Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Suuressa Filosofiatapahtumassa Tampereella 31.3.2007

(muutosvarauksin)

Tämän filosofiatapahtuman alaotsakkeesta "Hyvä paha globalisaatio" näkyy keskustelumme keskeisin asia. Niin kuin ilmiöt yleensä, globalisaatiokin sisältää sekä hyvän että pahan. Senkin tiedämme, että globalisaation edut ja haitat jakaantuvat tällä hetkellä epätasaisesti sekä maiden välillä että niiden sisällä.

Miksi näin on? Onko tämä moraalisesti oikein vai väärin? Minkälaisia seuraamuksia tästä on yksilölle tai yhteisölle tai luonnolle? Pitäisikö asialle tehdä jotain? Voiko asialle tehdä jotain? Pyrin vastaamaan muutamiin kysymyksiin, mutta tulen kyllä jättämään suuren joukon kysymyksiä teidän pohdittavaksenne.

Miksi meillä on nykyinen tilanne? Useimmat vastaavat, että nykyteknologian ja poliittisen avoimuuden aikaansaaman kaupan ja muun kanssakäymisen vapauden ansiosta todelliset maailmanmarkkinat ovat kasvaneet nopeasti ja maailmaan on tullut paljon vaurautta lisää. Tämä on useimpien mielestä hyvä asia.

Niissä taloudellisissa ja sosiaalisissa instituutioissa, joita markkinoiden kitkaton ja tasapuolinen toiminta edellyttäisi, ei ole kuitenkaan tapahtunut vastaavaa kehitystä. Tämän seurauksena globalisaation edut ja haitat ovat jakaantuneet epätasaisesti. Tämä tilanne on monen mielestä sekä ihmisten tasa-arvon että yhteiskunnan kehitysmahdollisuuksien kannalta huono.

Voidaanko asian suhteen tehdä jotain? Vastaus on kyllä. Kysymys on - ainakin toistaiseksi - sellaisesta ihmisten aikaansaamasta ilmiöstä, jota voidaan myös muuttaa yhteisellä poliittisella tahdolla. Tosin tämän tahdon aikaansaaminen on hankalaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Demokratia, ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja hyvä hallinto ovat valtioiden kansainvälisoikeudellisen suvereniteetin pohjalta kansallisella vastuulla. Kansainvälinen yhteisö voi vaikuttaa joko lupaamalla auttaa tai uhkaamalla hankaluuksilla. Tätä on tehtykin esimerkiksi kansalaisten poliittisten oikeuksien tukemiseksi. Sen sijaan kansainvälinen vaikuttaminen on paljon heikompaa, kun puhutaan ihmisten sosiaalisista tai sivistyksellisistä oikeuksista tai vaikkapa taloudellisen yritteliäisyyden vahvistamisesta.

Kansainvälinen tilanne, alkaen kunkin valtion naapurisuhteista ja jatkuen aina kansainvälisen kaupan sääntöihin saakka, ei ole kenelläkään pelkästään oman kansallisen päätöksenteon varassa. Kansainvälinen yhteistyö syntyy erilaisista lähtökohdista ja ristikkäisistä intresseistä.

Globalisoituva talouselämä on kaikille vaativa haaste. Taloudellisesti menestyneissäkin maissa globalisaatio on vaikuttanut haitallisesti joihinkin työntekijöihin ja yhteisöihin. Moni yritys ja ihminen on tällä tavoin pantu kehittämään itseään, ei vain säilyttääkseen kilpailukykynsä, vaan saavuttaakseen menestystä sekä kotimaassaan että kansainvälisesti.

Muutoksen nopeus ja mittasuhteet ovat valtavat. Se heijastuu sekä talouselämään että myös muuhun yhteiskuntaan. Suomen kaltainen kansakunta joutuu kilpailemaan laadulla, joka edellyttää osaamista ja tämä puolestaan koulutusta. Se on vaikea tehtävä jatkuvien muutosten maailmassa. Kansainvälisten mittausten mukaan olemme menestyneet tähän mennessä varsin hyvin. Siitä huolimatta meilläkin on tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä, jotka ovat menettäneet työnsä ja kohdanneet sekä taloudellisia että sosiaalisia ongelmia.

Meillä tästä työelämän rakennemuutoksesta puhutaan luonnollisesti pääasiassa Suomen tai Euroopan unionin näkökulmasta. Huoli työpaikkojen vähäisyydestä ja työelämän kovuudesta on kuitenkin kansainvälinen. Siinä missä pohjoisen työntekijät protestoivat katoavien työpaikkojen puolesta, etelän kehitysmaiden ihmiset ovat usein hyvinkin ahtaalla pyrkiessään houkuttelemaan yrityksiä ja siis työtä maahansa. Kysymys siitä, tuotetaanko ruokaa vientiin vai oman väestön tarpeisiin, sekä maataloudessa työskentelevien ihmisten asema ovat nekin osa globaalia taloutta.

Kaikilla mailla niin kuin ihmisilläkin on oikeus tavoitella kehitystä ja parempaa hyvinvointia. Samanaikaisesti meillä on myös vastuu globaaleista haasteista. Niihin vastaamiseen tarvitaan vahvaa monenkeskistä kansainvälistä yhteistyötä. Tämän yhteistyön tärkeimmäksi kokoajaksi nousee Yhdistyneet kansakunnat eri järjestöineen.

* * *

Globalisaation edut ja haitat eivät jakaudu maiden välillä eivätkä niiden sisällä oikeudenmukaisesti. Vauraus lisääntyy, mutta liian monet maat ja ihmiset jäävät sen tuottamasta hyödystä paitsi eikä heillä ole vaikutusvaltaa globalisaatioprosessissa. Tästä tuli keskeinen kanta myös Kansainvälisen työjärjestön ILOn asettaman globalisaation sosiaalista ulottuvuutta tutkineen maailmankomission työssä.

ILO oli asettanut tämän maailmankomission marraskuussa 2001. Lupauduin komission puheenjohtajaksi yhdessä Tansanian presidentin Benjamin Mkapan kanssa. Komissio oli riippumaton elin, johon oli kutsuttu jäseniksi arvostettuja asiantuntijoita eri puolilta maailmaa. Siinä oli edustettuna todellisessa elämässä vallitsevat moninaiset ja keskenään kilpailevat toimijat ja intressit. Jäsenet olivat ILOn kolmikantaperiaatteen lisäksi akateemikkoja, parlamentaarikkoja ja muita varsin vahvasti kantansa ilmaisseita globalisaation tukijoita ja vastustajia. Komissiossa teimme myös ehdotuksia keinoista, joilla voidaan edistää oikeudenmukaisempaa globalisaatiota. Yksimielinen raportti valmistui helmikuussa 2004.

Globalisaation vaikutukset eivät ulotu vain markkinoihin vaan myös ihmiseen ja yhteiskuntaan kokonaisuutena. Tämän vuoksi loppuraportin keskeisenä ajatuksena oli siirtää globalisaation tarkastelussa näkökulma kapea-alaisesta markkina-ajattelusta laajempaan, ihmiskeskeiseen näkemykseen; globalisaatio ei ole ihmisten kannalta reilua, koska se ei vastaa ihmisten tarpeisiin. Mielestämme globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden piti olla sellainen, että se edistäisi työllisyyttä ja vakaata kasvua, mutta myös kehitystä sekä vähentäisi köyhyyttä ja työttömyyttä. Uuden suunnan ottaminen on tärkeää myös siksi, että me tiedämme maailman luonnonvarojen olevan rajalliset.

Komissiomme raportti ei tarjonnut yksinkertaisia lääkkeitä tai ihmeratkaisuja, sillä sellaisia ei ole. Se oli kuitenkin yritys auttaa murtautumaan ulos nykyisestä umpikujasta keskittymällä ihmisten huolenaiheisiin ja toiveisiin sekä eri tapoihin valjastaa globalisaation mahdollisuudet - sen dynaamisuutta nujertamatta - paremmin käyttöön.

Viestimme oli kriittinen mutta myönteinen, ja se tähtäsi nykyisen globalisaatiosuunnan muuttamiseen. Uskoimme, että globalisaation edut voidaan ulottaa useammille ihmisille ja jakaa tasapuolisemmin. Uskoimme myös, että globalisaation kulkuun voisi ja pitäisi vaikuttaa nykyistä useampien ihmisten.

* * *

Mitä maailmankomission raportin valmistumisen jälkeen sitten on seurannut? Muuttuiko globalisaatio tämän jälkeen parempaan suuntaan?

On ollut rohkaisevaa huomata, kuinka maailmankomission esiin tuomat kysymykset ja ilmaisemamme vaatimukset globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden huomioon ottamiseksi ovat tulleet osaksi kansainvälisiä pyrkimyksiä. Komission ideat on hyväksytty pitkälti tavoitteiksi YK:ssa, Maailmanpankissa, Kansainvälisessä valuuttarahastossa ja monissa muissa globaaleissa organisaatioissa.

Merkittäviä poliittisia edistysaskelia olivat YK:n joulukuussa 2004 hyväksymä päätöslauselma ja erityisesti syyskuussa 2005 pidetty YK:n huippukokous. Maailman johtajat ilmaisivat tukevansa oikeudenmukaista globalisaatiota ja lupasivat osana vuosituhattavoitteiden toteuttamista sisällyttää kansalliseen ja kansainväliseen politiikkaan sekä kansallisiin kehitysstrategioihin tavoitteet ihmisarvoisesta työstä kaikille, myös naisille ja nuorille.

YK:n ja kaikkien kansainvälisten järjestöjen on valtavirtaistettava ihmisarvoinen työ omassa toiminnassaan. Maakohtaisia ihmisarvoisen työn ohjelmia on sisällytettävä ei vain talouskasvuun tähtääviin strategioihin, vaan myös köyhyyden vähentämisohjelmiin. On opittava tunnistamaan eri toimenpiteiden työllisyysvaikutukset. Työllisyyden edistäminen on mitä parhainta köyhyyden vastaista politiikkaa!

Ihmiset ovat olleet kautta aikojen valmiita liikkumaan työn perässä. Siitä huolimatta ei ole olemassa edes perussopimusta, jossa eri osapuolten edut otettaisiin huomioon. YK:ssa järjestettiin vihdoin viime vuonna korkean tason konferenssi siirtolaisuudesta. Maailmankomissio oli nostanut tämänkin asian esille yhtenä keskeisenä asiana globalisaation inhimillistämisessä.

Myös Euroopan unioni oli jo komission työn aikana hyvä yhteistyökumppani. EUon sitoutunut toimimaan ihmiskasvoisen ja oikeudenmukaisen globalisaation puolesta kaikkialla maailmassa. Tähän liittyvän Lissabonin strategian tavoitteena on tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin alue – tai oikeammin reilusti kilpailukykyisin alue. Strategia yhdistää taloudellisen kasvun, työllisyyden ja sosiaalisen koheesion. Se lupaa myös kunnioittaa sekä ihmistä että luontoa. Strategia on hyvä, mutta sitä ei ole toteutettu riittävästi jäsenmaissa.

Joulukuussa 2006 Eurooppa-neuvosto hyväksyi jälleen päätöksen, jonka mukaan säällisen työn edistäminen sekä unionin sisällä että ulkosuhteissa on sopusoinnussa unionin arvojen ja periaatteiden kanssa. Lisäksi se palvelee unionin tavoitteita taloudellisen kilpailukyvyn ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi. Globalisaatio on myös Saksan puheenjohtajakauden painopistealueita.

Kansainvälinen työjärjestö ILO jatkaa maailmankomission työn toteuttamista oman organisaationsa kautta. Järjestön toiminta keskittyy työllisyyteen ja ihmisarvoiseen työhön. Työ jatkuu muissakin YK:n erityisjärjestöissä. Olen ollut puheenjohtajakollegani Benjamin Mkapan kanssa mukana mm. UNCTADin eli YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin toiminnan kehittämisessä. Suurlähettiläs Marjatta Rasia voi kiittää ahkerasta työstä ECOSOCin toiminnan tehostamiseksi YK:ssa. YK-reformi on myös reilumman globalisaation kehittämisen kannalta aivan keskeinen asia. Pääsihteeri Kofi Annan ymmärsi tämän todella hyvin.

Useat kansainväliset järjestöt ovat kiinnostuneet maailmankomission raportista ja sen toimenpidesuosituksista. Afrikan unioni on omaksunut raportin sellaisenaan. Helsinki-prosessi on ollut globalisaatiokehityksenkin kannalta tärkeä prosessi. Kaiken kaikkiaan käsitys siitä, että globalisaatiota pitää kehittää inhimillisemmäksi, on hyväksytty laajasti. Jopa G8-maat sitoutuivat köyhimpien maiden velkojen anteeksi antamiseen. Viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon sai bangladeshilainen Muhammad Yunus ja hänen perustamansa Grameen-pankki siitä työstä, mitä he ovat tehneet työllisyyden parantamiseksi ja köyhyyden torjumiseksi ns. pienluottojen ja mikrolainojen avulla.

On tietysti myös huolen aiheita, kuten paikalleen jumittunut WTO:n Dohan kierros. Kehitysprosesseja pitää jatkuvasti työntää eteenpäin.

Ja lopuksi, entä Suomi? Oma maamme on kuulunut niin vahvasti globalisaatiosta hyötyviin maihin, että meillä oli aika riskialtista puhua globalisaation epäreilusta puolesta. Tuli vähän sellainen tunne, kuin olisi pilannut hyvät juhlat. Nyt kun globalisaation huonot puolet ovat valitettavasti näkyneet meilläkin, on keskustelu tasapainottunut. Olen iloinen siitä, että kansainvälisten vertailujen avulla myös meidät itsemme on saatu vakuuttumaan siitä, että olemme tehneet koko joukon asioita Suomessa hyvin. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli näyttää olevan globalisaatiossa hyvä sekä yksityiselle ihmiselle, yhteiskunnalle että myös yrityksille. Yhteiskunnallinen vakaus, hyvä hallinto, koko väestön korkea koulutustaso jne. näyttävät olevan myös kilpailukykyä vahvistavia tekijöitä. Toivon, että suomalaisilla riittää malttia sijoittaa kehitykseen.

Voidaan kai sanoa, että maailmankomission raportti oli valmistuessaan suuri menestys. Mutta ennen muuta olen tyytyväinen siitä, että se on ollut omalta osaltaan lisäämässä ihmisten tietoisuutta maailman menosta sekä kannustanut ja opastanut heitä rakentamaan yhteistyötä. Tätä uskoa tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän kestävän kehityksen aikaansaamiseksi.