Tasavallan presidentti Tarja Halosen tervehdyspuhe Tampereen yliopiston 80-vuotisjuhlassa 4.5.2005

Kuinka voidaan turvata kansanvaltaisen ja demokraattisen kehityksen vakaa jatkuminen vasta itsenäisyyden saavuttaneessa maassa? Tätä nykyäänkin monessa maassa hyvin ajankohtaista kysymystä pohdittiin oman itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä erilaisissa piireissä ympäri maatamme. Suomessa oli toteutettu vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä valtiollisissa vaaleissa yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ja säädetty seuraavalla vuosikymmenellä kansanvaltainen kunnallisvaalilaki. Oliko Suomen kansa valmis täyttämään ne velvollisuudet, joita kansanvalta edellytti, ja käyttämään demokraattisia oikeuksiaan varsinkin kun yhteiskunnalliset ristiriidat olivat kärjistymässä sisällissodaksi?

Yhden vastauksen tähän kysymykseen tarjosi tohtori Leo Harmaja Suomen Nuorison Liiton kesäkokouksessa vuonna 1917 pitämässään puheessa. Harmajan mukaan maassa tarvittiin puolueetonta ja systemaattista kansalaiskasvatusta. Kansalaisten ja erityisesti monenlaisissa luottamustehtävissä toimivien kasvattamista ei voinut jättää pelkästään puolueiden, sanomalehtien, kansanopistojen tai vapaaehtoisten järjestöjen varaan.

Useita vuosia kestäneen valmistelun lopputuloksena syntyi Kansalaiskorkeakoulu, joka aloitti toimintansa Helsingissä 80 vuotta sitten. Kansalaiskorkeakoulu muutti muutaman kiertolaisvuoden jälkeen omaan taloonsa Kallion kaupunginosaan. Sijaintipaikka antoi Kansalaiskorkeakoululle kutsumanimen ”Sörkän yliopisto”, joka kuvaa sijainnin lisäksi hyvin myös perustajien tavoitetta ulottaa korkeakouluopiskelu työväestön piiriin. Kansalaiskorkeakoulun yksi merkittävimmistä perusajatuksista oli avata yhteiskunnallisiin ammattitutkintoihin johtava akateeminen opintie ylioppilastutkintoa suorittamattomille nuorille.

Helsingin Kalliossa syntyneenä ja lapsuuteni viettäneenä minulla on omakohtaisia muistoja kotikulmillani sijainneesta korkeakoulusta, joka konkreettisella tavalla toi akateemisen maailman Pitkänsillan pohjoispuolelle ja läsnäolollaan veti korkeakouluopintoihin myös sellaisia nuoria, joiden kodeissa ei ollut akateemista traditiota.

Yhteiskunnalliseksi Korkeakouluksi nimensä muuttanut opinahjo muutti Tampereelle vuonna 1960. Kuusi vuotta myöhemmin Yhteiskunnallinen Korkeakoulu muuttui Tampereen yliopistoksi.

Suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden määrä kasvoi nopeasti 1960-luvulla suurten ikäluokkien tullessa opiskeluikään. Kehitys oli erityisen nopeaa Tampereella: kymmenessä vuodessa opiskelijoiden määrä kasvoi runsaasta 900:sta yli 6 700 opiskelijaan.

Opiskelijat poikkesivat sosiaaliselta taustaltaan ja sukupuolijakaumaltaan selvästi muiden korkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoista. Yhteiskunnallinen Korkeakoulu oli 1960-luvun alussa työläisnuorten ja maalaisnuorten suosima oppilaitos, kun suomalainen korkeakoululaitos muuten oli 1960-luvun lopulle asti ensisijaisesti toimihenkilö- ja yrittäjäperheiden lasten koulutusväylä. Yhteiskunnallinen korkeakoulu oli myös selvästi naisopiskelijoiden suosiossa, sillä jo 1960-luvun alussa naisia oli yli puolet opiskelijoista. Korkeakoulun perustajien tavoitteet olivat toteutuneet.

Yliopistoradikalismi ja korkeakoulu-uudistukset antoivat vahvan leimansa 1960- ja 1970-luvuille. Ajan radikaalissa ilmapiirissä toteutettiin merkittäviä uudistuksia. Usein perinteisten yliopistokaupunkien ulkopuolelta esitettiin tiede- ja korkeakoulumaailmaa ravistelevia ja uudistuksiin vaativia puheenvuoroja. Yksi aktiivisista uudistajista oli Tampereen yliopiston rehtori Paavo Koli, joka tuuletti koko tiede- ja korkeakoulujärjestelmää vauhdikkailla kannanotoillaan.

Vuosikymmenten aikana Tampereella on tehty tunnustusta saanutta tutkimusta ja annettu opetusta laajalla rintamalla lääketieteestä tietojenkäsittelyyn, politologiasta oikeustieteeseen, sosiaalipolitiikasta journalistiikkaan. Tampereen yliopisto on ollut edelläkävijä monien myöhemmin vakiintuneiden tieteenalojen kehitykselle. Tampereen yliopisto onnistui myös saamaan professoreikseen useita valovoimaisia persoonallisuuksia. Monet heistä vaikuttavat yhä vielä eläkkeelle siirryttyään aktiivisina tutkijoina ja yhteiskunnallisina keskustelijoina. Jotkut, kuten huomaan, ovat ilokseni mukana tässäkin juhlassa.

Oli ilmeisesti kansakunnan kokonaisedun kannalta hyvä, että Yhteiskunnallinen Korkeakoulu muutti pääkaupungista Tampereelle, Toijalan taakse, kuten siirtohankkeen helsinkiläiset vastustajat uuden sijaintipaikkakunnan määrittelivät. Ratkaisevassa asemassa oli silloisen Tampereen kaupungin johdon aktiivisuus ja kaukonäköisyys sekä kaupungin ja lähialueiden kuntien antama taloudellinen tuki uudelle korkeakoululle.

Yliopisto on lunastanut saamansa tuen antamalla, valtakunnallisen ja kansainvälisen merkityksensä lisäksi, oman vahvan panoksensa Tampereen ja koko Pirkanmaan elinkeino- ja yritystoiminnan sekä kulttuurielämän kehitykselle.

Kansalaiskorkeakoulu syntyi vastauksena kysymykseen, miten voidaan turvata kansakunnan demokraattinen ja kansanvaltainen kehitys ja menestys ulkoisen ympäristön nopean muutoksen keskellä. Sama kysymys voidaan esittää tänäkin päivänä. Suomen ulkoinen ympäristö on muuttunut viime vuosien aikana olennaisesti, puhumattakaan itsenäisyytemme alkuvuosista. Yksi keskeinen vastaus Suomen menestymiselle kansakuntana globalisoituvassa maailmassa on korkeatasoinen ja kaikkien ulottuvilla oleva koulutus. Yliopistot ja korkeakoulut ovat koulutuksen ja tutkimuksen airueita. Kansainvälisesti laaja ja kattava korkeakoulujärjestelmämme on alati uusien haasteiden edessä. Koulutusjärjestelmämme vahvuuksia on kehitettävä ja heikkouksia poistettava koko järjestelmän kattavalla yhteistyöllä.

OECD:n asiantuntijoiden hiljattain toteuttama PISA-tutkimus on osoittanut, että Suomessa on pystytetty koko ikäluokan kattava koulutusjärjestelmä. Suomalaislapset menestyivät erinomaisesti kansainvälisessä vertailussa samalla, kun erot koulujemme ja eri alueittemme välillä ovat pieniä. Tulos osoittaa, että korkeatasoinen koulutus on yhdistettävissä koulutuksen laajaan saavutettavuuteen ja vähäisiin eroihin eri yhteiskuntaryhmien välillä.

Toivotan Tampereen yliopistolle, sen henkilökunnalle ja opiskelijoille tänä juhlapäivänä onnea ja parhainta menestystä sekä edelleenkin kestävää kiinnostusta demokraattisen, avoimen yhteiskunnan rakentamiseen.