Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe seminaarissa ”Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselma 1325 10 vuotta” 22.10.2010

Presidentti Halonen puhuu 1325-päätöslauselman kymmenenvuotiseminaarissa Smolnassa 22.10.2010. Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Minulla on suuri ilo toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi tähän YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” kymmenvuotisjuhlaseminaariin. Päätöslauselmassa 1325 esitettiin uusia tapoja tarkastella konflikteja ja rauhanprosesseja edistämällä naisten suojelua ja osallistumista. Ennen kaikkea siinä todettiin, että naiset ovat vahvoja toimijoita konfliktien ratkaisussa ja kestävän rauhan edistämisessä.

Kuluneen vuosikymmenen aikana on tapahtunut edistystä. Naisten rooli rauhan, turvallisuuden ja kehityksen rakentamisessa tunnustetaan jo laajalti, kuten YK:n yleiskokous syyskuussa osoitti. Sukupuolinäkökulmasta ja konfliktien ihmisoikeusulottuvuudesta ollaan yhä tietoisempia, ja niitä ymmärretään paremmin.

Tiedämme, että konfliktit vaikuttavat yhä enemmän siviileihin, jotka eivät osallistu taistelemiseen – nimenomaan naisiin ja tyttöihin. He jäävät usein ilman suojelua ja konfliktin osapuolet usein kohdistavat heihin suoraa väkivaltaa. Tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä, joilla voidaan suojata naisia ja tyttöjä väkivallanteoilta ja edesauttaa heidän osallistumistaan rauhanprosesseihin kaikilla tasoilla. Pyrkimysten vauhdittamiseksi tarvitaan valtioiden ja järjestöjen rajat ylittävää yhteistyötä. Päätöslauselman 1325 toimeenpanossa on kuitenkin vielä paljon tehtävää.

Päätöslauselmaa 1325 voidaan kuvailla ”eläväksi” päätöslauselmaksi. Sen toimeenpanon pääasiallisiksi työkaluiksi ovat muodostuneet kansalliset ja alueelliset toimintaohjelmat. Suomi sai oman ohjelmansa valmiiksi vuonna 2008. Toimintaohjelman lähtökohtana on sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen sekä naisten ja miesten erilaisten tarpeiden huomioiminen kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa. Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen on otettu keskeiseksi osaksi siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämistä. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentäminen Suomessa on myös osa kansallista toimintaohjelmaamme.

Olemme myös aloittaneet yhteistyön Kenian kanssa heidän oman kansallisen 1325-toimintaohjelman laatimiseksi. Olen ymmärtänyt, että yhteistyö on ollut erittäin hedelmällistä. Yhteistyön kautta meillä on mahdollisuus oppia toistemme kokemuksista.

YK on aktiivisesti pyrkinyt vahvistamaan päätöslauselman 1325 toimeenpanoa. Turvallisuusneuvosto on hyväksynyt useita 1325:een perustuvia uusia päätöslauselmia. Viime vuonna nimitettiin erityisedustaja valvomaan naisten asemaa sodissa ja konflikteissa. Uskomme, että viran perustaminen tuo paljon kaivattua vauhtia päätöslauselman 1325 toimeenpanoon. Olen erityisen iloinen siitä, että erityisedustaja Margot Wallström on seurassamme tänään.

Uuden UN Women – toimielimen perustaminen on erittäin tervetullut. Se tarjoaa kokonaisvaltaisen näkemyksen tasa-arvoasioihin YK:n toimikentällä. Sukupuolen välinen tasa-arvo on myös keskeinen ulottuvuus YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteiden toimeenpano edistää nimenomaan naisten ja tyttöjen asemaa, unohtamatta miehiä.

* * *

Viime vuonna kutsuimme yhdessä Liberian presidentin Ellen Johnson-Sirleafin kanssa koolle kansainvälisen konferenssin, jossa käsiteltiin naisten johtajuutta, voimaannuttamista ja turvallisuutta. Monrovian kokoukseen osallistui lähes 2000 naista ja miestä. Kokous lähetti vahvan viestin siitä, että päätöslauselmaa 1325 on toteuttava kaikilta osin.

Olen ehdottanut, että järjestelmällisten raiskausten luokitteleminen kielletyksi sota-aseeksi olisi konkreettinen askel eteenpäin. Ehdotus sisältyy Monrovian kokouksen 1325 koskevaan julistukseen. Esimerkiksi sopeuttamisen tukitoimien ehtona tulisi olla aseiden luovutus ja väkivallasta, myös raiskauksista, luopuminen. Naisten osallistuminen rauhanneuvotteluihin ja rauhanrakentamiseen konfliktin jälkeisissä yhteiskunnissa on elintärkeää. Se tuo esille konkreettisen tilanteen.

Turvallisuuden on tarkoitettava turvallisuutta kaikille, myös naisille ja tytöille. Konflikteja ei voi ratkaista eikä ehkäistä ilman tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden toteutumista. Naisten ja lasten vahingoittaminen vahingoittaa koko yhteiskuntaa. Väkivalta voi aiheuttaa uhreille elinikäisen trauman. Tämän vuoksi yhteiskuntaan sopeuttaminen on erittäin tärkeä osa jälleenrakentamista. Koulutus ja naisten taloudellinen voimaannuttaminen on onnistumisen avain.

On tärkeää jatkaa johdonmukaisia maailmanlaajuisia ponnisteluja sotarikoksia ja vakavia ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Entisen Jugoslavian ja Ruandan kansainväliset rikostuomioistuimet ja Sierra Leonen erityisoikeus ovat tehneet uraauurtavaa työtä sukupuolirikosten torjunnassa nostamalla syytteitä ja tuomitsemalla rangaistuksia.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussääntö on merkkipaalu kansainvälisen oikeuden historiassa, sillä se rinnastaa seksuaalisen väkivallan rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Se määrittelee seksuaalisen väkivallan sotarikokseksi sekä kansallisissa että kansainvälisissä konflikteissa. Kansainvälinen rikostuomioistuin tarjoaa uhreille, naiset ja lapset mukaan lukien, tilaisuuden saada äänensä kuuluviin osallistumalla oikeudenkäynteihin.

* * *

Tämä tilaisuus on meille mahdollisuus jakaa kokemuksiamme päätöslauselman 1325 toimeenpanossa. Olen erittäin iloinen, että olette kaikki täällä jatkamassa tätä työtä.