Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Pentinkulman päivillä Urjalassa 3.8.2002

Hyvät kuulijat,


Pihalla maailmassa vai maailman pihalla?

Maailman meno on ongelmallista. Jos on sitä liian lähellä, ei näe suuntaa. Jos on kyllin etäällä, on vaara ettei ulotu vaikuttamaan. Taide on parhaimmillaan kuin kompassi, joka muuttuvasta maastosta huolimatta auttaa meidät löytämään oikean suunnan.

Kulttuurin rakastamista ja luovuuteen kannustamista ei koskaan tehdä liikaa. Kulttuuri on nyt teknologian nopean muutoksen, kansainvälistymisen ja globalisaation aikana entistä tärkeämpi meille maailman pihalla tuskaileville ihmisille. Meidän on kuitenkin myös hyvä herätä huomaamaan pienenä kansakuntana oman kulttuurimme ja sen osatekijöiden tärkeys.

Uusin Linna-tutkimus on kiinnittänyt erityisesti huomiota Linnan moderniin kertomistekniikkaan. Historian totuutta etsitään episodien, rinnakkain ja eri rytmissä etenevien kertomusten kautta. Kuvaus siirtyilee paikasta toiseen. Pappilan salissa ja alustalaisten pirteissä ajan ilmiöt näyttäytyvät erilaisina ja niistä puhutaankin kuin eri kielillä. Tapahtumien kulusta on monta totuutta. Samanaikaisuus kun ei välttämättä merkitse olosuhteiden ja kokemusten yhteyttä.

Uskaltaisin väittää, että samalla tavoin Väinö Linna todennäköisesti kuvaisi myös meidän aikamme ilmiöitä - uuden teknologian vaikutusta, yhteiskuntamme rakennemuutosta, kansainvälistä kilpailua ja sen rinnalla uutta kansainvälistä yhteistyötä - integraatiota. Miten hänen teoksessaan muotoutuisivat tietoyhteiskunnan rajattomat mahdollisuudet ja ihmisen osa alati uuden oppijana ja osaajana?

Linnan teoksissa ihmisen ja luonnon välistä suhdetta - jopa riippuvuutta - on kuvattu usein. Hyvin moni meistäkin täällä läsnä olijoista on lainannut sanontaa " Alussa oli suo, kuokka ja Jussi." Linna muistuttaa puheessaan luonnon taloudelliselle kasvulle asettamista rajoista: " Tätä kysymystä ei voida asettaa tekniikalle ja tietokoneelle, vaan siihen on kysyttävä vastaus omalta tietoisuudeltamme".

Väinö Linna elää myös ihmisen rinnalla. Hän kertoo lempeän kunnioittavasti ihmisen uurastuksesta ja kamppailusta "säälliseen " elämään. Vaikka tämän päivän ihminen varmaan on monella tavoin saavuttanut täällä Pohjantähden alla aikaisempaan verrattuna kohtuullisen elämän tason, uskon että Linna löytäisi täältäkin Pappilan rouvansa ja Almansa, Preetinsä ja - Akselinsa.

Linnan sankareille on tässä yhteiskunnassa tilauksensa - niitä, joissa löytyy vastuullisuutta, yhteisöllisyyteen kasvaneita, itsenäisesti ajattelevia, selväjärkisiä toimijoita. Ja toisaalta voimme aavistella, miten terävää kuvausta syntyisi joistakin aikuisuutensa hukanneista, vaihtuvien trendien ja nopealiikkeisen rahan jäljessä rientäjistä, jotka leijuvat vailla Linnan painottamaa moraalista ydintä. Tai millaista huumoria irtoaisi suurten visioiden ja strategioiden törmäämisestä arjen kovaan maailmaan.

Väinö Linnan ei toki tarvitse ratkaista tämän päivän ongelmia enkä minä kuvittele yltäväni hänen sanalliseen ilmaisuunsa, mutta on kiehtovaa ajatella, miten hän kuvaisi Urjalaa, Etelä-Pirkanmaata, Suomea tai Eurooppaa. Tyylilleen uskollisena hän ehkä kuvaisi juuri laajasti asiatietoihin perustuen sekä tapahtumia että ihmisiä, jotka samanaikaisesti, mutta eri tasoilla ja eri tahtiin kulkien muodostavat meidän maailmamme. Mutta on myös jotain ajatonta.

Rehellisyys on ihmisen mitta. Väinö Linna kuvaa kirjoittamista : "Ilmasta ei kirjailija aineksia saa, vaan jostakin koetusta, nähdystä, kuullusta ja luetusta niiden on tultava." Vaan ei riitä, että ihmisellä on silmät nähdä ja korvat kuulla. Pitää olla myös mieli ymmärtää ja sydän tuntea. Väinö Linnan teoksissa Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla suomalaiset löysivät ajankuvauksen, jonka he kokivat totuudenmukaiseksi ja jonka he hyväksyivät. Linna totesi vuonna 1963 pohtiessaan teostensa samaa suurta suosiota: "Minä olen yrittänyt tuoda suomalaisen ihmisen kuvan lähemmäksi todellisuutta ja koettanut antaa hänelle moraalisen olemassaolon oikeuden tämän maan henkisessä ilmastossa. - Yksinkertaisesti sanoen, sivistysihanteen ja elämän välillä on ollut suuri kuilu." (Esseestä "Kansalaisten sivistyksestä").

Linnan suuret romaanit on luettu historiamme vaikeiden, jopa traumaattisten vaiheiden kuvauksina ja analyyseina. Teosten ilmestymiselle oli yhteiskunnallinen tilaus. Tilintekoa oli odotettu. Tavallaan oli kyse lähihistoriasta, vaikka Täällä Pohjantähden alla lähtikin liikkeelle yli puolen vuosisadan takaisista tapahtumista. Teokset herättivät siitä huolimatta tai juuri sen tähden myös ankaraa vastaväitettä ja kiivasta keskustelua. Nyt vuosien päästä voinemme olla vaikeuksitta yhtä mieltä, että Linna antoi hyvin merkittävän sysäyksen vuoden 1918 tapahtumien ja viime sotiemme kokemusten uuteen arviointiin.

Kirjailijan rehellinen tulkinta oli siis myös yhteiskunnallisesti vaikuttava tekijä. Samalla tavoin esimerkiksi Aleksis Kiven tuotanto vaikutti aikoinaan. Minun mielestäni Väinö Linna ansaitsee seuraajia. Tämän päivän ihminen tarvitsee yhtä lailla näkijää ja tukijaa tässä muutoksen pyörteessä.

Suomalaisella kirjoittajalla on hyvä tilanne sen suhteen, että ahkeria lukijoita löytyy. Huonompi tilanne taas on sen suhteen, ettei tällaisella lukijamäärällä liikaa rikastuta. Kirjoittajaseminaarit ja yhteentulemiset ovat hyvä rohkaisun ja oppimisen paikka.

Luovuuden löytäminen antaa ihmiselle uuden ulottuvuuden, mutta se auttaa ihmistä ymmärtämään myös toisten teoksia. Mielestäni on yhtä tärkeää, että luova työ parhaimmillaan asettaa ihmisen pohtimaan elämän perimmäisiä kysymyksiä. Väinö Linna pohtii ihmisen vapautta, vastuuta ja tasa-arvoa. Omassa työssäni olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että eettisen vastuun korostaminen on tämän päivän kysymys.

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on asettanut globalisaation sosiaalista ulottuvuutta käsittelevän komission, jossa olemme Tansanian presidentin kanssa puheenjohtajina. Vajaan puolivuotta työskennelleessä työryhmässä on tullut hyvin esille globalisaation kahdet kasvot. Globalisaation katsotaan lisänneen taloudellista hyvinvointia, mutta tämän hyvän jakaantuminen on tapahtunut erittäin epätasaisesti. Kansainväliset ja kansalliset erot ovat selvästi näkyvissä. On olemassa merkkejä siitä, että hyvinvointierot ovat jopa kasvaneet. Sääntelemättömässä markkinataloudessa tällainen kehitys vain voimistuu. Lisäksi rajattomasti kasvava kulutus lisää kohtuuttomasti luonnon kuormitusta.

Useimmat meistä uskovat, että muutos on mahdollinen ja että se on välttämätön. Miten
- se on tiedon ja tahdon kysymys. Globalisaation hallinta ja ympäristönsuojelu tarvitsevat aikaisempaa tiiviimpää valtioiden välistä kansainvälistä yhteistyötä, mutta olisi epärealistista kuvitella sen korvaavan yhteistoiminnan muut tasot. Tarvitsemme myös entistä vahvempaa ja elävämpää paikallista osallistumista. Kansallisvaltio on edelleen tärkein kansainvälinen neuvottelija. Näiden perinteisten tapojen lisäksi tarvitsemme kuitenkin myös uusia tasoja toimia.

Kaiken takana on ihminen ja hänen toimintansa. Te täällä Urjalassa olette hyvässä asemassa. Teillä on nykysosiologian termejä käyttääkseni konkreettinen success story tai best practices jaettavana. Te näette sen konkreettisen ympäristön, josta Pentinkulma kertoo ja te myös näette, miten se on työllä muuttunut. Olen iloinen, että tunnette myös sen vastuun, joka liittyy elävän kulttuuriperinteen jatkamiseen.

Euroopan unioni on uusi kotikenttä. Laajentumisen jälkeen meillä on aikaisempaa suurempi alue, jossa mahdollisesti demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio ovat yhteistä arvoperinnettä. Väinö Linnan tuotanto kertoo, miten vaikeaa tämän perinnön istuttaminen on ollut meidän maahamme. Eikä se ole muualla helpompaa. Euroopan unionin laajentuminen on osa tätä prosessia. Vaikka tavoitteen tärkeys - rauhan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaaminen - on moneen kertaan yhdestä suusta todettu sekä jäsenmaiden että hakijamaiden kesken, on saatava vakuutettua myös asian varsinaiset subjektit, eurooppalaiset itse, asian tärkeydestä.

Kysymys ei ole vain siitä, löydetäänkö joustavin tie myönteisen vastauksen pusertamiseksi, vaan oikeasta ja aidosta tahdosta. Useimmissa hakijamaissa kysymys tehdään kansanäänestyksen kautta. Useimmissa jäsenmaissa uusien jäsenten hyväksyntä edellyttää vain parlamentin tahtoa. Olen itse vakuuttunut EU:n laajentumisen eduista sekä uusien että vanhojen jäsenten kannalta pitkällä tähtäimellä. Olen kuitenkin valmis myöntämään, että asiassa on monia herkkiä ja vaikeitakin kohtia. Mutta lopputuloksen vuoksi kannattaa tehdä työtä.

Uskon Väinö Linnan tavoin, että isänmaan rakkaus ja kansainvälinen yhteisvastuu eivät ole vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä voimia. Toivotan teille, arvoisat pentinkulmalaiset, sekä kaikille teidän ystävillenne avoimia silmiä, tarkkoja korvia, älyn lentoa ja sydämen vahvuutta kertoa meille elämän koko kirjosta niin, että voisimme kyllä olla maailman pihalla, mutta emme pihalla maailmasta.