erinomaisen tärkeää, että kirjastojen historiaa vaalitaan ja säilytetään. Vain historiansa tunteva laitos, kuten suomalainen kirjastolaitos, voi säilyä hyvänä, jopa maailman parhaana. Sen on tiedettävä mistä se on tulossa. Meille suomalaisille kirjastokäyttäjille on ilmiselvää se merkitys, joka kirjastojen antamalla tuella on sille osaamiselle, oppimiselle, tutkimukselle ja myös kauneuden tuottamiselle, joka on osa Suomen menestystarinaa.

Meille kirjastonkäyttäjille kirjaston historian säilyttäminen on myös oman henkilökohtaisen historiamme säilyttämistä. Museon avulla voimme eläytyä aikaan, joka on kadonnut, mutta edelleen elävä. Tämän tilaisuuden kutsukortti, jonka takasivulla oli jäljitelmä vanhoista kirjojen takakannen taskuihin pistettävistä liuskoista, joihin leimattiin palautuspäivämäärä, toi elävästi mieleen oman ensimmäisen kirjastokäyntini Helsingin kaupungin vanhassa pääkirjastossa Rikhardinkadulla. Menin sinne isäni kanssa varmaan aika hiljan lukemaan oppineena. Isä kertoi kirjaston idean kirjojen lainaamisesta ja lähti hetkeksi aikuisten osastolle katsomaan joitakin omia kiinnostuksensa kohteita. Minä urheasti lainasin ensimmäiset kirjani. Lainasin useampia kappaleita samaa kirjaa, koska en voinut ymmärtää, miksi hyllyssä olisi samaa kirjaa useampia kappaleita. Jostain syystä kirjastovirkailijakaan ei asiasta mitään maininnut.

Toinen mieleeni tuleva muistelu liittyy johonkin parin viime vuoden aikana käytyyn kirjastosotaan. Paikalliset aktiivit pyysivät minua tueksi jonkin sivukirjaston lakkauttamista vastustavaan mielenosoitukseen. Sanoin etten asemani vuoksi oikein voi moiseen osallistua, kun kyse on kunnallisesta päätöksenteosta, ja vielä kunnassa, johon en edes maksa veroja. Sanoin voivani kyllä käydä kirjastossa. Minulla sattui olemaan sopivasti palautettava kirjakin. Paikallinen kylä- tai kaupunginosalehti teki jutun vierailustani ja lähetti lehden ystävällisesti aikanaan minulle. Heillä oli yksi uutinenkin, heti jutun otsikossa: Arajärvi palautti kirjan.

Tämän museon suunnitelma on toimia sekä esine- että virtuaalimuseona. Virtuaalimuseo antaa mahdollisuuden milloin hyvänsä internetyhteyden päässä ollessa mahdollisuuden vierailla museossa, mutta kyllä museon ideaan kuuluu oikea korttilaatikko tai lainatiski. Siksi kirjastomuseon on oltava myös todellinen paikka.

Suomen kirjastomuseon ensimmäisenä näyttelynä on Alvar Aalto: kirjojen kehykset. Alvar Aaltohan on piirtänyt lukuisan määrän kirjastoja, joista monet on toteutettukin. Hänen ensimmäisenä suunnitelmanaan pidetään eduskuntatalon kilpailuehdotusta, jossa kirjasto olisi ollut siipirakennuksena. Seuraava onkin jo itsenäinen kirjastorakennus, joka toteutui Viipurissa. Tämä tälläkin hetkellä paljon keskustelussa oleva kirjasto sisälsi niin varsinaisen kirjastotoimen kuin myös opiskelun ja muun kirjoihin ja kirjallisuuden liittyvän toiminnan. Rakennus heijastaa sitä Aallon kirjastoarkkitehtuurin ydintä, joka näkyy monissa hänen myöhemmissä kirjastorakennuksissaan. Aika monessa hänen toteutuneista kirjastorakennuksistaan olen voinut käydä ja kaikki ne ovat niin arkkitehtuurina kuin kirjastotoiminnan kannalta mielenkiintoisia mutta samalla johdonmukaisia visuaalisen muodon toteutuksia.

Tilaisuuden avaaja totesi, että museo toimii harrastuspohjalta. Tämä johtaa hitaaseen etenemiseen, mutta kiire on museossa vain suhteellista. Minkään museon rakentaminen tai läpikulkeminen ei voi olla nopeaa, jos asioihin todella halutaan perehtyä, ja muuttuuhan tavarakin museoesineeksi enintään samaa vauhtia kuin uutta syntyy.

Pidän tärkeänä, että tämänkin museon toiminnassa ovat mukana paitsi mu-seon ystävät myös kirjastojen ystävät, mikä tarkoittaa kaikkia kirjastojen asi-akkaita. Kirjastojen ja museoiden ystävänä ja asiakkaana olen ollut mielelläni tukemassa Suomen kirjastomuseohanketta sen suojelijana. Tässä ominai-suudessa tunnen iloa siitä, että saan avata Suomen kirjastomuseon ja sen ensimmäisen näyttelyn Alvar Aalto: kirjojen kehykset.

Julistan museon avatuksi.