Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe ”Naiset, rauha ja turvallisuus” -seminaarissa Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa 6.6.2007

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille – sekä miehille että naisille, pojille ja tytöille. Kanssasisaremme maailmalla joutuvat kuitenkin usein kamppailemaan äärimmäisessä turvattomuudessa ja vaikeiden ongelmien kanssa. Naisten ja tyttöjen sodissa ja muissa konflikteissa kokema väkivalta on paikoin pahentunut entisestään. Samoin köyhyydellä on usein naisen kasvot. Naisten ja tyttöjen suojelu ja oikeuksien turvaaminen on ihmisoikeuskysymys ja globaalin turvallisuuden kysymys.

Yhdistyneiden kansakuntien naisia, turvallisuutta ja rauhaa koskeva päätöslauselma N:o 1325 perustuu YK:n ihmisoikeusasiakirjoille. Tämä kaikkia maailmanjärjestön jäsenvaltioita sitova päätöslauselma sisältää hyvin konkreettisia vaatimuksia naisten ja tyttöjen ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamisesta konfliktitilanteissa ja konfliktin jälkeisissä oloissa.

Tuen täydestä sydämestä päätöslauselman tavoitteita vahvistaa naisten roolia rauhanrakentamisessa sekä rauhaan tähtäävissä neuvotteluissa ja päätöksenteossa. Naisten aseman vahvistaminen tulee tapahtua kaikilla tasoilla. Vuoden 2005 YK:n Major Event –huippukokouksessa päätimme sekä ihmisoikeusneuvoston että rauhanrakentamiskomission perustamisesta. Silloin esitin, että meidän täytyy varmistaa, että näiden elinten työhön osallistuu tarpeeksi naisia.

Periaatteessa ihmisoikeuksien ja sukupuolten välisen tasa-arvon kunnioittaminen ei ole vaikeaa - vaikeus liittyy toteuttamiseen. Ja se on erityisen vaikeaa konfliktitilanteissa. On ennen kaikkea hallitusten tehtävä varmistaa, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan, mutta muutokseen tarvitaan meitä kaikkia. Naisten ja tyttöjen oikeuksien suojelu on vahvasti asennekysymys, ja meidän on äiteinä, isinä, työtovereina, kouluttajina ja päällikköinä osoitettava tämä omalla toiminnallamme.

Kansalaisjärjestöt ovat tässä työssä hyvin tärkeitä. Niiden antama kannustus, tuki ja käytännön esimerkki ovat olleet monessa maassa ratkaiseva tekijä naisten aseman parantamisessa.

Naisten kokemusten huomioon ottaminen ja heidän äänensä kuuleminen voi tuoda muutoksen. Uskon, että naisten paikallinen ja ruohonjuuritason toiminta myös rauhanprosesseissa lisää mahdollisuuksia saada aikaan kestäviä ratkaisuja.

Ajankohtaiseen Lähi-idän tilanteeseen liittyen olen itse tehnyt yhteistyötä YK:n naistenrahaston UNIFEMin kanssa, joka tukee israelilaisten ja palestiinalaisten naisten välistä vuoropuhelua. Järjestimme viime vuoden syyskuussa YK:n yleiskokouksen avajaisviikolla New Yorkissa tilaisuuden tehdäksemme tätä hanketta laajemmin tunnetuksi kansainväliselle yhteisölle. Olen Uuden Seelannin pääministeri Helen Clarkin kanssa suostunut tämän israelilais-palestiinalaisnaisten hankkeen suojelijoiksi. Myös Liberian presidentti Ellen Johnson-Sirleaf tukee tätä aloitetta.

* * *

On suuri ilo juuri tässä tilaisuudessa vahvistaa, että Suomi tulee laatimaan kansallisen toimintaohjelman YK:n päätöslauselman 1325 toimeenpanosta. Kiitos tästä kuuluu myös Norjalle. Osallistuessani vuosi sitten kokoukseen Norjassa sain kopion Norjan hallituksen vastaavasta toimintaohjelmasta. Kansallisen toimintaohjelman laatimista pohdittiin jo tuolloin täällä Suomessa, mutta Norjan ohjelma kannusti meitä kampanjoimaa vielä ahkerammin kansallisen ohjelman puolesta.

Suomalaisista kansalaisjärjestöistä koostuva 1325-verkosto on myös aktiivisesti edistänyt kansallisen ohjelman laatimista. Verkosto on myös aktiivisesti pyrkinyt samaan julkisuutta päätöslauselman tavoitteille. Suomen ohjelma tullaan laatimaan yhteistyössä kansalaisjärjestöjen ja tutkijoiden kanssa. Meidän tulee ohjelman laadinnassa katsoa eteenpäin ja etsiä konkreettisia toimenpiteitä kansalliseksi ja kansainväliseksi keinoiksi viedä eteenpäin päätöslauselman tavoitteita.

Meidän on esimerkiksi kiinnitettävä enemmän huomiota tasa-arvoon siviili- ja sotilaalliseen kriisinhallinnan rekrytoinnissa. Operaatioiden henkilökunnan toimenkuvien on sisällettävä selkeänä vastuualueena naisten ja tyttöjen suojelu ja oikeuksien turvaaminen. Operaatiossa tulisi olla saatavilla naisten ja tyttöjen oikeuksien asiantuntijoiden apua. Yhteistyö ja avoin dialogi kriisialueiden kansallisten ja paikallisten viranomaisten sekä kansalaisyhteiskunnan – erityisesti naisjärjestöjen – kanssa on myös erittäin tärkeää.

Rauhanturvaajien ja siviilikriisinhallinnan henkilöstön koulutuksessa tulee varmistaa, että operaatioihin lähtevät ovat sitoutuneita ihmisoikeuksiin sekä kansainvälisen ja humanitäärisen oikeuden velvoitteisiin.

Ja meidän on edelleen tuettava aktiivisesti päätöslauselman tavoitteiden toteutumista kaikilla kansainvälisillä foorumeilla – niin YK:ssa, Euroopan unionissa, ETYJ:ssä kuin Natossa. Suomi toimii ensi vuonna ETYJ:n puheenjohtajamaana, mikä antaa meille mahdollisuuden edistää edelleen tätä asiaa ETYJ:n puitteissa.

Euroopan unionissa kaikki jäsenvaltiot ovat hyväksyneet päätelmät siitä, miten päätöslauselman 1325 soveltamista toteutetaan EU:n kriisinhallinnassa. Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella heinäkuussa 2006 unioni hyväksyi listan toimenpiteistä, joiden avulla tuetaan tasa-arvon kunnioittamista EU-operaatioissa. EU:n piirissä on sovittu myös päätöslauselman toimeenpanon varsinaisesta seurannasta. Tässäkin mielessä Suomen kansallisen toimintaohjelman laatiminen on mitä ajankohtaisinta.

Teidän majesteettinne, arvoisat kuulijat,

Teidän aloitteenne nostaa naiset, rauhan ja turvallisuuden yhdeksi tämän valtiovierailun teemoista on erinomainen idea. Olen varma, että Norjan ja Suomen yhteistyö jatkuu tiiviinä naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi.

Kiitos mielenkiinnostanne.