Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Työeläkepäivillä Helsingin Messukeskuksessa 23.11.2004

Kestävä hyvinvointi rakentuu työlle – näin on ollut ja tulee jatkossakin olemaan. Suomalainen työelämä ja hyvinvointi kohtaa lähivuosina sekä ulkoisia että sisäisiä haasteita. Globalisoitumisesta ja maailman talouden murroksesta on tehty Suomessa useita selvityksiä ja asiasta käydään keskustelua. Se on tarpeellista, jotta voisimme uudistuksia tehtäessä säilyttää jo saavutetut vahvuudet. Mielestäni Suomessa on lähdetty pontevasti liikkeelle. Osa hyvinvointiimme vaikuttavista tekijöistä on ulkopuolisesta maailmasta johtuvia, mutta osa on sisäisiä.

Suomalaisen talouskasvun yhtenä keskeisenä tekijänä on tähän saakka ollut edullinen väestörakenteen ja työvoiman kehitys. Itsenäisyytemme aikana työikäinen väestömme on kasvanut yhtäjaksoisesti kolmea sotavuotta (1918, 1941 ja 1944) sekä paria vilkkainta Ruotsiin muuton vuotta lukuun ottamatta. Aineellinen hyvinvointi on lisääntynyt voimakkaasti ja hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu.

Tilanne työmarkkinoilla on lähivuosina olennaisesti muuttumassa siitä, mihin olemme tottuneet. Työmarkkinamme on sopeuduttava kahteen kehityskulkuun. Yhtäältä työvoiman määrä vähenee ja toisaalta työvoima vanhenee. Työikäinen väestö alkaa vähentyä vuonna 2010, kun ensimmäinen sotien jälkeen syntynyt suuri ikäluokka täyttää 65 vuotta. Muutos työmarkkinoilla on pysyvä ja työvoima supistuu tämän jälkeen yhtäjaksoisesti niin pitkälle tulevaisuuteen kuin väestöennusteita on laadittu.

Työllisyyttä ja hyvinvointia on pidettävä yllä nykyistä iäkkäämmällä työvoimalla. Vaikka ikääntyneiden työllisyysasteen nousu on ollut Suomessa Euroopan kärkeä, meillä on yhä matkaa Tanskan ja Ruotsin ikääntyneiden työllisyysasteeseen. Korkea työttömyys ja varhainen eläkkeelle siirtyminen korostavat väestörakenteen muutoksen vaikutuksia.

Viimeaikaisissa keskusteluissa on tuotu esiin myös muuttoliikkeen vahvistaminen Suomeen ja nuorten saaminen nykyistä aikaisemmin työelämään. Ne voisivat jossain määrin helpottaa tilannetta. Mutta sittenkin ne ajat, jolloin työmarkkinoilla voitiin laskea kasvavien ikäluokkien varaan, ovat takana. Tulevan kehityksen ennustamiseen liittyy epävarmuustekijöitä eivätkä väestö- ja työvoimaennusteet osu välttämättä tarkalleen kohdalleen. Joka tapauksessa tulevaisuuden suunta ja pääpiirteet ovat nähtävissä.

Työvoiman tarjonnan väheneminen ei automaattisesti merkitse sitä, että työttömyysongelmat poistuisivat. Työttömyys on edelleen suomalaisen yhteiskunnan vaikein ongelma ja pitkäaikaistyöttömyys sen kova ydin.

Työttömyydelle on usein tyypillistä, että se lisääntyy nopeasti, mutta vähenee hitaasti. Korkea työttömyys lisää myös pitkäaikaistyöttömyyttä. Viime vuosikymmenen lama nosti pitkäaikaistyöttömien määrän noin 150 000:een. Pitkäaikaistyöttömyys on kymmenessä vuodessa noin puoliintunut. Hidas, mutta myönteinen kehitys on nyt kuitenkin vaarantunut, sillä pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt loivaan kasvuun.

Pitkäaikaistyöttömien määrä ei yksin kuvaa ongelman laajuutta. Oikeampi, ja samalla vakavampi, kuva saadaan, jos lukuun lisätään usein toistuvasti työttöminä ja toistuvasti erilaisten työllistämistoimenpiteiden piirissä olevat. Siten työelämästä syrjäytymisuhassa olevien ihmisten kokonaismäärä on noin 170 000, joka vastaa noin kuutta prosenttia työvoimastamme. Luku merkitsee suurta tekemättömän työn määrää ja suurta voimavarojen haaskausta. Työttömyys ei ole vain lukuja, se on ihmisten taloudellista ahdinkoa, toimettomuutta, turhautumista ja pahimmillaan syrjäytymistä.

Pitkäaikaistyöttömyyden kehitys on huolestuttavaa. Osa pitkäaikaistyöttömyydestä on peräisin vielä vuosikymmenen takaisen laman ajalta. Toisaalta työmarkkinatuen saajien joukkoon tulee vuosittain noin kymmenentuhatta uutta henkilöä.

Pitkäaikaistyöttömyys painottuu vanhempiin ikäryhmiin. Kuitenkin kaikissa ikäluokissa aina 20 vuoden ikäisistä alkaen ilmenee pitkäaikaistyöttömyyttä. Jokaisessa ikäryhmässä on noin kolmen – neljän prosentin osuus, joka ei pääse sisään työmarkkinoille.

Yhteisöllisyytemme, yhteinen vastuumme kaikkien yhteiskunnan jäsenten pitämisestä mukana elämässä, johon kuuluu myös työ, ei ole ollut riittävää. Koulutuksella ja muilla työnhakijan houkuttelevuutta parantavilla tekijöillä voidaan vaikuttaa työllistymiseen. Mutta tarvitaan myös asennemuutoksia puolin ja toisin.

* * *

Sanoin alussa, että hyvinvointi perustuu työlle. Työlle perustuvassa hyvinvointiyhteiskunnassa ihmisten toimeentulo varmistetaan myös vanhuuden päivinä, työkyvyttömyyden aikana ja perheen menetettyä huoltajansa. Eläkkeet ovat siten keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan turvarakennetta. Työeläkkeiden rakentaminen on työmarkkinoiden ja valtiovallan yhteistyön näkyvimpiä saavutuksia.

Eläkkeiden avulla on ikääntyneiden kansalaisten toimeentulo saatu oloissamme kohtuulliselle tasolle. Jotkut, varsinkin vanhimpiin ikäluokkiin kuuluvat naiset, joutuvat edelleen tulemaan toimeen hyvin pienillä tuloilla, koska heille ei työelämän aikana ehtinyt vielä kertyä riittävästi työeläkettä. Työeläketurva on ollut voimassa jo yli 40 vuotta, joten nyt eläkkeelle siirtyvät ja tulevat eläkeläiset ovat olleet sen piirissä työelämänsä ja osallistuneet sen rahoittamiseen.

Eläketurvan kehittämisessä – ja puolustamisessa – pidetään päätavoitteina sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja taloudellista kestävyyttä. Kolmanneksi nostetaan yhä useammin esille eläketurvan kannustavuus.

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on erityisen tärkeä tavoite, koska se tekee järjestelmästä hyväksyttävän ja poliittisesti kestävän. Meillä ja monissa kaltaisissamme yhteiskunnissa - erityisesti Pohjoismaissa - pidetään oikeudenmukaisena tietyn vähimmäistason ja ansioon suhteutetun turvan yhdistelmää.

Suomen eläketurva ei ole erityisen korkea – eikä kallis – verrattuna muihin läntisen tai Keski-Euroopan maihin. Vertailussa on nimittäin otettava huomioon, että monissa maissa on lakisääteisen turvan päälle rakennettu hyvinkin kattavia, esim. ammattikuntakohtaisia lisäeläkejärjestelmiä.

Eläkejärjestelmäämme koskevat erimielisyydet ovat vähitellen tasoittuneet. Sen sijaan eläketurvan taloudellisesta kestävyydestä tunnetaan enemmän huolta ja esitetään erilaisia näkemyksiä.

Useimmin synkkien käsitysten perusteena on vanheneva väestörakenteemme ja Euroopan taloudellisen menestyksen hiipuminen. Jatkuvaan kasvuun, eteenpäinmenoon ja edistykseen tottuneiden hyvinvointiyhteiskuntien arvioidaan joutuvan olemassaolonsa kovimman haasteen eteen. Tilannetta ei voida nopeasti muuttaa, mutta vaikutuksia pystytään oikeilla toimenpiteillä pehmentämään.

Eläketurvan kestävyyden ja koko kansantalouden vuoksi tulevaan eläkemenon kasvuun on varauduttava samalla kun pyritään pidentämään työelämässä mukana oloa ja lisäämään työhön osallistumista myös vanhemmissa ikäluokissa. Vaadittavat toimenpiteet tiedetään varsin hyvin ja niitä on käytetty mm. kohta voimaan tulevassa työeläkeuudistuksessa.

Eläkevaroja on rahastoitu etukäteen ikäluokkien kokoerojen vaikutuksen tasaamiseksi. Ilman rahastointia tulevien sukupolvien maksurasitus olisi muodostunut kohtuuttoman raskaaksi. Rahastojen oikeasta, tavoiteltavasta tasosta on esitetty erilaisia näkemyksiä. Voinemme kuitenkin olla yhtä mieltä siitä, että eurooppalaisittain varautumisemme on verrattain hyvällä mallilla, kun otamme huomioon valtionvelkamme tämänhetkisen, hyvin siedettävän tason.

* * *

Työeläkeuudistus ja vastaavat julkisen sektorin eläkejärjestelmien muutokset on tehty loiventamaan eläkemenon kasvua ja maksujen nousupainetta. Tämänsuuntaiset vaikutukset ovat arvioiden mukaan varsin selviä ja kansantalouden tasolla niillä on suuri merkitys.

Eläkeuudistuksilla tähdätään työllisyysasteen nostamiseen varttuneissa ikäluokissa, jotta taloutemme voima säilyisi ja samalla se kykenisi ylläpitämään hyvää toimeentuloturvaa ja hyvinvointipalveluja. Työpaikoilla halutaan pitää käytössä myös sitä osaamista, jota pitkän työpäivän tehneille on vuosien varrella kertynyt.

Eläkejärjestelmän täytyy palkita työn tekemistä ja kannustaa jatkamaan työelämässä. Eläkeuudistuksen tarkoituksena onkin palkita nykyistä paremmin henkilöitä, jotka jatkavat pidempään työelämässä. Työeläkettä alkaa karttua työntekijöille jo 18 ikävuodesta lähtien ja tuntuvasti korotetut eläkkeen karttumaprosentit 63 ikävuodesta lähtien palkitsevat suuremman eläkkeen muodossa pitkään työtään jatkavia.

Tavoitteiden saavuttaminen näyttäisi onnistuvan. Viime vuosina nähty työllisyyden selvä nousu 55–64-vuotiaiden työntekijöiden ryhmässä. Mielenkiintoista on, että aivan tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten näkemyksen mukaan sopiva eläkeikä olisi 62 vuotta. Toisin sanoen näyttäisi siltä, että ihmiset saattaisivat haluta olla pidempään työelämässä kuin mitä he todellisuudessa ovat. Kannattaa siis tutkia, mistä ero johtuu. Arvioidaankin, että suomalaisten eläkkeelle lähtö siirtyy yleisen kehityksen ja työeläkeuudistusten vaikutuksesta 2 – 3 vuodella lähivuosikymmenten aikana.

Työssäkäyntiä myös varttuneempana ei tarvitse perustella vain yhteiskuntapolitiikalla, taloudella ja hyvinvointipalvelujen rahoituksella, vaan työnteko on järkevää itse kullekin tulojen ja usein myös elämänhallinnan kannalta. Tällöin en tarkoita vain työelämän loppuvuosia, vaan myös sen keskivaiheita ja alkua, työelämään kiinnittymistä. Työeläkeuudistus tuo parannusta nykytilanteeseen, kun turvan kertyminen alkaa aikaisempaa nuorempana ja se karttuu myös opiskelusta ja pienten lasten kotihoitojaksoilta.

Suomalainen kitsas kiitos on väittää uudistusta aina oikeansuuntaiseksi, mutta riittämättömäksi. Sama kommentti on talousoppineiden taholta kuultu myös työeläkeuudistuksesta. Sen rinnalle pitää asettaa eduskunnan esittämät vaatimukset jatkoarvioinnista. Uudistuksella kuitenkin päästään selvästi alempaan eläkemenon kehitykseen kuin vielä voimassaolevalla lailla. Eläketurvan ylläpito on kallista, mutta eläkemaksun käyrä loivenee niin, että siitä noususta voidaan selviytyä varsin maltillisella talouden kehityksellä. Sekään kehitys ei tietysti synny itsestään eikä ilman työtä.

Kokonaisuutena katsoen työeläkeuudistusta ja vastaavia julkisten alojen muutoksia voidaan pitää onnistuneina. Uudistukset ovat suuren työn tulosta, joka ansaitsee tunnustusta. Uudistukset on nyt saatava kunnolla satamaan. On varmistuttava, että niiden myönteiset piirteet ja edut tulevat kaikkien palkansaajien tietoon. Käytännön kokemusten pohjalta voi sitten tehdä hienosäädön.

* * *

Ongelmia ei kuitenkaan voida ratkaista pelkästään lainsäädäntöä muuttamalla. Työelämän sisältö ja kehityssuunta vaikuttavat paljon ihmisten valintoihin. Kyselytutkimusten mukaan rahakannustimet toki houkuttelevat, mutta suurempi merkitys on työpaikan ilmapiirillä, hyvällä johtamisella ja työntekijöiden mahdollisuudella vaikuttaa omaan työhönsä.

Tänä päivänä aivan liian monet voivat huonosti työelämässä. Työtyytyväisyysbarometrien tulokset kertovat jopa pahoinvoinnista. Työssä viihtyminen on yksi tärkeimpiä hyvinvoinnin lähteitä ja sitä on yhdessä parannettava. Hyvin usein kyse on aivan perusasioista, kuten itsensä ja muiden arvostamisesta, jopa ihan hyvistä tavoista.

Keskustelussa kovasti esille nousseiden henkisen pahoinvoinnin ja uupumisen syihin on tartuttava. Asiantuntijoilla ja kehittäjillä on oma tehtävänsä, mutta jokaisella on vastuunsa työpaikallaan. Voimme parantaa ilmapiiriä osoittamalla hyvää työtoveruutta, välittämällä ja ylläpitämällä porukkahenkeä silloin kun menee hyvin, mutta myös vaikeammissa tilanteissa.

Haluan vielä lopuksi muistuttaa, ettei väestön ikärakenteen muutos merkitse vain uhkia ja lisääntyviä kustannuksia. Kasvavasta eläkeläisten määrästäkin on liian usein puhuttu vain julkisen talouden taakkana. Asialla on myös toinen puoli. Eläkeläiset ovat yhä varakkaampia ja kulutuskykyisempiä, mikä on kansantalouden kannalta positiivista. Hyvinvoinnin kiistämättömänä saavutuksena olemme onnistuneet "lisäämään vuosia elämään", varsinkin kun on ollut kyse pääasiassa terveistä vuosista. Nykynäkymien mukaan eliniän piteneminen jatkuu, joten tavoitteena on jatkossa lisätä "elämää vuosiin". Entistä terveemmät ja aktiivisemmat seniorit ovat läheistensä ja koko yhteiskunnan voimavara.