Suoraan sisältöön

Suomen tasavallan presidentti: Puheet ja haastattelut

Suomen tasavallan presidentti
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
Puheet, 27.3.2009

Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Reilun kaupan 10-vuotisjuhlaseminaarissa Finlandia-talolla 27.3.2009

(muutosvarauksin)

Suomen kehityspolitiikan tärkeimpiä tavoitteita ovat köyhyyden poistaminen sekä kestävän kehityksen edistäminen. Haaste on mittava, sillä yli 1,3 miljardia ihmistä elää YK:n tilastojen mukaan äärimmäisessä köyhyydessä.

Köyhyys näyttäytyy monin eri tavoin. Aliravitsemus altistaa sairauksille ja ajaa ihmisiä epätoivoisiin tekoihin. Köyhyydestä kärsivät etenkin heikoimmassa asemassa olevat naiset ja lapset, joiden kouluttamiseen ei ole varaa. Työtä ei aina ole tarjolla tai työstä saaduilla tuloilla ei pystytä elättämään perheitä. Toimeen tulemiseksi käytetään lapsityövoimaa, joka vaarantaa lasten terveyden sekä estää koulunkäyntiä. Köyhyys muodostaa näin kierteen, joka tulisi saada katkaistua.

Reilun kaupan periaatteet nojaavat Suomen kehityspolitiikan mukaisesti samoihin tavoitteisiin. Köyhyyden torjumisessa onkin kyse yhteisvastuullisuudesta. Kehitysmaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämiseksi tarvitaan monipuolisia toimia. Hyvinvointimme ja sen jakaminen ovat osa yhteistä maailmaa.

Kestävän kehityksen aikaansaaminen edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista. Reilun kaupan kriteereinä vaatimukset kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusten, YK:n ihmisoikeuksien julistuksen ja lasten oikeuksien sopimuksen noudattamisesta ovat osoitus solidaarisuudesta. Kuluttajien omat valinnat ovat saaneet aikaan myös suurempien yritysten mielenkiinnon heräämisen työntekijöiden olosuhteiden parantamiseen. Oikeus säällisiin työoloihin, työstä maksettuun lainmukaiseen korvaukseen sekä järjestäytymisvapaus kuuluvat kaikille.

Reilun kaupan kriteerit ottavat hyvin huomioon myös ympäristön suojelun näkökulman. Tiukat ympäristökriteerit kiinnittävät huomiota ympäristöystävällisyyteen koko tuotantoketjussa. Kriteerien hyvä valvonta ja seuranta takaavat osaltaan niiden noudattamisen, mutta tulee tuotteiden laajentuessa olemaan entistä haasteellisempaa.

Reilun kaupan avulla on tehty konkreettisia tekoja asioiden parantamiseksi. Olennaisinta on ihmisten elinolojen parantuminen oman työn kautta, jolloin vaikutusmahdollisuudet omaan elämään lisääntyvät. Viljelijöille maksettava tuotteiden takuuhinta tuo myös pidempiaikaista taloudellista vakautta. Elintason kasvu heijastuu suoraan perheiden hyvinvointiin ja on keskeisellä sijalla taistelussa köyhyyttä vastaan.

Parhaimmat edellytykset laajempien muutosten aikaansaamiseksi löytyy paikallisista tarpeista ja toteutuksesta, jolloin yhteiskuntaa vahvistetaan sisältä päin. Reilun kaupan lisää on käytetty nimenomaisesti koko kyläyhteisön tarpeisiin porakaivoja ja kouluja rakentamalla sekä ihmisiä kouluttamalla. Tarpeiden toteuttaminen on ollut kyläyhteisön omalla vastuulla. Ihmisillä tuleekin olla oikeus päättää asioistaan paikallisesti sekä saada tunne omasta osallisuudestaan.

* * *

Reilun kaupan vahvuutena on laaja yhteistyö eri toimijoiden kesken jo alusta alkaen. Työ on ollut kannustava esimerkki keskinäisestä solidaarisuudesta yritysmaailman, kansalaisyhteiskunnan sekä julkisen sektorin välillä. Kyse on vahvasta sitoutumisesta samoihin kestäviin arvoihin.

Meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta maailmamme hyvinvoinnista myös kuluttajina. Useat päivittäin nauttimamme elintarvikkeet on viljelty kehitysmaissa, joten Reilun kaupan tuotteet antavat laajalla valikoimallaan ihmisille mahdollisuuden tehdä päivittäin pieniä tekoja maailman kehityksen edistämiseksi.

Reilu kauppa on opettanut toimimaan reilusti ihmisiä ja luontoa kohtaan. Reilun kaupan kaupunkien, kuntien ja seurakuntien määrän kasvu on osoitus yhteisvastuullisuuden lisääntymisestä. Myös meillä Mäntyniemessä ja Presidentinlinnassa juodaan reilun kaupan kahvia ja sitä tarjoillaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle tuleville vieraille.

Haluan toivottaa lämpimät kiitokseni teille kaikille Reilun kaupan toimijoille. Reilun kaupan merkistä on vuosien varrella muodostunut tunnettu ja luotettava takuu tuotteen eettisyydestä. Yksittäisen ihmisen valinnoilla on näin todellista merkitystä. Toivotan onnea yhteisten arvojen eteen tekemälle työllenne sekä Reilulle kaupalle asettamiinne kasvutavoitteisiin.

Tulosta
Bookmark and Share
Tämä dokumentti

Päivitetty 27.3.2009

© 2012 Tasavallan presidentin kanslia Mariankatu 2, 00170 Helsinki, puh: (09) 661 133, Fax (09) 638 247
   Tietoa verkkopalvelusta   webmaster[at]tpk.fi