Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä kansalaistapahtumassa Helsingin Tuomiokirkossa 15.3.2009

(muutosvarauksin)

Vastìkään Suomen ulkopolitiikan päättäjät jalkautuivat joukolla Afrikkaan. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrynen oli eteläisessä Afrikassa, ulkoministeri Stubb ja presidentti Ahtisaari olivat Addis Abebassa ja itse olin ministeri Astrid Thorsin kanssa Länsi-Afrikassa Senegalissa, Liberiassa, Nigeriassa ja Beninissä. Matkaan kuului myös osallistuminen Liberian pääkaupungissa Monroviassa järjestettyyn naisten kollokviumiin, jossa liikkeelle panevina voimina olivat Suomi ja Liberia – toki yhdessä YK-järjestöjen ja EU:n kanssa. Afrikka on tarpeellista nostaa aikaisempaa vahvemmin kehityskeskusteluissa esille, mikäli mielimme todella toteuttaa YK:n vuosituhattavoitteet.

On siis tosi hyvä olla juuri nyt tässä Kirkon Ulkomaanavun, Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan ja Suomen Kuvalehden järjestämässä kansalaiskeskustelussa.

Toinen syy on, että maailma on joutunut kovalla vauhdilla aivan uudenlaisten haasteiden eteen. Rahoituskriisinä alkanut yleismaailmallinen talouskriisi koskettaa jollakin tavoin lähes kaikkia maita ja maanosia ja vaikuttaa erityisesti kaikkein köyhimpien ja helpoimmin haavoittuvien ihmisten elämään. Se vaikuttaa myös kansainväliseen kehitysyhteistyöhön.

Suomen uusin kehityspoliittinen ohjelma on vuodelta 2007. Se on ylimalkaisempi kuin edellinen vuoden 2004 ohjelma ja jättää aikaisempaa enemmän päätösvallan hallituksen käsiin kuten eduskunta vastauksessaan huomautti. Uuden ohjelman ehdottomana etuna on puolestaan kestävän kehityksen aiempaa pontevampi esilleotto sekä eri toimintatapojen näkeminen välttämättömänä kokonaisuutena. Köyhyyden poistamiseen maailmanlaajuisin ponnisteluin tarvitaan taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä.

Kehitysyhteistyö ei ole ainoa keino. Hyvä esimerkki tästä on globalisaatio. Nyt vallitseva globaali talouskriisi vaikuttaa myös kehitysmaihin paljon voimakkaammin kuin koko globaali kehitysapu. Kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin heikkoudet ovat olleet tiedossa jo pitkään. Minua taidettiin ILO:n Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission raportin valmistumisen aikoihin viisi vuotta sitten pitää ilonpilaajana, kun nostin keskusteluun myös globalisaation ongelmia kuten kansainvälisen finanssiarkkitehtuurin. Olen edelleen sitä mieltä, että tarvitsemme oikeudenmukaisempaa globalisaatiota, jossa yhteisenä tavoitteenamme on oltava tuottava ja säällinen työ kaikille samalla kun pyrimme saavuttamaan tasapainon kasvun, sosiaalisen koheesion ja taloudellisen dynaamisuuden sekä luonnonvarojen ja ympäristön kestävän käytön välillä.

Kehitysyhteistyö on edelleen tärkeä keino auttaa kehitysmaita. Suomen, Euroopan unionin ja sen muiden jäsenmaiden sekä ylipäätään kehitysyhteistyön avunantajayhteisön on nyt pohdittava kehitysyhteistyön keinoja: määrää, laatua ja vaikuttavuutta. Samalla on osattava ja uskallettava puhua globaalista kehityspolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä niin selkeästi, että kansalaisten tuki toiminnalle säilyy myös taloudellisesti vaikeina aikoina.

Kehityspolitiikka on osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kehityspolitiikka on osa laajaa turvallisuutta. Suomi on ensimmäisen kerran sitoutunut 0,7 prosentin tavoitteeseen vuonna 1970 ja siitä lähtien jokainen hallitus on ottanut sen ohjelmaansa. Näistä lupauksista on pidettävä kiinni ei vain oman uskottavuutemme takia, vaan näin turvataan Yhdistyneiden Kansakuntien vuosituhattavoitteiden saavuttamista ja omakin tulevaisuutemme.Työtä on vielä paljon jäljellä.

YK:n tavoitteiden tukemiseksi Euroopan unionin jäsenmaat ovat asettaneet omat kehitysyhteistyötavoitteensa. Näin myös Suomi on sitoutunut kehitysyhteistyömäärärahojen kasvattamiseen Eurooppa-neuvostossa. Olemme useaan kertaan vahvistaneet lupauksemme, että vuonna 2010 määrärahat ovat 0,51 % bruttokansantuotteesta. Olen tyytyväinen hallituksen linjaukseen, että Suomi pysyy tavoitteessa nostaa kehitysapu vähitellen YK-tavoitteeseen 0,7 % bruttokansantuotteesta.

Kansainvälisen kaupan kysymysten ratkaiseminen on kehitysmaiden tulevaisuuden kannalta entistäkin tärkeämpää. Tästäkin syystä WTO:n käynnissä olevat vapaakauppaneuvottelut on saatava nopeasti myönteiseen päätökseen.

Suomen kehitysyhteistyön tärkeimmäksi tavoitteeksi on valittu siis köyhyyden vähentäminen ja kestävän kehityksen edistäminen. Nämä tavoitteet ovat hyvin linjassa YK:n vuosituhattavoitteiden kanssa.

Demokratia, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen ovat maiden vakauden ja kehityksen peruspilareita. Hyvä hallinto on edelleen tärkeä tavoite, josta korruption kitkeminen on tärkeä osa.

Ihmisten taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutuminen vahvistaa heidän kykyään hallita omaa elämäänsä ja toimia yhteiskuntiensa kehittämiseksi. Yhteisöjen selviäminen on usein naisten varassa, vaikka naiset ovat maailman köyhien enemmistö.

Jos jonkin erityisteeman voi lopuksi keskustelua varten nostaa omalta puoleltani esille, niin se on naiset ja tytöt. Sananmukaisesti syntymästään alkaen tyttölapsi kokee sukupuolestaan johtuen syrjintää. Se on ihmisoikeusloukkaus, se on kehitysresurssien tuhlaamista. Naisten ja tyttöjen koulutuksen ja tasa-arvoisen osallistumisen tukeminen on toimintaa rauhan, vakauden ja kestävän kehityksen hyväksi. Esimerkiksi äskeinen Monrovian kokous on myös hyödyllinen lisä Kööpenhaminan ilmastokokoukseen.

Suomella on omasta maastaan hyvä maine. Meiltä halutaan oppia, ja meidät tunnetaan luotettavana yhteistyökumppanina, joka pyrkii vuoropuheluun kehitysyhteistyön kohdemaiden kanssa. Kehitysyhteistyömäärärahamme ovat tarpeen ja meillä on tietotaitoa, jolla voimme lisätä kehitysyhteistyömme tuloksellisuutta. Suomen on oltava jatkossakin aktiivinen, aloitteellinen ja uskottava yhteistyökumppani, jonka sanaan voi luottaa. Tässä kansalaisyhteiskunta on korvaamaton apu.