Tohtori Pentti Arajärven puhe Rasismin vastaisessa seminaarissa 22.3.2004

Hyvät kuulijat,

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat niin kansallisesti kuin kansainvälisesti laajasti hyväksyttyjä. Ne ovat eräällä tavalla välttämättömyyksiä, jos haluamme ylipäänsä järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Jos yhdenvertaisuus ei vallitse, on vallassa vahvin.

Yhdenvertaisuus kiinnittyy vahvasti ihmisarvoon. Itse asiassa ihmisarvo kertoo sen, että kaikilla ihmisillä on arvo. YK:n ihmisoikeuksien julistus kertoo sen omalla tavallaan kauniisti: kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.

Yhdenvertaisuus on myös historiallisesti varsin vanha. Sen juuret voidaan johtaa kirjoitettuna normistona Ranskan vallankumoukseen, jolloin se tosin tarkoitti lähinnä täysi-ikäisten miesten yhdenvertaisuutta. Siitä se on laajentunut vastustamattomalla voimalla tarkoittamaan kaikenikäisiä, kumpaakin sukupuolta ja riippumattomuutta etnisestä alkuperästä, uskonnosta, syntyperästä, taloudellisesta asemasta tai mistään muustakaan ihmisen ulkopuolella olevasta seikasta.

Yhdenvertaisuus on myös siinä mielessä merkittävä perus- ja ihmisoikeus, että se on ns. horisontaalinen. Sitä voidaan oikeutena ja periaatteena soveltaa kaikkiin muihin perus- ja ihmisoikeuksiin. Kun puhumme oikeudesta koulutukseen, sosiaaliturvaan tai puhtaaseen ympäristöön tai kun puhumme sananvapaudesta, vakaumuksen vapaudesta ja taannehtivan rikoslain kiellosta, vaadimme samalla niitä kaikkia toteutettavaksi yhdenvertaisesti.

Kuten monet muutkin asiat myös yhdenvertaisuus voidaan jakaa muodolliseen ja aineelliseen yhdenvertaisuuteen. Muodollinen yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että samanlaisissa asioissa on kaikkia kohdeltava samalla tavalla. Tätä symbolisoi mm. se, että oikeuden jumalattaren silmät ovat sidotut. Oikeuden jumalatar ei saa ottaa huomioon niitä näkökohtia, jotka ovat asian ratkaisemisessa merkityksettömiä. Aineellinen, tosiasiallinen yhdenvertaisuus kiinnittää huomiota myös lopputulokseen. Eriarvoisuus voi johtua kovin monenlaisista seikoista, joskus jopa lainsäädännöstä tai muista julkisen vallan toimista. Silloin tarvitaan tietoista positiivista toimimisvelvollisuutta. Tällaiset seikat ovat tyypillisiä hyvinvointiyhteiskunnalle. Tarkan muodollisen lain soveltamisen rinnalla tai joskus jopa sen sijasta asetetaan lopputulos tärkeimmäksi.

Yhdenvertaisuuden sukuinen, mutta näkökulmaltaan siitä eroava on syrjinnän kielto. Syrjinnän kielto edellyttää, että ihmisiä ei aseteta eri asemaan toisiinsa nähden ilman hyväksyttävää perustetta. Syrjintä on siis ei-hyväksyttävää erottelua ihmisten kesken. On olemassa myös hyväksyttäviä perusteita, joilla ihmiset asetetaan eri asemaan. Eläkkeitä tai lapsilisää voidaan maksaa vain tietyn ikäisille henkilöille, uskonnollinen yhteisö voi edellyttää palvelukseensa otettavalta tietyn uskonnon tunnustamista tai oikeus oleskella maassa vapaasti voidaan antaa vain oman maan kansalaisille. Mutta tällöinkin hyväksyttävä peruste koskee hyvin ahtaasti vain sitä asiaa, josta kulloinkin on kysymys. Jos muunmaalainen oleskelee maassa laillisesti, ei häntä kansalaisuuden takia saa käsitellä vaikkapa sosiaaliturvassa eri lailla muutoin kuin sosiaaliturvan suhteen hyväksyttävällä perusteella. Silloin ei taas enää kansalaisuus välttämättä merkitse yhtään mitään.

Syrjinnän suhteen käytetään myös ns. välillisen syrjinnän käsitettä. Rotusyrjinnän vastaisen sopimuksen mukaan rotusyrjintää on mm. toiminta, jonka tarkoituksena tai seurauksena on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tasapuolisen tunnustamisen, nauttimisen tai harjoittamisen mitätöiminen tai rajoittaminen poliittisella, taloudellisella, sosiaalisella, sivistyksellisellä tai jollakin muulla julkisen elämän alalla. Syrjintä ei saa siis tapahtua näennäisesti neutraalinkaan menettelyn seurauksena, jos tuloksena on tosiasiallinen syrjintä. Toisaalta syrjintää voi olla sekin, että sallitaan jokin etuoikeutettu toiminta. Samalla on muistettava, että syrjinnän poistamiseksi on mahdollista käyttää ns. positiivista erityiskohtelua, jolla pyritään heikommassa asemassa olevien saattamiseen samaan asemaan muiden kanssa.

Yksi lasten ja nuorten elämänalue, jolla syrjintää esiintyy tai saattaa esiintyä on epäilemättä koulukiusaaminen. Koulukiusaaminen on moraalisesti erityisen tuomittavaa, kun se ikään kuin asettaa lapset ja nuoret tuleviksi voittajiksi ja häviäjiksi. Toisaalta usein kiusaaja itse on eniten avun tarpeessa. Hän on ressukka, joka hakee itsetuntoa suvaitsemattomuudesta ja itsensä paremmaksi asettamisesta. Tällä en suinkaan tarkoita, etteikö kiusattua pitäisi auttaa. Ja etteikö huomiota olisi kiinnitettävä myös hiljaisiin seuraajiin.

Kiusaamisen perusteet voivat olla moninaisia. Toisinaan ne ovat rasistiset, toisinaan muuten vain käsittämättömät. Onpa kiusaamisen syy mikä hyvänsä, tulee meillä olla sen suhteen nollatoleranssi. Se tarkoittaa aina puuttumista kiusaamiseen. Puuttumisen tulee ulottua sekä kiusaajaan että kiusattuun ja myös ns. hiljaisiin myötäilijöihin. Kiusaaminen saattaa olla myös seurausta ylettömästä kilpailusta. Kun yksi pärjää ja toinen ei, on usein se ei pärjännyt kiusaaja. Hän siis nostaa profiiliaan jollakin muulla kuin varsinaisen toiminnan alueella.

Yhteiskuntapoliittisesti ehkä kaikkein tehokkainta rasismin vastaista työtä on kaiken yhteiskunnassa esiintyvän kiusaamisen poistaminen, tapahtuipa se koulussa, työelämässä, jalkapallokentällä tai millä hyvänsä elämänalueella. Elää ja antaa toistenkin elää on hyvä lähtökohta. Sen mukana häviää rasismi ja sen mukana häviää monia rasismille välttämättömiä asenteita ja tapoja.

Hyvät kuulijat

Rasismi on pohjaltaan suvaitsemattomuutta. Keskimäärin emme kukaan pidä siitä, että elämäämme puututaan edes hyvää tarkoittaen silloin, kun toimintamme, tapamme, ulkoinen olemuksemme tai muu vastaava seikka ei vaikuta muihin ja yhteiseloomme. Miksi se tulisikaan sallia silloin kun itsestään huolta pitämään kykenevä toimii toisin tai näyttää erilaiselta kuin me itse. Vielä vähemmän se on hyväksyttävissä silloin, kun puuttuminen toiseen ihmiseen tapahtuu pahansuopeudesta tai kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan. Eri asia ovat ne kulttuuriin tai tapoihin liittyvät seikat, jotka rikkovat perus- ja ihmisoikeuksia ja joita emme voi missään tapauksessa hyväksyä.

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.