Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Svenska Dagbladetin keskustelutilaisuudessa Tukholmassa 19.10.2005

(muutosvarauksin)

Minulle on aina suuri ilo ja kunnia puhua Ruotsissa. Tuntuu kuin olisi kotona. Maamme eivät ehkä ole kuin kaksosia, mutta olemme varmasti kuin sisaruksia. On erityisen mukavaa olla täällä Svenska Dagbladetin Executive Clubissa. Tällaiset keskustelutilaisuudet ovat osoitus tämän johtavan ruotsalaisen lehden halusta ylläpitää moniarvoista keskustelua ajankohtaisista asioista. Tämä on olennainen osa demokratiaa. Kiitän teitä arvokkaasta työstänne.

Globalisaatio on tämän päivän megailmiö. Globalisaatiota pelätään, sitä vastaan halutaan suojautua ja se nähdään mahdollisuutena parempaan elämään kaikille maailman ihmisille. Kärjistäen voisi sanoa, että joillekin globalisaatio on kaiken pahan lähde ja joillekin kaiken hyvän mahdollisuus.

Monien muiden tavoin minä olen sitä mieltä, että globalisaatio tarjoaa suuria mahdollisuuksia, mutta tänään nuo mahdollisuudet eivät täysimääräisesti toteudu. Sen edut ja haitat jakaantuvat epätasaisesti niin maiden välillä kuin niiden sisällä. Olen globalisaationkin suhteen reformisti, tarvitsemme parempaa globalisaatiota. Oikeudenmukaista globalisaatiota. Globalisaatiota, joka huomioi ihmisten tarpeet paremmin niin teollisuus- kuin kehitysmaissa.

Kansallisvaltiot ovat edelleen tärkeimpiä toimijoita globalisaatiossa. Ihmisten mahdollisuus hyötyä globalisaatiosta tai välttyä sen kielteisiltä vaikutuksilta riippuu pitkälti siitä, millaisessa valtiossa he asuvat. Demokraattinen valtio, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta, on hyvä lähtökohta. Valtiollisen demokratian lisäksi tarvitaan elävä kansalaisyhteiskunta mukaan lukien työmarkkinajärjestöt sekä luonnollisesti vapaa ja vastuullinen yritystoiminta, jotta saamme kestävän taloudellisen kehityksen.

Tämä lähtökohta tuntuu hyvin tutulta meille pohjoismaalaisille. Pohjoismaat ja pohjoismainen yhteistyö ovat aivan erityinen esimerkki menestyksestä globalisaation maailmassa. Pohjoismaat menestyvät erinomaisesti kansainvälisissä vertailuissa, koskevat ne sitten koulutusta, kilpailukykyä, kestävää kehitystä tai tasa-arvoa. Samalla pohjoismainen yhteistyö on luonut kansalaisillemme mahdollisuudet ja edellytykset sellaisiin rajat ylittäviin oikeuksiin, joista maailman muiden alueiden kansalaiset voivat vain uneksia ja joiden toteuttaminen on alkanut Euroopan unionissa paljon Pohjoismaita myöhemmin.

Olisi varmasti väärin sanoa, että pohjoismaisen yhteistyön kehittyminen olisi alkanut vastauksena globalisaation haasteisiin. Ei, tämä yhteistyö on alkanut paljon ennen globalisaatiota. Pohjoismainen yhteistyö on aina ollut ennen kaikkea keino maidemme asukkaiden elämän helpottamiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Passiunioni, yhteiset työmarkkinat ja oikeus asettua asumaan mihin tahansa toiseen Pohjoismaahan ovat esimerkkejä erinomaisesta kansainvälisestä yhteistyöstä, joka on ollut selvästi enemmän läsnä ihmisten arkipäiväisessä elämässä kuin mikään muu kansainvälinen yhteistyö. Toki nyt EU:ssa ollaan toteuttamassa samoja periaatteita, kuin mitä me olemme Pohjoismaissa noudattaneet jo vuosikymmenien ajan.

Pohjoismaiden integraatiopolitiikat poikkeavat toisistaan. Norja ja Islanti ovat jättäytyneet unionin ulkopuolelle. Tanska, Norja ja Islanti ovat NATOn jäseniä. Toisaalta Tanska ei osallistu EU:n puolustuspoliittiseen yhteistyöhön ja Suomi on ainoa Pohjoismaa, jonka kansallinen rahayksikkö on euro. Erot kansallisissa integraatiopolitiikoissa näkyvät myös unionin sisällä, mutta tosiasia on, että Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat usein samassa leirissä EU:ssa.

Pohjoismainen yhteistyö on vahvaa yli unionin jäsenyysrajan. Tämä näkyy erityisen selvästi Schengen-yhteistyössä. Suomi ja Ruotsi pitivät aina ratkaisevana sitä, että Norja ja Islanti ovat mukana tässä syvässä EU-yhteistyössä, johon läheskään kaikki EU-maat eivät osallistu. Toinen ajankohtainen esimerkki pohjoismaisesta yhteistyöstä yli unionin jäsenrajan on Ruotsin, Suomen, Norjan ja Viron yhteinen taisteluosastohanke.

On ehkä hyvä muistaa, että EU:n kriisinhallinta syntyi neuvotteluissa, jotka johtivat Amsterdamin sopimukseen silloisen Ruotsin ulkoministeri Lena Hjelm-Wallénin ja minun yhteisestä ehdotuksesta.

Taloudellinen vuorovaikutus on keskeinen osa pohjoismaista yhteistyötä. Kauppa maidemme välillä on suurta ja investoinnit maasta toiseen ovat korkealla tasolla. Suomalaisten yritysten suorien investointien suurin kohdemaa on Ruotsi. Vastaavasti ruotsalaisten yritysten suorat ulkomaiset investoinnit kohdistuvat niinikään hyvin usein Suomeen. Nimet Stora-Enso ja Telia-Sonera ovat taas osoituksia järkiavioliitoista.

Pohjoismainen yhteistyö ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan tai tarpeellisuuttaan. Yhteistyön tarpeet ja muodot muuttuvat ja yhteistyön pitää kehittyä tarpeiden muuttumisen myötä. Parhaat edellytykset pohjoismaisen yhteistyön kehittämiselle luo Ruotsin ja Suomen aktiivinen yhteistoiminta, niin EU:ssa kuin unionin ulkopuolella.

Eurooppalaisessa integraatiossa on vakavan pohdinnan aika. Eurooppalainen integraatio voi kehittyä vain jos kansalaiset niin haluavat. Kyseessä on aito demokraattinen prosessi.

Olemme päättäneet ottaa mietintätauon perustuslaillisen sopimuksen ratifiointiin. Tämä on oikea ratkaisu jo yksinkertaisesti siitä syystä, että uuteen sopimusjärjestelmään siirtyminen edellyttää yksimielisyyttä eikä ole oletettavaa, että Ranskassa ja Hollannissa tehtäisiin uusia sopimuksen hyväksyviä päätöksiä vähään aikaan.

Unionin tämän hetken vaikeuksista huolimatta ei ole syytä epäillä hanketta yhteisestä Euroopasta. Meidän on vain palautettava mieleen mitä kaikkia etuja Euroopan yhdentyminen on antanut valtioille ja ihmisille, joita se yhdistää. Unioni voi olla meidän turvamme globalisaatiossa ja EU voi auttaa myös tekemään oikeudenmukaisempaa globalisaatiota.

Euroopan unioni on jo nyt paljon enemmän kuin pelkkä vapaakauppa-alue, vaikka vapaakauppa EU:n sisällä ei aina toimi hyvin. Alusta lähtien EU:n on ollut tarkoitus olla poliittinen projekti. EU on yhteisö, jolla on yhteinen päämäärä ja yhteiset arvot ja periaatteet. Jotta luottamus unioniin kasvaisi, sen tulee olla nykyistä demokraattisempi, avoimempi ja tehokkaampi.

On lukuisia asioita, joissa saamme yhdessä paremman tuloksen kuin kukin jäsenmaa yksin toimien. Tästä juuri syntyy unionin lisäarvo ja sen lisäarvon on oltava todellista. Mutta silloin kun asioista päätetään EU-tasolla, on siitä pystyttävä ottamaan vastuu eikä väittää, että ”Bryssel” on päättänyt. Toivon tämän asenteen nousevan esille valtioiden ja hallitusten päämiesten epävirallisessa tapaamisessa ensi viikolla.

Suomi toimii ensi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla toista kertaa EU:n puheenjohtajamaana. Kokemuksemme unionijäsenyydestä on lisääntynyt, mutta valmistaudumme tulevaan puheenjohtajuuteen vähintään yhtä huolellisesti kuin edellisellä kerralla 1999. Tiedämme, että omat mahdollisuutemme vaikuttaa puheenjohtajuuskautemme asialistaan on rajallinen, mutta yksi painopistealueemme tulee olemaan EU:n ja Venäjän välisten suhteiden kehittäminen.

Euroopan unionille Venäjä on strateginen kumppani, jonka kanssa pyritään laajaan ja kattavaan yhteistyöhön. Unionin kannalta erityisen perusteltua tämä yhteistyö on ympäristöön, energiaan, rajat ylittävään liikkumiseen, kansanterveyteen, rikollisuuden torjumiseen ja tutkimukseen liittyvissä kysymyksissä sekä muihin Euroopan turvallisuuteen, vakauteen sekä sen yleiseen hyvinvointiin liittyvillä aloilla.

Venäjällä puolestaan on monia toiveita unionin ja Venäjän kasvavan taloudellisen keskinäisen riippuvuuden sekä unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittymiseen liittyen.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana EU:n ja Venäjän väliset suhteet ovat kehittyneet myönteisesti. Kumppanuus- ja yhteistyösopimus (PCA) laajennettiin koskemaan unionin uusia jäsenmaita, EU ja Venäjä allekirjoittivat kahdenvälisen pöytäkirjan Venäjän WTO-jäsenyydestä ja Venäjä liittyi Kioton ympäristösopimukseen. Viime keväänä sovittiin yhteistyön syventämisestä taloudessa, oikeus- ja sisäasioissa, ulkoisessa turvallisuudessa sekä tutkimuksessa ja koulutuksessa. Kaksi viikkoa sitten pidetty EU-Venäjä-huippukokous onnistui hyvin ja tuloksena oli muun muassa yhteisymmärrys viisumijoustoista ja tähän liittyvästä takaisinottosopimuksesta.

Nimenomaan ajatus kumppanuudesta ja yhteisistä eduista on Suomen tärkein lähtökohta EU:n ja Venäjän välisiä suhteita kehittäessä. Molempien osapuolten pitää nähdä ja kokea, että yhteistyö on hyödyllistä. Pietarin lounainen jätevedenpuhdistamo on konkreettinen esimerkki tällaisesta yhteistyöstä. Minulla oli ilo osallistua tämän jätevedenpuhdistamon vihkiäisiin yhdessä presidentti Vladimir Putinin, pääministeri Göran Perssonin, Pietarin kaupunginjohtajan Valentina Matvijenkon ja monen muun ihmisen kanssa. Tämä Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuuden avulla toteutettu hanke vähentää merkittävästi Suomenlahden ja Itämeren ympäristökuormitusta meidän kaikkien Itämeren rannalla asuvien iloksi.

Suomella on erityinen intressi Venäjän kehityksen suhteen. Onhan meillä pitkä yhteinen raja ja Venäjästä on tullut Suomen suurin kauppakumppani. Haluamme muiden EU-maiden tavoin, että Venäjällä vallitsee demokratia, oikeusvaltio ja markkinatalous. Haluamme vakaan ja hyvinvoivan Venäjän.

Venäjällä on kuitenkin vielä tehtävää ihmisoikeuksien, oikeusvaltion ja markkinatalouden kehittämisessä. Maan puoluelaitos on verrattain kehittymätön, median moniarvoisuuden suhteen on toivomisen varaa, hallintotoimien ennustettavuutta voitaisiin parantaa ja yritysten tasavertaisia toimintaedellytyksiä edistää. Lista voisi olla paljon pidempi, mutta on myös syytä muistaa, että kaikilla mailla on parantamista omissa toimissaan ja yhteistyö ei saa perustua nalkuttamiseen.

Vietämme tänä vuonna yhteisen Maailmanjärjestömme 60-vuotisjuhlavuotta. Olen erittäin iloinen, että Ruotsi toimii 60. yleiskokouksen puheenjohtajamaana. Ruotsi, jos joku maa, ansaitsee tämän erinomaisen kunnian. Oli mieltä sykähdyttävää ja pohjoismaista sydäntä lämmittävää nähdä ja kuulla pääministeri Göran Persson johtamassa syyskuun huippukokousta.

Ruotsilla on nyt suuri vastuu viedä eteenpäin syyskuun huippukokouksen päätöksiä. Tehtävä on vaativa. Luotamme Ruotsiin ja uskomme teidän hoitavan tämänkin tehtävän erinomaisesti. Suomi tukee Ruotsia kaikin voimin tässä tärkeässä tehtävässä.