Puolimatkan koulu 100 vuotta 20.10.2002

Pentti Arajärvi

Arvoisat läsnäolijat,

Peruskoulun merkitys on erittäin suuri. Jokaiselle on annettava korkeatasoinen perusopetus. Peruskouluun kannattaa aina panostaa. Koulutusjärjestelmään ja instituutioihin perustuvalla koulutuksella on eräitä perustehtäviä. Ensimmäinen näistä on antaa lapsille ja nuorille niitä tietoja ja taitoja, joita he tarvitsevat elämässä. Elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot ovat moninaiset alkaen lukutaidosta ja päätyen sosiaalisten taitojen kautta vaikkapa ruoanlaittoon. Peruskoulun päättäneen on kyettävä toimimaan yhteiskunnassa.



Hyvä yleissivistys on välttämätön jokaiselle. Sivistys on ymmärrettävä laaja-alaisena käsitteenä, esimerkiksi orientoitumisena suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, suvaitsevaisuutena ja muiden kulttuurien ymmärtämisenä, kriittisenä elämänasenteena, menneitten sukupolvien työn kunnioittamisena, uuden luomisena, tietona yhteiskunnan toiminnasta, ihmisarvon ja muiden arvojen kunnioittamisena ja vahvistamisena, tasa-arvoisuuden edistämisenä yhteiskunnassa ja myös aivan konkreettisena tietona ja yleisenä käsityksenä vaikkapa ympäristöstä, maantieteestä, meidän ja muiden historiasta, kielitaitona ja monena muuna asiana. Sivistykseen kuuluu myös luonteva ja toiset huomioonottava käytös. Vastaako koulu osaltaan tähän haasteeseen.



Tieto- ja viestintätekniikan viime vuosien kehitys oikeastaan kulminoituu pariin symboliin. Ne ovat matkapuhelin, tietokone ja tietoverkko. Tärkeää on huomata, että pohjimmiltaan internetissä oleva tieto on verrattomasti tärkeämpää kuin se tekniikka, jolla tietoa siirretään. Internetissä on uskomaton määrä tietoa. Heti perään on todettava, että siellä on myös uskomaton määrä väärää tietoa, virheellistä tietoa, harhaan johtavaa tietoa ja jopa vahingollista tietoa. Näiden merkitystä ei pidä liioitella, mutta ne johtavat seuraavaan kysymykseen. Miten erotamme oikean tiedon väärästä ja toden valheesta? Miten tiedämme, mitkä tulokset ovat oikeita ja kritiikin kestäviä ja mitkä ovat vain uskomuksia tai jopa tahallisesti vääriä?



Vastaus tähän voi olla vain kouluopetuksessakin yhä tärkeämpi kriittinen ja avoin suhtautuminen tietoon. Tiedemies ei hyväksy tutkimuksensa ja luomansa tiedon perustaksi mitään, mitä hän ei voi osoittaa todeksi kullakin hetkellä vallitsevan tietämyksen perusteella. Toinen asia on, että monta kertaa on koko tiedonkäsityksemme mullistettu. Esimerkiksi käy vaikkapa aurinkokeskeisen tähtijärjestelmän hyväksyminen, joka on jo siirtynyt aurinkokeskeisyydestäkin eteenpäin, tai Einsteinin suhteellisuusteoria. Samalla tavalla meidän tulee oppia suhtautumaan internetin tietoon. Kaikki kirjoitettu ei ole totta eikä kaikkea totuutta ole kirjoitettu.



Samalla meidän on edelleen luotettava siihen moraaliseen ja eettiseen lähtökohtaan, jolle ihmisten yhteisöt ja yhteiskunnat rakentuvat. Tiedon käyttäminen vahingollisesti ei saa lisääntyä vain sen takia, että joku levittää vahingollista tietoa yhä tehokkaammilla menetelmillä. Vastuu itsestä ja ympäristöstä ei teknisen kehityksen myötä muutu miksikään, ja tämän vastuun opettaminen on edelleen omalta osaltaan koulunkin tehtävä.



Olemme kuluvan vuoden aikana saaneet huomattavaa kansainvälistä mielenkiintoa koulusaavutustemme johdosta. Niin sanotussa Pisa-tutkimuksessa vertailtiin kolmenkymmenenkahden maan 15-vuotiaiden koulusaavutuksia ja suomalaiset olivat lähestulkoon kaikilla alueilla parhaiden joukossa. Lukutaito oli parasta, luonnontieteiden osaamisessa oppilaamme olivat kolmanneksi parhaita ja matematiikassa neljänsiä. Oppimistulokset olivat varsin tasa-arvoisia ja alimmille suoritustasoille jäi suhteellisen vähän oppilaita. Toisaalta se merkitsi myös huippusuoritusten vähäisyyttä. Sukupuolten välillä oli eroa lähinnä lukutaidossa tyttöjen hyväksi. Koulujen väliset erot olivat sen sijaan pienehköjä. Vanhempien koulutustausta vaikutti tuloksiin.



Kansainvälisen arvion mukaan merkittäviä Suomen menestystekijöitä olivat muun muassa yhtenäiskoulujärjestelmä koko ikäluokalle, oppimisvaikeuksista kärsiville oppilaille annettavat erityispalvelut, ehkäisevät toimet sekä päivähoito ja esikoulu, hajautettu paikallisten viranomaisten toimeenpanema koulutus, eliittikoulujen puute eli kaikkien koulujen tasainen taso ja opettajien koulutustaso. Erityistä huomiota kiinnitti luokanopettajien yliopistokoulutus, kansallisen opetussuunnitelman ytimeen otettu lukemisen ja kirjoittamisen opetus, opettajien vapaus valita työtapansa, kirjastolaitos, laaja sanomalehdistö ja yleisesti laaja kirjojen lukeminen sekä internetyhteydet, lukemisen arvostaminen Suomen kulttuurissa, naisten korkea koulutustaso, siirtolaisten vähäisyys, se seikka, ettei filmejä ja televisio-ohjelmia dubata, sekä suomen kielen lukemisen kannalta miellyttävä rakenne: kirjoitat kuten äännät.



Ulkomaalaiset kysyvät usein, mikä on menestyksemme salaisuus. He ajattelevat, että he ovat vähintään yhtä fiksuja, mutta suomalaiset ovat keksineet Sammon. Paras vastaus on kolme sanaa: koulutus, koulutus, koulutus. Jos haluaa sanoa viidellä sanalla, voi sanoa vielä perään – ja koulutus. Ulkomaalaisia voi myös naurattaa sillä, että meillä oli lainsäädäntö, jonka mukaan ei päässyt naimisiin jos ei osannut lukea ja kirjoittaa. Kyseessä on kuitenkin tosiasia. Vuoden 1686 kirkkolain mukaan ripillepääsyn ehto oli lukutaito. 1800-luvun puolivälissä alkoi voimakas kansansivistysliike, jonka yksi kulminaatiopiste oli vuoden 1898 niin sanottu koulupiiriasetus. Se tosiasiallisesti merkitsi jo lähestulkoon yleisen oppivelvollisuuden luomista, vaikka muodollisesti yleinen oppivelvollisuus Suomeen tuli vasta vuonna 1921, eurooppalaisittain varsin myöhään. Koulupiiriasetuksen yhden hedelmän, Puolimatkan koulun 100-vuotisjuhlaa, olemme tänään täällä viettämässä.



Nykyajan koulua moititaan usein rauhattomaksi ja kurittomaksi. Näin ei varmasti keskimäärin ole asian laita, mutta pahimmillaan asiantila saattaa olla tällainen. Tärkeää on, että koulussa on selkeät säännöt, joita myös noudatetaan. Sääntöjen ei pitäisi olla ylhäältä saneltuja käyttäytymisnormeja, vaan yhteisesti sovittuja ja sisäistettyjä. Vaikka koululla olisikin hyvät ja ajanmukaiset järjestyssäännöt, saattaisi olla hyvin hedelmällistä ainakin rauhattomissa yksiköissä, että säännöt laadittaisiin uudestaan yhteistyössä opettajien, oppilaiden ja vanhempien kesken. Asiat jouduttaisiin uudestaan pohtimaan ja perustelemaan eikä vain luottamaan siihen, että aiemmassa prosessissa tuotetut säännöt ovat hyvät. Saattaa olla, että oppilaista kukaan ei ole ollut mukana laatimassa sääntöjä.



Koulukiusaaminen on sen kohteeksi joutuneelle ja useimmiten myös koulukiusaajalle todellinen ongelma. Toivottavaa olisi, että koulut omaksuisivat nollatoleranssi -ajattelun. Koulukiusaamiseen puututaan heti eikä vähätellä sitä ”pojat on poikia” tai ”eihän nyt tytöt sellaista” -ajattelulla. Epäilemättä koulukiusaamisen torjunnassa tarvitaan opetustoimen, koulupsykologien ja -kuraattorien, kasvatus- ja perheneuvoloiden, terveyskeskusten ja mielenterveystoimistojen yhteistyötä. Poliisilla olisi varmasti myös myönteinen panos annettavana.



Koulupudokkaiden osuus on maassamme kansainvälisesti vertaillen matala, 13 %. Ongelmalta ei kuitenkaan pidä sulkea silmiä. Koulupudokas on kuitenkin ainakin osittain menetetty yhteiskunnan kannalta – ja omalta kannaltaan. Nykyisen rakenteellisen työttömyyden keskeisiä syitä on vajaa koulutus. Pudokkaat varmistavat tämän ongelman säilymisen. Ainakin osa ongelman ratkaisusta liittyy opetussuunnitelmaan. Toinen osa ovat opetusmenetelmät. Tunnemmeko riittävästi lasten ja nuorten oppimisvaikeuksia. Tunnistetaanko esimerkiksi lukihäiriö riittävän ajoissa ja puututaanko sen aiheuttamiin vaikeuksiin riittävän ponnekkaasti?



Hallituksessa on syntynyt periaatepäätös koulun rangaistusjärjestelmän muuttamisesta siten, että oppilas voidaan tarvittaessa fyysistäkin voimaa käyttäen poistaa luokasta. Menettely on varmaan tarpeellinen. Asiaan liittyy kolmen osapuolen oikeuksia – ja aikuisten velvollisuuksia. Ensimmäinen näkökulma on luokasta poistettava oppilas, joka mahdollisesti on erilaisten suojelutoimenpiteiden tarpeessa. Kun lapsi on niin rauhaton ja yhteistyökyvytön eikä tajua sosiaalista tilannetta, jossa hän on, on tilanne todennäköisesti lapsen kannalta jo varsin vakava. Jos ilmiö on erittäin yleinen, on tilanne koko yhteiskunnan kannalta vakava. Toinen näkökulma ovat muut oppilaat. Osa heistä on varmaan lapsellisuuttaan, osa häiriintyneisyyttään mukana luokasta poistettavan oppilaan häiriössä. Kaikkien heidän osalta on kuitenkin kysymys yhden perusoikeuden, oikeuden oppia, varmistamisesta. Parhaimmillaan tilanne pitäisi tietysti saada muuttumaan niin, että muut oppilaat paheksuisivat, eivätkä suinkaan olisi välinpitämättömiä saati tukisi häiriökäyttäytymistä. Kolmas näkökulma on opettaja. Opettajalla on oltava oikeus tehdä työtään, kasvatusta ja opetusta. Opettajaa ei myöskään saa altistaa fyysiselle väkivallalle, kuten ei myöskään oppilaita mukaan lukien häirikköoppilas. Kaikkien osalta kyse on oikeusturvasta. Myös luokasta poistetulla oppilaalla on oikeus oppimiseen, joskaan en pidä esimerkiksi lopputunnin poissaoloa luokasta sellaisena, jolloin loukattaisiin oppilaan oikeutta. Luulen, että tekeillä olevan lain kannalta tehokkain vaikutus itse asiassa on tieto siitä, että oppilas voidaan aina luokasta poistaa. Jo sen luulisi vaikuttavan siihen, että puhe alkaisi auttaa.



Kun oppilas poistetaan luokasta fyysistä voimaa käyttäen kiinnittäisin huomiota yhteen tärkeään näkökulmaan. Tunteet ovat mahdollisesti korkealla niin luokasta poistettavalla oppilaalla kuin opettajalla. Saattavatpa luokan muutkin oppilaat olla enemmän tai vähemmän kiihtyneessä tilassa. Tällaisessa tilanteessa saattaa ylilyöntejä tapahtua suuntaan ja toiseen. Mielestäni oppilasta fyysisesti luokasta poistettaessa tärkeää olisi, että paikalla olisi kaksi aikuista tai jopa että poistamisen tekisi muu henkilö kun siitä päätöksen tehnyt opettaja. Se myös takaisi oikeusturvaa erityisesti opettajalle ja luokasta poistettavalle oppilaalle. Ulkopuolinen aikuinen ei olisi niin tunteella mukana ja lisäksi saataisiin tilanteen mahdollisia jälkiselvittelyjä silmällä pitäen paikalle toinen aikuinen ihminen. Tämä voisi olla kuka hyvänsä koulussa työskentelevä, esimerkiksi toinen opettaja, rehtori, vahtimestari tai muu koulun henkilökuntaan kuuluva.



Oppilaan pikaerottaminen, jos sitä sanaa voidaan käyttää, korostaa oppimisen oikeuden esiin nostamisen tarvetta. Peruskoulussa se on subjektiivinen oikeus ja taattava jokaiselle. Myös oikeusturva on subjektiivinen oikeus. Näistä syistä olen tämän asian suhteen varsin kriittinen ja säännökset on kirjoitettava huolellisesti niin, että edellä mainitsemieni kolmen osapuolen oikeudet toteutuvat olipa oikeuksissa kyse henkilökohtaisesta koskemattomuudesta, oppimisesta tai asianmukaisesta menettelystä.



Hyvät Kuulijat,



Meitä suomalaisia on viisi miljoonaa. Olemme vajaa tuhannesosa maailman väestöstä. Samalla kuulumme maailman hyvinvoivimpien kansakuntien joukkoon. Jos haluamme edelleen ylläpitää korkeaa elintasoamme, on olennaisen tärkeää, että niin nykyiset kuin tulevat sukupolvet jatkavat kouluttautumistaan. Lyhytnäköistä olisi myös se, että kaikelta oppimiselta vaadittaisiin tiukkaa tuotantoon sitoutumista. Kulttuurilla, mielenterveyden hyväksi tuotetuilla koulutus-, oppimis- ja osaamispalveluilla ja hyvän olon tunteella sinänsä on tärkeä merkitys hyvinvoinnissa. Siksi minkä ikäisen hyvänsä hankkima uusi tieto ja taito on tärkeää. Tietoa voidaan aina siirtää tuleville sukupolville. Tieto luo laatua elämään ja laatua työhön.



Yhteiskunnallinen keskustelu lasten asemasta on aivan epäilemättä herännyt. Toistuvasti on voitu osoittaa, että varhainen puuttuminen ongelmiin on tehokasta. Ensimmäiset ikävuodet ovat ratkaisevia. Viidenteen ikävuoteen mennessä tapahtunut lapsen ja perheen auttaminen on merkittävää vastaisen koulumenestyksen kannalta.



Tehokkainta epäilemättä on pitkällä aikavälillä lasten ja nuorten yleisten elinolosuhteiden parantaminen. Tarvitsemme varhaisen toteamisen ja puuttumisen tutkimusta ja kehittämistä. Tällä en tarkoita mitään interventiota perheiden arkeen, vaan panostamista neuvoloihin, päivähoitoon, kouluun kokonaisuutena mukaan lukien tukiopetus, kouluterveydenhuolto ja opiskelijaterveydenhuolto.



Lasten ja myös yhteiskunnan menestyksen perusedellytyksiä työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen sellaisella tavalla, että lapset tulevat otetuiksi huomioon. Välillisiä vaikutuksia tässä suhteessa voidaan saada jo kuntasuunnittelulla, kuten asuntojen, työpaikkojen ja päivähoitopaikkojen sijoittelulla tai muilla vastaavilla menettelyillä.



Usein sanotaan, että lapsuus loppuu, kun koulu alkaa. Pahemmin ei voisi erehtyä. Perheen tai vanhempien ohella koulu ja sen toveripiiri vaikuttavat lapseen ehkä enemmän kuin mikään muu siinä iässä, jolloin luodaan arvoja, opitaan yhteistoimintaa ja opitaan pitämään puolensa. Siksi koulu vaatii paljon opettajalta. Siksi on tärkeää, että koulu on myönteinen osa lapsuutta. Koulun on tarjottava haasteita, siellä on oltava rajat, siellä on viihdyttävä, siellä on oltava hyviä ihmissuhteita.